Blu-ray-arvostelussa Conclave (2024), eli pappi, kardinaali, paavi ja nunna

Vatikaanivaltiossa katolisen kirkon kaikkein pyhimmässä paavi vetää viimeisen hengenvetonsa. Kirkon johtajan läheisimmillä työtovereilla ja ystävillä ei ole aikaa surra, vaan on heti ryhdyttävä kutsumaan koolle konklaavia, jonka tehtävänä on valita uusi paavi. Konklaavin koollekutsua ja toimintaa valvoo kardinaali Lawrence (Ralph Fiennes), jonka näkökulmasta käytännössä koko elokuva nähdään.

Kardinaalien punaisten kaapujen alle huonosti kätketyt jumalaton kunnianhimo ja psykopaattiset piirteet nousevat pintaan uutta paavia valittaessa: moni haluaa paaviksi, vaikka sitten toisten kustannuksella. Likaista peliä harvoin kai on pelattu tai siitä ainakaan jääty kiinni. Tällä kertaa saattaa olla toisin, sillä konklaavin kokoonnuttua ja uuden paavin valintaprosessin alettua Lawrence kuulee huhun, että paavi tapasi viimeisenä iltanaan kardinaali Tremblayn (John Lithgow) ja erotti tämän kirkon palveluksesta. Syynä oli jonkinlainen sopimaton käytös. Lawrence ei voi antaa asian olla, vaan alkaa tutkia huhun todenpohjaisuutta. Tapasivatko paavi ja nyt tuohon virkaan pyrkivä Tremblay, saiko tämä todella ”kenkää” ja jos, niin mikä oli se sopimaton teko, joka moiseen ratkaisuun johti?

Robert Harrisin (The Ghost Writer, Upseeri ja vakooja) suomentamattomaan romaaniin pohjautuva Conclave on enemmän draama- kuin jännityselokuva, vaikka sitä onkin ymmärrettävistä syistä myyty jännärinä.

Kyseessä on saksalaisen Edward Bergerin ensimmäinen Hollywood-elokuva, joka tosin on kuvattu kokonaisuudessaan Euroopassa. Kehuttujen televisiotöidensä jälkeen Berger sai ohjata Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta -klassikkoromaanin kolmannen elokuvasovituksen, joka sai ensi-iltansa Netflixissä vuonna 2022. Jälki oli vaikuttavaa, joskin esikuvat olivat selvästi näkyvissä.

Conclavessa näkyvät ohjaajan varmat otteet: katolisen kirkon kaikkein pyhimmän rituaaleja, (osin kuviteltua) miljöötä ja estetiikkaa ylipäätään kuvataan huolella, Lawrencen roolihahmoon tutustutaan kunnolla ennen kuin tarinan arvoituksellinen puoli ottaa suuremman roolin. Roolisuoritusten korkea taso ei yllätä, kun näyttelijäkaartissa on Fiennesin ja Lithgow’n lisäksi mm. Stanley Tucci ja Isabella Rossellini.

Conclavea ei ole rakennettu yhden mysteerin varaan: Tremblayn tapauksen lisäksi paavin valinnassa käydään taistelua siitä, lähteekö katolinen kirkko ankaran vanhoilliseen suuntaan vai jatkuuko liberaalimpi linja. Päänvaivaa Lawrencelle aiheuttaa myös paikalle ilmaantuva kardinaali, jonka olemassaolosta kukaan ei tiennyt – onko kyseessä huijari vai todella paavin tarkoituksella salaama nimitys?

Merkille pantavaa on sekin, miten Conclave ei ota kantaa mihinkään uskontoon tai katolisen kirkon toimintaan liittyvään – eikä sen tarvitsekaan, sillä tämä on tarina rehellisyydestä, luottamuksesta ja kunnianhimosta. Kirkko on vain tapahtumapaikka, ei muuta.