Blu-ray-arvostelussa The Room Next Door (2024), Almodóvarin masentavin elokuva
|
THE ROOM NEXT DOOR 1 tunti 47 minuuttia |
Pedro Almodóvar ehti elää 75 vuotta ja tehdä 24 elokuvaa, ennen kuin hän ohjasi ensimmäisen englanninkielisen elokuvansa. Tyylilleen uskollinen espanjalaisohjaaja ei ole myynyt itseään nytkään, sillä The Room Next Door on kuvattu Espanjassa ja siinä on tuttu Almodóvarin kädenjälki, vaikka kokonaisuus onkin pettymys. Mutta sitä se olisi millä kielellä tahansa.
Sigrid Nunezin romaaniin pohjautuvassa elokuvassa elämän ehtoopuolelle ehtinyt menestyskirjailija Ingrid (Julianne Moore) saa kuulla vanhan ystävänsä Marthan (Tilda Swinton) sairastuneen syöpään ja tekevän kuolemaa. He eivät ole nähneet vuosikymmeniin, mutta jälleennäkeminen on olosuhteista huolimatta välitön. Alkaa uusi tutustuminen, sairauden asettamissa rajallisissa puitteissa, kunnes sitten Martha kysyy Ingridiltä, voisiko tämä lähteä hänen kanssaan jonnekin ja olla viereisessä huoneessa läsnä, kun hän ottaa hengen itseltään.
Kuolemaa ja kuolemaan valmistautumista voi kuvata monella tapaa, mutta jos pyrkimys on aitoihin tunteisiin ja sitä myöten realismiin, voi tuloksena helposti olla mahdottoman ikävää katseltavaa ja koettavaa. Näin on The Room Next Doorin kohdalla paikoitellen. Marthalle vihdoin saapuva kuolema tulee katsojallekin helpotuksena, vaikka siinä samalla loppuukin elokuvan paras roolisuoritus.
The Room Next Door on komeasti (ja digitaalisesti) kuvattu ja sinä ohjaaja niin ikään kuvaa kauniisti rakkauttaan elokuviin, Buster Keatonin Busterin miljoonien (1925) ja John Hustonin Muistojen (1987) kautta. Ja joka rakastaa elokuvaa, se rakastaa myös elämää. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, The Room Next Door on Pedro Almodóvarin masentavin elokuva, jonka harvat humoristiset hetket pitävät naaman peruslukemilla.
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios / Warner Bros. |