4K UHD -arvostelu: Val Kilmer näytteli uransa hauskimman roolin Willow – suuressa seikkailussa (1988)

George Lucasin tuottama ja yhdessä käsikirjoittaja Bob Dolmanin (Kaukainen maa) kanssa ideoima Willow – suuri seikkailu (1988) on harmiton ja vanhanaikainen fantasiaseikkailu, joka tänä päivänä vie kolmikymppisen katsojansa takaisin lapsuuden elokuva- ja tv-kuvastoon, mutta joka tuoreltaan oli nostalgiaa 1950-luvun seikkailuelokuvien yleisölle.

Elokuvassa on juoni, mutta ei tarinaa. Paha noita-akkakuningatar kuulee vastasyntyneestä lapsesta, joka aikuiseksi kasvettuaan johtaisi hänen tuhoonsa. Niinpä hän käskee alamaistensa etsiä lapsen käsiinsä ja tuomaan sen hänen tapettavakseen. Lapsen äiti laskee pienokaisen kaislaveneessä joen virtaan (tähän saakka pysytään tutuissa raamatullisissa ja sinuhemaisissa juonikuvioissa), jota pitkin vauva päätyy kääpiöiden valtakuntaan. Siellä peltoaan sika vetojuhtanaan kyntävä nuori perheenisä Willow (Warwick Davis) ottaa vauvan perheensä hoidettavaksi.

Lopulta Willow joutuu lähtemään suurelle seikkailulle viemään vauvaa takaisin oman heimonsa pariin, kun kuningattaren sotilaat tulevat etsimään sitä myös kääpiöiden keskuudesta. Matkansa alussa Willow kohtaa häkkiin suljetun ja kuolemaan jätetyn Madmartiganin (Val Kilmer parhaimmassa kepeässä roolissaan), joka on kekseliäs, uljas ja rohkea miekkamies. Huoleton Madmartigan on tottunut selviämään elämänsä vastoinkäymisistä, ja niinpä muutaman välivaiheen jälkeen hän auttaa Willow’ta viemään vauvan turvaan ihmisten ilmoille.

Seikkailun aikana kohdataan kaikenlaisia vaaroja sekä tietysti kaunis nainen (Kilmerin silloinen puoliso Joanne Whalley), jonka kanssa Madmartiganilla on viha–rakkaussuhde.

Sisällöllisesti Willow – suurella seikkailulla ei ole paljonkaan annettavaa, mutta milläpä fantasian puolelle kallistuvalla seikkailuelokuvalla olisi. Filmin henki on sama kuin edeltävien vuosikymmenien vastaavien, usein keskiaikaa kuvaavien seikkailuelokuvien. Se tarkoittaa harmittomuutta, vähäveristä väkivaltaa ja ennen kaikkea kepeä tunnelma, jonka ohjaaja Ron Howard taitaa paremmin kuin moni muu.

Willow – suuri seikkailu oli tuolloin 34-vuotiaan Howardin kuudes valkokangaselokuvan ohjaustyö ja ensimmäinen suuremman budjetin työ.

Howardin yhteistyö brittikuvaaja Adrian Biddlen on tuottanut komean anamorfisen scope-elokuvan, jossa on tavoitettu suuren valkokangasseikkailun henki ja tunne. Tunnelman pitämiseksi kepeänä elokuvaa on kuvattu pitkälti aurinkoiseen aikaan, ja ilmeisesti kaikkien kuvauspäivien auringonlaskun tunti on pyritty hyödyntymään. James Hornerin musiikki pauhaa koko rahan edestä, vaikka vähempikin olisi riittänyt, sillä kuva toimii.

Lopputuloksen perusteella ei uskoisi, että ohjaaja ja kuvaaja olivat melkeinpä ensimmäistä kertaa pappia kyydissä; Biddle oli kuvannut aiemmin vain kaksi elokuvaa, joista Prinsessan ryöstö (1987) oli toki sekin fantasiaseikkailu.

Tuoreessa 4K-tason entisöidyssä versiossa on hurmaavasti säilytetty alkuperäisen elokuvan ilme ja henki. Vaikka Disneyllä on nyt sormensa pelissä elokuvan oikeuksienomistajana, ei Willow – suuren seikkailun jo tuoreeltaan vanhanaikaisiin visuaalisiin tehosteisiin ole koskettu, vaan kaikki on alkuperäisessä muodossaan kuten pitääkin. Kuvanlaatu on erinomainen, vaikka se tietysti kärsii komposiittikuvissa – sitäkään ei onneksi ole lähdetty jälkikäteen sorkkimaan.

Dolby Visionin avustamat värit ja värimäärittely ovat upeita, etenkin elokuvan loppupuolen nokisissa sisätiloissa, jossa musta ja sen eri sävyt erottuvat selvästi.

4K-tallenteen ainoa heikkous on lisämateriaalin puute.