Blu-ray-arvostelussa Speak No Evil (2024), jossa on ihmismielen aitoa synkkyyttä

Suomi oli yksi harvoista Euroopan maista, jossa Christian Tafdrupin ohjaama tanskalainen kauhuelokuva Speak No Evil (2022) pyöri elokuvateattereissa. Pienimuotoisesta, katsojaluvuiltaan vaatimattomasta teatterilevityksestä huolimatta Tafdrupin elokuva on saanut kansainvälistä mainetta ja kiitosta.

Yksi Speak No Evilin nähneistä on brittiläinen elokuvaohjaaja James Watkins, jonka esikoisohjaus Eden Lake (2008) on yksi parhaimmista brittiläisistä kauhuelokuvista, vaikka ohjaajan ura ei siitä lentoon lähtenytkään. Nyt Watkins on tehnyt Tafdrupin elokuvasta englanninkielisen uudelleenfilmatisoinnin, jota on vaikea verrata alkuperäiseen, sillä en ole sitä nähnyt. Alkuperäisversiota ei myöskään ole saatavilla englanniksi tekstitettynä tallenteena – kenties syynä tähän on se, että uudelleenfilmatisointioikeudet on myyty jo varhaisessa vaiheessa.

Speak No Evil kertoo Isossa-Britanniassa asuvasta jenkkipariskunnasta, Benistä (Scoot McNairy) ja Louisesta (Mackenzie Davis), jotka tutustuvat etelänlomallaan sivistymättömän moukan vaikutelman antavaan lääkäriin Paddyyn (James McAvoy) ja tämän nuoreen vaimoon Ciaraan (Aisling Franciosi). Paddylla on erikoinen huumorintaju ja hän nauttii noloista tilanteista, mutta siitä huolimatta jonkinlainen yhteinen sävel löytyy pariskuntien välille.

Lomareissun jälkeen Paddy ja Ciara kutsuvat korkeintaan puolitutut Benin ja Louisen viikonlopuksi heidän kotiinsa maaseudulle. Pariskunnilla on vieläpä samanikäiset lapset, Benillä ja Louisella tytär (Alix West Lefler), Paddylla ja Ciaralla mykkä poika (Dan Hough). Perillä maaseudulla yksi outo tapahtuma seuraa toistaan, mutta synkkä salaisuus paljastuu hissukseen.

Speak No Evilissä ei ole mitään uutta tai yllättävää, eikä edes yritystä siihen suuntaan. Nimittäin James McAvoy Paddyn roolissa karsii turhan pohdinnan pois: ei tarvitse miettiä, onko tuo mies nyt sitten pohjimmiltaan paha vai ei. Tämä on tietysti ohjaajan ja näyttelijän välinen ratkaisu. Jokin toinen kaksikko olisi voinut kokeilla tehdä Paddystä harmittoman oloisen hahmon, jonka outo huumorintaju olisi ainoa merkki pinnan alla piilevästä pahuudesta.

Watkins on sen sijaan tyytynyt kertomaan Paddyn epäilyttävyydestä Benin ja Louisen silmin. Vieraana oleva pariskunta pohtii jatkuvasti keskenään, onko tässä kaikessa jotain outoa vai ei. Jos eivät hälytyskellot soittaneet jo etelänlomalla, niin kyseessä on harvinaisen hölmö pariskunta; tässä mielessä katsojaa aliarvioidaan aika pahasti.

Vaikka mainittu näkökulma ja kerrontatapa häiritsisikin, on Speak No Evilissä silti runsaasti seikkoja, jotka tekevät siitä katsomisen arvoisen. Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä, vaikkakin McAvoy vetää yli. Tunnelma on välillä voimakas ja jännitystäkin löytyy. Kaikkein synkimmän salaisuuden paljastuminen pikkuhiljaa on tehty kiinnostavasti, ja toiminnallisempi loppupuoli toimii mainiosti. Mukana on aitoa ihmismielen ja maailmanmenon synkkyyttä, jollaista kauhuelokuvat(kin) usein välttelevät.