4K UHD -arvostelu: Topaz (1969) on vähiten tunnettuja Hitchcockin töitä
TOPAZ 2 tuntia 5 minuuttia |
Leon Urisin romaaniin pohjautuva Topaz (1969) on yksi vähiten tunnettuja Alfred Hitchcockin Hollywood-kauden töitä, vaikka onkin niistä kolmanneksi tuorein. Suurten Hollywood-tähtien poissaolo ei yksistään selitä tätä unhon helmaan painumista, sillä Hitchcockin seuraavassa elokuvassa Frenzy – solmiokuristajassa (1972) oli vielä tuntemattomammat näyttelijät, mutta silti se on jäänyt elämään. Ero on pikemminkin laadussa.
Topazin asetelman pohjana ovat tositapahtumat vuodelta 1962 ja Kuuban ohjuskriisin ajoilta. Neuvostoliittolainen virkamies loikkaa Yhdysvaltoihin ja kertoo neukkujen sijoittaneen ydinaseitaan Fidel Castron johtamaan Kuubaan. Yhdysvaltalainen agentti (John Forsythe) alkaa selvittää väitteiden todenperäisyyttä käyttäen apunaan ranskalaista vakoojaa Andréa (Frederick Stafford), jolla on yhteyksiä Castron lähipiiriin. Ennen pitkää käy ilmi, että loikkareita, kaksoisagentteja ja vastavakoojia on siellä täällä molemmin puolin ja turhankin lähellä.
Hitchcockin mieltymys studiossa työskentelyyn näkyy Topazissa ja myös hänen kahdessa myöhemmässä elokuvassaan, vaikka tuohon aikaan jo useimmat elokuvat kuvattiin aidoissa lokaatioissa. Aidot tapahtumapaikat, vaikka miten lavastetut sinällään, tuovat elokuvaan aitoutta, jota ei taustaprojisoinnin edessä tai studiokulissien keskellä saa synnytettyä. Toisaalta studiossa olosuhteet ovat helposti hallittavissa ja työmatkat lyhyitä. Hitchcock oli Topazia tehdessään jo vanha mies, eikä hän selvästikään tahtonut lähteä edes merelle asti kalaan, saati sitä edemmäs.
Topazin näyttelijäkaartissa on mukana tuttuja eurooppalaisia kasvoja, esimerkiksi Michel Piccoli, mutta kenties sen näyttelijöistä nimekkäin on silti John Vernon, joka nähdään Castron lähipiirin miehenä, jota katsoja voi yhtä hyvin pitää itse Castronakin. Vernonin roolisuorituksessa saattaa olla hieman teatraalisia piirteitä, mutta hänen karismaansa ei käy kieltäminen. Valitettavasti samaa ei löydy elokuvan pääosaa näyttelevästä Staffordista, joka on Hitchcock-elokuvan tähtenä yhtä mitäänsanomaton kuin George Lazenby oli James Bondina samanvuotisessa Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -elokuvassa.
Topazin suhteellisen yksinkertainen tarina on kerrottu melko verkkaiseen tahtiin, mutta mukana on myös kohtauksia ja jaksoja, joissa Hitchcockin rytmitaju on pettämätön ja verraton, aivan kuten hänen parhaina päivinään. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa elokuvaa levitettiin noin 20 minuuttia pidempänä versiona kuin esimerkiksi Suomen elokuvateattereissa. Jostakin syystä näin on yhä 4K-tallenteidenkin kohdalla: ainakin pohjoismaiset ja ranskalainen 4K-levy sisältää vain 126-minuuttisen version, kun taas Yhdysvalloissa ja Britanniassa julkaistuilta 4K-tallenteilta löytyy vain 143-minuuttinen alkuperäisversio.
Universal Picturesin tuore 4K-restauroitu versio Topazista on kautta linjan mainio: negatiivi on ollut selvästikin hyvässä kunnossa, filmirae on säilytetty ja täyteläinen värimaailma on sekin upean filmillinen.
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios / Universal Pictures |