Blu-ray-arvostelu: Pearl (2022) on edeltäjäänsä parempi jatko-osa

Ti West lähti koronaepidemian aikaan Uuteen-Seelantiin kuvaamaan kauhuelokuvaansa X (2022), joka kertoo pornoelokuvan kuvausryhmästä Yhdysvaltain syrjäseudulla 1970-luvulla. Vanhalta pariskunnalta ulkorakennuksen maja- ja panopaikakseen varanneet riettaat elokuvantekijät alkavat kuolla yksitellen. Lopulta tekijäksi paljastuu paikan miehensä kanssa omistava Pearl, ikivanha akka, joka kaipaisi petikumppania, mutta rukkaset saatuaan antaakin sitten miehille ja naisille isän kädestä.

X:ssä kuvattavan jynkkyelokuvan päätähteä näytellyt Mia Goth nähtiin myös Pearlina varsin onnistuneen maskin alla. X oli kelpo humoristinen kauhuelokuva vailla yllätyksiä. Kuvausten aikana Ti West ja Goth kirjoittivat elokuvalle itsenäisen jatko-osan Pearl (2022), jonka tapahtumat sijoittuvat 1910-luvun lopulle samalle maatilalle ja sitä ympäröivään kylään. Pikavauhtia ensimmäisen osan jälkeen kuvattu jatko-osa on kertomus nuoresta Pearlista, jolla viiraa päässä pahasti jo ennen kuin hän alkaa murhata ihmisiä.

Ankaran – ja tietysti saksalaisen – äitinsä ikeessä kärsivä Pearl joutuu huolehtimaan halvaantuneesta isästään. Hän itkee suursodan rintamalle lähtenyttä aviomiestään, jota ei näytä kuuluvan takaisin. Tanssi ja etenkin tanssielokuvat ovat Pearlin varaventtiili. Kun paikkakunnalla järjestetään jotakin seurainnäyttämön tanssinumeroa varten koe-esiintymiset, Pearl tekee kaikkensa voittaakseen. Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.

Pearl on X:ää huomattavasti parempi elokuva. Pieni, suorastaan olematon miljoonan dollarin budjetti on käytetty hyvin ja Uudesta-Seelannista on löytynyt vanhoja ajoneuvoja ja aikakauteen sopivia lokaatioita. Tietysti kaikesta näkee, että kyseessä on 2020-luvulla kuvattu elokuva, eikä epookki sinällään ole mitenkään uskottava. Osittain se on tarkoituksellistakin: digitaalisena ja anamorfisena kuvatun elokuvan värimaailmaa on puvustuksessa ja lavastuksessa sekä jälkituotannossa käsitelty niin, että se näyttäisi alkuaikojen Technicolor-elokuvalta osin hehkuvin värein. Sen eteen on nähty paljon enemmän vaivaa kuin joidenkin muiden seikkojen, esimerkiksi 1910-luvun elokuvaesitystekniikan suhteen. Vakavaa epookkiahan tämän ei toisaalta ole tarkoituskaan olla, eikä myöskään omalta tekniikaltaan tuota värimaailmaa lukuun ottamatta yrittäkään muistuttaa mykkäelokuva-ajan filmiä. Tässähän ovat ääni, värit ja laajakuva.

Mia Goth on erinomaisessa iskussa Pearlina, jonka sekopäisyyttä hän tulkitsee ajoittain turkkamaisella ähinällä, mutta aina täysillä ja ilman pilkettä silmäkulmassa. Pearl on hauska ja sopivalla tavalla vinksahtanut elokuva, joka ei tosin sisältönsä puolesta ole muuta kuin lajityyppinsä klassikoiden jäljittelyä.