Blu-ray-arvostelu: Tositapahtumiin pohjautuva Till (2022) on pahimmillaan koomisen melodramaattinen
TILL 2 tuntia 11 minuuttia |
Mississippistä Chicagoon muuttanut Mamie Till perusti suurkaupungissa perheen, jäi sotaleskeksi ja kasvatti yksin Emmett-poikansa. Mamie oli mustaihoinen ja kammoksui kotiseutujaan, mutta viihtyi Chicagossa, jossa rasismi oli arkipäivää, mutta vailla silmitöntä väkivaltaa. Toisin oli Mississippissä, junttien luvatussa maassa, jonne Mamie vastahakoisesti lähetti 14-vuotiaan Emmettin sukulaistensa hoiviin.
Suojelevainen äiti pelkäsi poikansa joutuvan ongelmiin paikassa, jossa mustaihoisten ihmisten henki ei paljon paina. Hän oli syystäkin huolissaan. Eräänä päivänä reissunsa aikana Emmett vihelsi flirttailevaan sävyyn valkoihoiselle naiselle, parikymppiselle Carolyn Bryantille, joka kertoi tapahtuneesta valkoisille miehille, jotka lähtivät antamaan Emmetille opetuksen ja tekivätkin selvää jälkeä.
Ohjaaja Chinonye Chukwu on yhdessä käsikirjoittajapartnereittensa kanssa rakentanut Emmett Tillin kohtalosta parituntisen draamaelokuvan, joka keskittyy Tillin murhan inhimilliseen tragediaan kuvaten tapahtumia Mamien näkökulmasta. Tillin murhanneiden miesten näkökulmaa elokuvassa ei ole: he ovat vain kasvottomia valkoisia miehiä, jotka tulevat yön pimeyden turvin ja vievät teinipojan mukanaan murhattavaksi. Vastapuolen näkökulmaa on tarjolla vain Carolyn Bryantia näyttelevän Haley Bennettin kautta, mutta hänenkin hahmonsa jää hyvin yksiulotteiseksi ja etäiseksi.
Danielle Deadwyler näyttelee Mamie Tillin roolin ja tekee kelvollista työtä. Ei ole hänen vikansa, että elokuvan ohjaaja on antanut näyttelijäilmaisun mennä koomisen melodramatiikan puolelle kohtauksissa, joissa Mamien tunnereaktiot ovat voimakkaimmillaan ja primitiivisimmillään.
Vaatimattomaan budjettiinsa nähden Till on näyttävä 1950-luvun epookki, vaikka digitaalinen kuvaus tekee kaikesta keinotekoisen tuntuista. Mukana on muutamia tehokkaiksi tarkoitettuja panorointeja ja kamera-ajoja, jotka kuitenkin ovat epätarkkaa ja epäselvää mössöä.
Blu-ray-tallenteessa on tummimmissa kuvissa värien porrastumista (colour banding) ja ylipäätään mustat ovat harmaita.
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios |