Miehen tie (1940)

Nyrki Tapiovaaran ura elokuvaohjaajana jäi noin neljän vuoden ja viiden elokuvan mittaiseksi, kun nuorukaisesta tuli yksi talvisodan sankarivainajista pari viikkoa ennen sodan loppumista. Viimeinen ohjaustyö, vastikään Nobelilla palkitun F. E. Sillanpään Miehen tien filmatisointi, jäi Tapiovaaralta kesken. Työn hoitivat loppuun elokuvan kuvaaja ja tuottaja Erik Blomberg sekä näyttelijä Hugo Hytönen. Ongelmallinen tuotanto oli muutenkin, sillä sodan alettua kuvauksiin tulleen tauon aikana Jaskarin isäntää näytellyt Kosti Elo sairastui ja hänet jouduttiin myöhemmin korvaamaan (erinomaisella) Simo Osalla. Tästä syystä Jaskarin kohtauksia oli kuvattava uudelleen ja käsikirjoitustakin muutettava.

Ohjaajan kuolema, näyttelijän sairastuminen ja sota olivat riittäviä syitä lyödä pillit pussiin, mutta näin ei kuitenkaan tehty. Lopputuloksesta on tarkempia detaljeja tietämättömän hyvin vaikea sanoa, missä kohtauksissa Tapiovaara oli mukana ja missä ei. Tärkein syy tähän oli tietysti Blomberg, jonka pysyminen hengissä ja kameran varressa merkitsi myös visuaalisen ilmeen jatkuvuutta. Kuvalliselta ilmaisultaan Miehen tie on Tapiovaaran uran kunnianhimoisin teos. Hytönen tuntuu puolestaan pitäneen kiinni Tapiovaaran näyttelijäohjauksesta, jossa realismi on avainsana. Tätä näyttelijätyön aitoutta edesauttaa puhekielen käyttö kirjakielen sijaan – ja tuon ajan puhekieli oli samanlaista kuin tänäkin päivänä, tosin ilman anglismeja ja kirosanoja.

Gunnar Hiilloskorpi ja Mirjami Kuosmanen.

Miehen tie sijoittuu 1930-luvulle hämäläiseen maalaispitäjään, jossa tyhjätaskuinen maanviljelijä Paavo Ahrola (Gunnar Hiilloskorpi) on nainut rahaa ja saanut vaimonsa mukana hyvät myötäjäiset. Kun vaimo kuolee lapsivuoteelle, Ahrola lähtee mieluummin kylvöhommiin kuin kertomaan tapahtuneesta vaimon vanhemmille Jaskariin. Kun matka lopulta taittuu sinnekin asti, vastaanotto on asiaankuuluvan kylmä. Appivanhemmat ottavat vastasyntyneen lapsen hoidettavakseen, mutta pian lapsikin kuolee. Ahrolan elämän täyttävät poikamiehen huolettomuus – ankeat ryyppyreissut kavereitten kanssa lähimpään pimeään kapakkaan ja ilotaloon – sekä mahdollisuus solmia uusi avioliitto karjakon (Helvi Järveläinen) tai Vormiston Alman (Mirjami Kuosmanen) kanssa. Alma on Ahrolan entinen rakastettu, jonka aviottoman lapsen isä hän saattaa olla.

Miehen tien päähenkilöt ovat kaikki sillanpääläisittäin aidonoloisia ihmisiä, mikä tarkoittaa myös sitä, että he eivät ole yksiselitteisen hyviä tai pahoja ihmisiä. Mustavalkoista sankari ja antisankari -asetelmaa ei ole. Tämän elinympäristön miellyttävimpiin ihmisiin lukeutuu Vihtori Taatila (Hytönen), rauhallinen, harkitseva ja punnitseva leskimies, joka yksin kasvattaa kahta pientä tytärtään. Hytönen oli suomalaisen elokuvan teatraalisimpia näyttelijöitä, mutta ei tässä elokuvassa ja hänelle näin erinomaisesti sopivassa roolissa.

Vaikka näiden maalaisten elämässä nyt tällä hetkellä sattuu ja tapahtuukin, 1900-luvun alun suomalaiset elävät kuitenkin melko rauhallista elämää vailla nykyajan kiireitä. Jaskarin isäntäkin onnistuu ilmeisen ongelmitta välttämään lopullisen räjähtämisen, vaikka miestä koetellaankin. Hämäläisten hitautta kuvattaessa ne harvat nopeat kohtaukset – kuten elokuvan alkupuolella Jaskarin isännän pirtissä se kohtaus, jossa leikataan nopeisiin lähikuvakamera-ajoihin kohti näyttelijöiden kasvoja – ovat sitäkin tehokkaampia. Mutta vastaavasti hitaimmatkin kuvat ovat vaikuttavia: kohtaus, jossa Ahrolan vaimon hautajaissaattue etenee pitkin puuttomalta ja autiolla mäeltä laskevaa tietä, on karussa yksinkertaisuudessaan mieleenpainuva.

Tapiovaaran ja Blombergin pyrkimykset tehdä kansainvälistä, modernia elokuvaa on sopinut hyvin yhteen heidän verrattain vähäisten resurssiensa kanssa. Miehen tie ei ole viimeisen päälle hiottu elokuva, vaan siinä on melko paljonkin rosoisuutta ja suorastaan mokiakin, kuten erään kohtauksen alussa näkyvästi vilahtava klaffi – moista virhettä näkee erittäin harvoin, tuskin koskaan. Siihen verrattuna puomimikrofonin varjon näkyminen talon seinässä on pientä. Tämä rosoisuus näkyy ja tuntuu myös epätasapainottomuutena: yhtäältä nerokas ja toisaalta taas hutiloiden tehty elokuva.

Miehen tien tekijöiden huono onni ei loppunut elokuvan valmistumiseen. Pääosassa uransa ainoan kreditoidun elokuvaroolin tehnyt, paljon Tuliota muistuttanut Gunnar Hiilloskorpi kuoli aivokalvontulehdukseen vuonna 1941, vain 33-vuotiaana. Taatilan isäntää näytellyt ja elokuvan näyttelijäohjaajana loppuvaiheessa toiminut Hytönen puolestaan kuoli vuonna 1944 ja hänkin vain 55-vuotiaana.

Miehen tiestä on televisiossa esitetty ikivanhaa tv-masteria, joka sekin on tehty erittäin kuluneen ja useita kertoja katkenneen, sitten taas liimatun esityskopion pohjalta. Tätä samaa masteria on käytetty myös DVD:tä tehtäessä, ja 2010-luvun sijaan katsomiskokemus tuo mieleen 1960-luvun. 

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU:

TALLENNEFORMAATIT: