Risto Vanarin piilokamera (1979)

Eteläafrikkalaisen elokuvan ensimmäisiä maailmanmenestyksiä oli osittain piilokameralla toteutettu Hassut ihmiset (1976), jonka ohjaaja Jamie Uys tuli myöhemmin vielä tunnetummaksi Hassut jumalat -hitistään. Hassut ihmiset veti Suomen elokuvateattereihin liki satatuhatta katsojaa, minkä jälkeen suomalaisetkin tuottajat kiinnostuivat näin helposta ja halvasta tavasta tehdä elokuvaa. "Näyttelijöille" ei tarvinnut maksaa, lavasteita ei tarvittu, kuvata sopi vähän sinnepäin, musiikkia ei tarvinnut säveltää ja ohjaajana saattoi toimia melkein kuka vain. Syntyi Risto Vanarin piilokamera (1979), neljän elokuvayhtiön yhteistuotanto, joka keräsi runsaat 30 000 katsojaa ja katosi pitkäksi aikaa tyystin. Nyt se palaa DVD:lle.

Susanne Olsson ja Pekka Autiovuori, "aviopari" koekuvauksissa.

Vanari oli jo 1960-luvun alkupuolella ottanut amerikkalaisista mallia ja tehnyt suomalaisen version piilokameraohjelmista. Samat (lainavitsit) ovat nytkin käytössä, ja ulkomaiset vaikutteet ovat niin ilmeiset, ettei niiden lähdettä tarvitse edes alkaa etsiä. Kukapa suomalainen ideanikkari sitä nyt ensimmäisenä keksisi viedä kukkakauppaan toisenkin puhelimen ja liimata sen luurin kiinni. Kun omistajan on muka lähdettävä hetkeksi pois, hän pyytää asiakasta vastaamaan mahdollisiin puheluihin. Pöydällä on kaksi puhelinta ja kun lähempi puhelin soi, niin ääni puhelimessa sanoo: "ei tämä puhelin soi". Sitten hölmö asiakas miettii, että miksei tämän toisen puhelimen luuri nouse.

Tai sitten sketsi, jossa aviomies hylkää hääpukuisen morsiamensa bussipysäkille ilmiriidan päätteeksi, muiden matkalaisten ihmeteltäväksi. Ravintolan vahtimestari, joka antaa narikassa asiakkaille rahaa ottamisen sijaan. Puhumattakaan onnettomasta ohikulkijasta, miehestä, jolle kauppaan menevä nainen jättää koiransa vahdittavaksi. Paikalle saapuu "turisteja"; jotka vievät miehen huomion ja sillä aikaa lapsi käy vaihtamassa hihnassa olevan pienen koiran isoon lajitoveriin.

Oman mainintansa ansaitsee myös sketsi, jossa tuore Miss Skandinavia, ruotsalainen Susanne Olsson on raahattu jonnekin MTV:n studiolle muka koekuvauksiin suomalaista elokuvaa varten. Tuotantoyhtiönä oli Filmi-Jatta Oy, joka oli juuri tehnyt kansainvälisen mittapuun (b-elokuvan) Tuntemattoman ystävän (1978), joten ajatus sinällään on varmaan mennyt Olssoniin täydestä. Mutta studiossa onkin pantu suomea ymmärtämätön Olsson improvisoimaan, kun ryyppyreissultaan palaavaa humalaista ja katuvaista aviomiestä esittävä Pekka Autiovuori latelee nopeaa suomea.

Vitsit ovat vanhoja, ne eivät naurata, niissä ei ole oikeastaan mitään muuta kuin pituutta. Ja koska tällaisessa elokuvassa ainoastaan vitseillä on merkitystä, niin ei tästä sen enempää kannata runoillakaan. Jonkinlaista yleisömenestystä on varmisteltu kuvaamalla elokuvaa Helsingin lisäksi Turussa, Tampereella ja Porissa. Näissä isoissa kaupungeissa varmasti riitti pohdintaa siitä, että olenkohan minä vahingossa joutunut tuohon piilokameraelokuvaan.

Mainittava on, että elokuvan alkuperäinen noin 100-minuuttinen versio ei ole säilynyt, ainoastaan tv-esityksessä 1980-luvulla nähty runsas 80-minuuttinen versio. Edes se, mitä elokuvasta on poistettu, ei ole tiedossa.

Elokuva kuvattiin 16-milliselle filmille, josta vedettiin 35-milliset esityskopiot. Tämä johti automaattisesti huomattavasti kehnompaan ja rakeisempaan kuvaan. Nyt, kun elokuvan DVD:tä on tehty, digitointi on tehty nimenomaan tästä säilyneestä kopiosta, jolloin ja valmiiksi kehno ja rakeinen kuva on päätynyt myös DVD:lle. Laadullisesti parempi lopputulos olisi saavutettu digitoimalla alkuperäinen negatiivi ja työstämällä kopio siitä, mutta ymmärrän vallan hyvin, miksei tällaista haluttu tehdä: Risto Vanarin piilokameran kaltaisten elokuvien rahallinen arvo on lähempänä nollaa kuin kymmentätuhatta euroa.

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU:

TALLENNEFORMAATIT: