amomentinthereedsdvd

A MOMENT IN THE REEDS
Iso-Britannia, Suomi 2017

Ohjaus: Mikko Mäkelä
Käsikirjoitus: Mikko Mäkelä
Tuotanto: Mikko Mäkelä, Jams Robert Watson / Wild Beast Productions
Pääosissa: Janne Puustinen, Boddi Kabbani, Mika Melender

1 tunti 43 minuuttia

Mikko Mäkelän ohjaama A Moment in the Reeds oli ensimmäinen viime vuoden kahdesta kotimaisesta ”indie-elokuvasta”, jossa päähenkilöt ovat homoseksuaaleja ja heidän rakkaustarinansa on tarinan keskiössä. Mäkelän elokuva on muiden kotimaisten ”indie-elokuvien” tapaan aloittelevien tekijöiden teos, jonka tuotantoon ei ole saatu Elokuvasäätiön tuotantotukea. Tässä tapauksessa sitä ei ole edes haettu.

Mäkelän itsensä käsikirjoittama elokuva kuvattiin kesällä 2016, jolloin Francis Leen God’s Own Country (2017) ei ollut vielä valmis. Monet katsojat ovat heti huomanneet näiden elokuvien yhtäläisyyden: molemmissa päähenkilö on maalta kotoisin oleva nuori mies, joka on enemmän tai vähemmän yrittänyt pitää seksuaalisen suuntautumisensa poissa isänsä tiedosta. Kaikki muuttuu, kun isä palkkaa tiluksilleen ulkomaalaisen työmiehen, joka sekin sattuu olemaan homo. Mäkelän elokuvan tapauksessa elokuvan tapahtumat sijoittuvat järvenrantamökille ja päähenkilö on Pariisissa kirjallisuutta opiskeleva parikymppinen nuorukainen (Janne Puustinen). Vieras, joka tulee taloon, on syyrialaislähtöinen pakolainen (Boobi Kabbani) joka ei puhu suomea ja on remonttimies vailla omaa työkalupakkiaan. Isää näyttelee Mika Melender, jonka roolisuoritus tekee suurimman vaikutuksen epätasaisuudestaan huolimatta.

Joka tapauksessa A Moment in the Reedsin tai edes God’s Own Countryn idea ei ole mitenkään uusi, vaan pikemminkin erittäin kulunut kehyskertomus, jonka puitteissa on kerrottu lukuisia tarinoita onnettomista ja salaisuuksien täyttämistä perheistä. Taloon tuleva vieras mies panee vauhtia asioihin ja lopullinen yhteenotto on väistämätön. Muukalainen yleensä myös viettelee vähintään yhden perheenjäsenen, toisinaan koko perheen. Toisinaan näitä tarinoita on kerrottu valkokankaalla hyvinkin eroottisina kertomuksina, millaiseksi kai myös A Moment in the Reedsin melko yksityiskohtainen ja pitkä panokohtaus on tarkoitettu.

Mäkelän elokuva on pääpiirteissään teknisesti samalla viivalla halvalla tehtyjen kotimaisten ammattilaistuotantojen kanssa. Välillä hyvin hutera käsivarakuvaus häiritsee. Ammattimaista suhtautumista työhön kuvastaa se, että teos on tehty resurssiensa ehdoilla: yksi tapahtumapaikka ja kolme näyttelijää. Kun kukaan ei saa palkkaa, on leffa mahdollista tehdä hyvin halvalla.

Pitkän elokuvan ohjaajana ja käsikirjoittajana debytoiva Mäkelä on mahduttanut sataan minuuttiin mahdollisimman paljon kannanottoja (Suomi on ilmeisen ikävä paikka), mutta yksinkertaisen ja ennalta-arvattavan tarinansa hän on kertonut pitkäpiimäisesti. Maalaileva tyyli toimii elokuvan alkupuolella, mutta sen yhä jatkuessa elokuvasta tulee vain yksinkertaisesti tylsä. Tiivistäminen vaatii enemmän kokemusta, mutta debyyttityönä A Moment in the Reeds antaa aihetta odottaa Mäkelän ja kuvaaja Iikka Salmisen tulevia töitä.

1tahtea1tahtea

 

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

 

DVD-JULKAISU:

Julkaisija: Elokuvapalvelu J. Suomalainen
Tekstitys: suomi, englanti, ym.
Ääni: Dolby Digital 5.1, 2.0
Kuva: 1,85:1
Levyjä: 1

16u

 

TALLENNEFORMAATIT:

dvd blu ray ultrahdlogo
kuvio kylla  
 

Osta tämä elokuva

 | 

Ensi-illat

Keskiviikko 26.6.

lemmikkiensalainenelama2jul annabellecomeshomejul

Perjantai 28.6.

yesterdayjul 

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

poikajailves19juliste pelikaanimies19juliste angrybirds2teaserjul aatosjaaminejuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja