Pojat (1962)

POJAT
Suomi 1962

Ohjaus: Mikko Niskanen
Käsikirjoitus: Mikko Niskanen
Tuotanto: T. J. Särkkä / Oy Suomen Filmiteollisuus (SF)
Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Pentti Tarkiainen, Liisa Nevalainen

1 tunti 40 minuuttia

Pojat alkaa iloisella kuvalla Ouluun saapuvasta junasta ja päättyy traagiseen kuvaan Oulusta lähtevästä junasta. Näiden kahden tapahtuman välillä ehtii tapahtua monta hauskaa ja jännittävää seikkailua 14-vuotiaiden oululaispoikien kaveriporukassa, mutta myöskin vertaansa vailla olevaa surua ja tuskaa.

Paavo Rintalan romaaniin pohjautuvan elokuvan ensimmäinen tunti on iloinen kertomus nuorten viattomien poikien jännittävästä kesästä ja talvesta kaupungissa, johon on saapunut monta junalastillista saksalaissotilaita. Opettajat (Olavi Ahonen ja Tapio Hämäläinen) ovat pitäneet pojat hyvin ajantasalla natsien erinomaisuudesta: nämä ovat synnynnäistä herraskansaa, sankareita, joiden saapuminen Suomeen on täkäläisille silkka ilo ja kunnia. Se, että niin nuoret ja naimattomat kuin vanhat ja naidut naiset juoksevat sakemannien perässä on yleisesti hyväksyttyä. Näitä poikia, pelkurimaista Jakea (Vesa-Matti Loiri), sankaruudesta haaveilevaa Immua (Pentti Tarkiainen), Patea (Uti Saurio), Mattia (Hannu Vironmäki) ja Urkkia (Markku Söderström) saksalaiset kiinnostavat aivan toisista syistä. Saksalaiset ovat varsin innokkaita ostamaan pojilta kaikkia niitä tarvikkeita, mitä heiltä puuttuu: talvella villapaitoja, kesällä olutta ja niin edelleen. Vaihdossa pojat saavat milloin konjakkia ja tupakkaa, milloin kameran.

Ennen pitkää poikien vaihtokauppa ja lapselliset leikit saavat odottamattoman käänteen, josta seuraa vain pitkä alamäki. Sota vie perheenjäseniä, vanhempien velipoikien heilat (Liisa Roine) kiinnostuvat myös saksalaissotilaista ja Jaken äiti (Liisa Nevalainen) osoittautuu – jos ei nyt maailman huonoimmaksi äidiksi, niin ei juuri muuksikaan. Siinä missä sota vie aikuisilta pahimmassa tapauksessa hengen, näiltä pojilta se vie lapsuuden ja viattomuuden.

Hauskasta poikien seikkailusta koskettavaksi tragediaksi muuttuva elokuva on täysin omalaatuinen suomalaisen elokuvan historiassa. Poikien seikkailuista on kyllä tehty muitakin filmejä, esimerkiksi Vili Auvisen erinomaisissa Pertsa ja Kilu -televisioelokuvissa seikkailtiin milloin missäkin ja juostiin jopa rikollisia karkuun, mutta aina lopulta kävi hyvin ja hauskaa oli. Näin ei ole Poikien kanssa, vaan poikien seikkailufilmistä kasvaa loppua kohden kuvaus yhdestä Suomen historian synkimmästä ja häpeällisimmistä vaiheesta, joka oli jo filmin valmistuessa haluttu unohtaa ja on sitä vieläkin enemmän. Pojat ei kuitenkaan ole elokuva Suomen liittolaisuudesta Saksan kanssa, vaan siinä natsit edustavat ainoastaan yhdenlaista pahaa: sellaista, joka vie lapsilta äidin. Romaanin sysimustaa loppua elokuvaan ei ole otettu, mutta ei se toiveikkaana lopu. Äiti jättää, mutta kaverit jäävät.

Kuten sittemmin on monesti todettu, Pojat oli Vesa-Matti Loirin ensimmäinen elokuva. Viitisen vuotta myöhemmin hänet nähtiin ensimmäisen kerran Spede-elokuvassa ja loppu on historiaa. Loirin Turhapuro-elokuvien vakiokalustosta Pojissa ovat myös Hämäläinen ja Ahonen; Uunon appiukko ja isä.

Neuvostoliitossa elokuvaa opiskelleen, Suomessa jo pitkään lyhyt- ja tilauselokuvia tehneen Mikko Niskasen esikoisohjaus on kaikkien aikojen vahvimpia debyyttiohjauksia suomalaisessa elokuvahistoriassa – ellei peräti vahvin. Lahjakkaan ammattilaisen elkein filminsä ohjaava Niskanen on saanut irti loistavat roolisuoritukset nuorista näyttelijöistään, löytänyt upeita kuvakulmia ja tehnyt esimerkillisen hyvän miljöökuvauksen vanhoja puutalokortteleita hyödyntäen.

Koskettava, tunteita täynnä oleva Pojat oli lähes 250 pitkää elokuvaa tuottaneen Oy Suomen Filmiteollisuuden (SF) pitkän ja kunniakkaan historian viimeinen mestariteos. Tämän jälkeen T. J. Särkän firma toi teattereihin enää vain viisi elokuvaa, joista paremmatkin kalpenevat Poikien rinnalla. Siinä missä SF:n vihoviimeinen elokuva Turkasen tenava! (1963) päätti yhtiön historian samassa komediagenressä kuin missä se oli alkanut, Pojat oli SF:n viimeinen kunnon draamafilmi, pitkän ja korkealuokkaisen rivin viimeinen.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU

Laadultaan identtinen Finnkinon vanhan DVD-julkaisun kanssa.