He ovat paenneet (2014) [Blu-ray]

HE OVAT PAENNEET
Suomi / Alankomaat 2014

Ohjaus: J-P Valkeapää
Käsikirjoitus: J-P Valkeapää, Pilvi Peltola
Tuotanto: Aleksi Bardy / Helsinki-filmi
Pääosissa: Teppo Manner, Roosa Söderholm

1 tunti 42 minuuttia

Jokainen taiteentekijä ottaa vaikutteita joltakin edeltäjältään. Tämän taiteentekijän teoksia katsoessa mielellään toteaa, että vaikutteita on otettu parhaimmilta, alansa kiistattomilta mestareilta, jotka tahoillaan olivat niin omalaatuisia, ettei heidän töistään toisten tekijöiden vaikutteet näy niin selvästi.

J-P Valkeapään ensimmäinen pitkä elokuva Muukalainen (2009) oli monessakin mielessä synkkä, vain olemattoman määrän repliikkejä sisältävä elokuva, jossa näkyi Andrei Tarkovskin vaikutus elokuvan tekijään. Vielä enemmän se näkyy Valkeapään toisessa elokuvassa, He ovat paenneet, jonka kuvaus ja kameratyöskentely, valaistus, pysähtynyt tunnelma, musiikki ja sen käyttötapa tuovat mieleen Tarkovskin filmit. Tämän rinnalla ne muutamat seikat, jotka elokuvassa muistuttavat Michael Ciminon Kauriinmetsästäjästä (1978), ovat huomattavasti vähäpätöisempiä ja saattavat todellisuudessa johtua vain katsojan tavasta katsoa asioita. Mutta niin He ovat paenneet -elokuvassa katsojan annetaankin tehdä, tulkita itse sen symboliikkaa ja monia tärkeitä yksityiskohtia juonessa ja henkilöhahmojen kohtaloissa – hampaaton, laskelmoitu elokuva se ei missään tapauksessa ole. Tämän elokuvan tekijöillä on kanttia.

Juho Kuosmasen Taulukauppiaissa (2010) Tonia näytellyt Teppo Manner on nyt Joni, armeijasta karannut ja siviilipalvelukseen joutunut änkyttävä nuorimies, jonka taustasta ei sen enempää kerrota. Hänen siviilipalveluspaikkansa on nuorisokoti, jossa näyttää olevan liuta ongelmanuoria – mikä se ongelma sitten on, heistä riippuva vai ei, jää epäselväksi. Siellä asuva Raisa (Roosa Söderholm) ja Joni tutustuvat pikaisesti, vähäsanaisesti ja päätyvät pian yhteiselle pakomatkalle farmari-Volvolla ilman rahaa ja varsinaista määränpäätä.

He ovat paenneet -elokuvaa täytyy jo mainittujen seikkojen lisäksi kehua myös yllätyksellisyydestä. Hyvin harvoin mikään elokuva tekee niin jyrkkää käännöstä loppua kohden kuin Valkeapään filmi – kotimaisen elokuvan historiassa sitä on tapahtunut äärimmäisen harvoin, koska ei ole ollut joko tarvetta tai sitä kanttia. On tietysti olemassa hyviä ja huonoja yllätyksiä. Tämän elokuvan yllätyksellisyys kuuluu niistä edelliseen, kun puhutaan siitä, miten se vaikuttaa kokonaisuuteen ja itse elokuvaan – ei siitä, minkälaisia tunteita se herättää katsojassa ja minkälaista kohtaloa se merkitsee tarinan päähenkilöille, joista Manner ja Söderholm tekevät aitoja ihmisiä, joiden kohtalosta voi välittää.

LISÄMATERIAALI

Traileri.

BLU-RAY-JULKAISU