taallapohjantahdenalla

TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA
Suomi 1968

Ohjaus: Edvin Laine
Käsikirjoitus: Edvin Laine, Väinö Linna, Juha Nevalainen, Matti Kassila
Tuotanto: Mauno Mäkelä / Fennada-Filmi Oy
Pääosissa: Aarno Sulkanen, Titta Karakorpi, Risto Taulo

2 tuntia 58 minuuttia


"Alussa oli suo, kuokka ja Jussi."

Edvin Laineen ohjaama Täällä Pohjantähden alla oli siihenastisista kotimaisista elokuvista kaikkein kallein budjetilla, joka vastaisi nykyrahassa 3,9 miljoonaa euroa. Laineen filmi oli tuntuvasti kalliimpi kuin Timo Koivusalon lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin ohjaama uusi filmatisointi samasta aiheesta, mutta niin oli suurempaa yleisömenestyskin: 13. syyskuuta 1968 ensi-iltansa saaneen elokuvan oli vuoden loppuun mennessä nähnyt jo yli 600 000 katsojaa, ja kaikkiaan elokuva keräsi arviolta yli miljoonan katsojan yleisön.

Tuntemattomalla sotilaalla (1955) Laine teki historian ensimmäisen ja kaikkien aikojen parhaimman elokuvasovituksen Linnan teksteistä. Pari vuotta myöhemmin Laine ohjasi Mustan rakkauden (1957) Linnan romaanista, ja kun Laine vuonna 1958 ohjasi J. L. Runebergin Sven Tuuvan elokuvaksi, olivat käsikirjoitusta laatimassa kaksi mainittua Linna-sovitusta kirjoittanut Juha Nevalainen ja Linna itse. Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogian kaksi ensimmäistä osaa muovautuivat elokuvakäsikirjoitukseksi Nevalaisen, Linnan, Laineen ja tuotantopäällikkö Matti Kassilan yhteistyön tuloksena.

taallapohjantahdenalla1t taallapohjantahdenalla2t

Linnan romaanitrilogian ensimmäistä osaa on myyty yhteensä 300 000 kappaleen verran, eli yli puolet vähemmän kuin Tuntematonta sotilasta. Siitä huolimatta romaanitrilogian ensimmäisten osien filmatisoinnista syntyi kansallinen elokuvatapaus, joka ei ollut ensimmäinen, mutta kylläkin paras elokuva Suomen sisällissodasta.

Kolmituntisen elokuvan pääosassa on Koskelan perhe. Huutolaispoikana pappilaan tullut Jussi (Risto Taulo) on lyhyt, mutta voimakas ja sisukas mies, joka 30-vuotiaana saa mukavalta rovastilta (Oiva Sala) luvan raivata pappilan omistamasta suosta itselleen pellot ja rakentaa sinne talon itselleen ja raskaana olevalle Alma-vaimolleen (Anja Pohjola). Alussa oli totisesti vain suo, kuokka ja Jussi, mutta paljon Jussi saikin aikaan. Perheen kolmen lapsen varttuessa aikuisiksi, Jussin terveys alkaa jo pettää. Esikoispoika Akseli (Aarno Sulkanen) on ruumiinrakenteeltaan isänsä vastakohta: kookas mies, jonka ei tarvitse tehdä peltotöitä pelkällä sisulla.

Siinä missä hänen isänsä tyytyi kohtaloonsa ja raadannalla ajaa itseään aikaiseen hautaan, Akseli lähtee mukaan työväenliikkeeseen. Köyhälistö on saanut äänioikeuden, jota ei kannata jättää käyttämättä. Kylän räätälin, kirjaoppineen ja pientä kylää sivistyksessä pitävän Halmeen (Kalevi Kahra) mielestä työväenliikkeen olisi hankittava vaikutus- ja päätäntävaltaa hidasta, mutta laillista tietä pitkin. Köyhälistön mieliala on kuitenkin sellainen, että joulukuussa 1917 itsenäisyyden Venäjästä saaneen Suomen kansa ajautuu sisällissotaan jo tammikuussa 1918. Akseli ja lukuisat hänen kohtalontoverinsa, ystävänsä ja tuttavansa, eivät aio jäädä kotiin makaamaan, mutta kuten historiankirjat ovat sen meille sittemmin kertoneet, se miekkaan hukkui, joka siihen tarttui.

Kuten Linnan romaanitrilogiasta on usein sanottu, se kuvasi todellisiin ihmisiin pohjautuen, mutta kuitenkin fiktiivisesti sodan hävinnyttä osapuolta voittajan sijaan. Linnan ja Laineen sympatiat ovat kuitenkin selvästi punakapinallisten puolella, sillä porvareista, pappismiehistä, paroneista ja muista valkoista osapuolta edustaneista annetaan hyvin yksipuolinen kuva. Valtaosa näistä ”lahtareista” jää pelkästään kostonhalun ja sadistin ruumiillistumiksi, joskin pastorin ja paronin suhteen on yritystä kertoa jotakin muutakin.

Matti Raninin näyttelemä pastori Lauri Salpakari on hyvä, uskovainen mies, mutta niin vaimonsa (Rose-Marie Precht) ohjailtavissa, että yltyy suorastaan sortamaan torppariperhe Koskelaa. Edeltäjä oli toista maata.  Salpakarin poika (Martti Järvinen) perii äidinmaidossa yltiöisänmaallisuuden, joka ei tässäkään tapauksessa ole hyvä asia. Paroni (Runar Schauman) taasen antaa elokuvan alussa Jussille maksutta läjän tiiliä talonrakennukseen ja ylipäätään käyttäytyy kuin herrasmies. Hänestä annetaan reilun, mutta ankaran miehen kuva. Elokuvan eniten tunteita herättäviä hetkiä ovatkin paronin ja Halmeen elämien päättyminen tavalla, jota he eivät ansainneet.

taallapohjantahdenalla3t taallapohjantahdenalla4t

Laineen kanssa jo Tuntemattoman sotilaankin tehnyt kuvaaja Olavi Tuomi on Pohjantähteä filmatessa joutunut (tai päässyt) ensimmäistä kertaa kuvaamaan pitkän värielokuvan. Tuomi oli yksi suomalaisen elokuvan historian parhaimmista kuvaajista, mutta värifilmille hän ei yksinkertaisesti osannut kuvata yhtä hyvin kuin mustavalkofilmille. Jälki jo tässä ”esikoistyössäkin” on kyllä muutoin erinomaista, mutta osa sisä- ja ulkokuvista on valaistu silmiinpistävän erikoisesti.

Yksi monista mestariluokan tekijöistä "Pohjantähden" työryhmässä oli leikkaaja Juho Gartz, joka pitää elokuvan sellaisessa vauhdissa, että kolmituntisenakaan se ei ole raskas eikä siinä taatusti ole yhtään turhaa kohtausta. Välillä elokuva etenee liiankin nopeasti, mistä taas voitaneen syyttää jotakin muuta kuin leikkaajaa.

Tunnetasolla elokuva oli toki raskaampi ja vaikuttavampi ensimmäisellä katselukerralla, mutta siinä missä uusintakatselut "Pohjantähdenkin" kohdalla poistavat yllätyksellisyyden, ne antavat mahdollisuuden löytää elokuvasta aina jotakin uutta. Varsinkin tässä filmissä on aina jotakin uutta nähtävää, on siinä sen verran paljon ihmiskohtaloita ja rautaisten ammattilaisten tekemiä roolisuorituksia. Lähes jokainen puherooli on miehitetty joko kokeneella tai uraansa aloittelevalla, sittemmin muistakin rooleista tutuksi tulleilla näyttelijöillä. Juuri näyttelijät ovat syynä siihen, miksi "Pohjantähden" kaltaisen elokuvan tasolle ei mikään nykyaikana tehtävä uudelleenfilmatisointi yllä. Toki jotkin Sulkasen näyttelemän Akselin ja Titta Karakorven neitseellisen, elovenatyttömäisen Elinan yhteiset kohtaukset ovat hieman ontuvia, mutta eipä näillä kahdella ollutkaan aikaisempaa kokemusta pitkissä elokuvissa näyttelemisestä – ja onhan Akseli hieman yksitoikkoinen suomalainen mies, joka ei osaa luontevasti puhua tunteistaan, elleivät ne sitten liity politiikkaan.

Muutamissa kohdin kuultava Kassilan kertojaääni on vakaa ja uskottava, kuten entisaikojen uutistenlukijoiden ja radioselostajienkin. Mikään historiankirjan kuvitettu versio Täällä Pohjantähden alla ei silti ole, vaan se tarjoaa sellaista kansankuvausta, mitä ei historiankirjoista löydy. Veikko Sinisalon Anttoo Laurila on räiskyvässä yksitoikkoisuudessaan kuin suoraan elävästä elämästä repäisty, eivätkä muutkaan ”tyypit” ole katsojille entuudestaan vieraita. Vielä erikseen on mainittava myös Kivivuoren Ottoa näyttelevä Kauko Helovirta, joka oli yksi parhaimmista suorapuheisten, mutta humorististen kansanmiesten näyttelijöistä.

Edvin Laineen elokuvasta puuttuvat kauniit tai ainakin "kansallisromanttiset" maisemakuvat, joita tunteisiin vetoava musiikki säestäisi. Tällaista jälkeä Laine tekee vain pienen hetken verran elokuvan alkupuolella, jonka jälkeen kamera pysyttelee näyttelijöiden luona ehkä vähän liiankin uskollisesti. Mikäli "Pohjantähti" olisi jonkun mielestä muodoltaan raskas, voisi se ehkä selittyä juuri tuolla; siinä ei ole hengähdystaukoja vaikkapa kauniiden kuvien muodossa, ainoastaan jatkuvaa toimintaa koko kolmen tunnin ajan (joka sekään ei ole mikään vika). Kauneutta elokuvassa ylläpitävät ainakin jossain määrin romantisoitu kurjuus, Karakorpi ja Heikki Aaltoilan säveltämä Akselin ja Elinan häävalssi, joka soi elokuvan teemana. Aaltoilan mielestä "Pohjantähti" on saattanut olla kahden nuoren ihmisen rakkaustarina sisällissodan ajalta, mutta kyllä se on ensisijaisesti kuvaus sisällissodasta – sen syistä, etenemisestä, lopusta ja seurauksista, jonka hedelmiä poimittiin vielä Akselissa ja Elinassakin (1970).


LISÄMATERIAALI

Elokuvan traileri ja vajaa kymmenminuuttinen lyhyt matkailuelokuva Kahva (1968), jossa junassa istuva neiti lukee Täällä Pohjantähden alla III:sta.

Finnkinon vanhassa DVD-julkaisussa lisämateriaaleina ovat traileri ja TV-uutiskatsauksia neljän minuutin verran.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: VLMedia / Yle
  Tekstitys: Suomi
  Ääni: Dolby Digital 1.0
  Kuva: 4:3 (1.66:1), väri
  Levyjä: 1

12

Kuva olisi kaivannut restaurointia, mutta parempi näin kuin väärällä kuvasuhteella ja TV-versiona Finnkinon vanhassa julkaisussa.

Ensi-illat

Perjantai 28.9.

johnnyenglish3juliste tyhjiojuliste

rajajuliste maryjanoidankukkajuliste

waitingforbarcelonajuliste hellfestjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

 tyhjiojuliste olavivirtajuliste valmentajajuliste holmonuorisydanjuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 25.6.

1. Avengers: Infinity War 224 805
2. Deadpool 2 169 220
3. Black Panther
148 523
4. Supermarsu suomi
140 697
5. Coco  132 936

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 25.6.

1. Supermarsu
140 697
2. Veljeni vartija 121 199
3. Varasto 2 94 031
4. Kaikki oikein 74 596
5. Suomen hauskin mies 55 755

ranin

PCA FI 220x150

Nyt elokuvateattereissa

ilosiaaikojamielensapahoittajuliste
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tiina Lymi
4. viikko

207 456
katsojaa 20.9. mennessä

mm2juliste
Mamma Mia! Here We Go Again
O. Parker
9. viikko

343 289
katsojaa 20.9. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia

Go to top