Akseli ja Elina (1970)

AKSELI JA ELINA
Suomi 1970

Ohjaus: Edvin Laine
Käsikirjoitus: Edvin Laine, Juha Nevalainen, Georg Korkman, Juho Gartz, Väinö Linna
Tuotanto: Mauno Mäkelä / Fennada-Filmi Oy
Pääosissa: Aarno Sulkanen, Ulla Eklund, Risto Taulo, Anja Pohjola

2 tuntia 12 minuuttia

Väinö Linnan romaanitrilogian kaksi ensimmäistä osaa kattaneen Täällä Pohjantähden alla -filmin saatua noin miljoona katsojaa, ryhdyttiin työstämään myös trilogian viimeisen romaanin filmatisointia. Akseli ja Elina alkaa täsmälleen siitä, mihin edellinen osa päättyi – tosin entisen loppu, uuden alku on kuvattu uudelleen Elinaa näyttelevän Titta Karakorven vaihduttua Ulla Eklundiin. Myös muutama muu näyttelijä on matkalla vaihtunut.

Vankileiriltä palannut Akseli (Aarno Sulkanen) palaa kotiin ja tuttuun arkeen, tosin nyt kapinajohtajan leimaa kantaen. Vanhoista aatetovereista moni jäi sotareissulle, eikä vanhoja tuttuja juuri ole. Kylän raittia tallaa myös Siurola (Jussi Jurkka), joka istui linnassa syytettynä kommunistiagitaattorina toimimesta. Moni katsoja varmasti muistaa, miten Jurkka näytteli agitaattoria Jussi-palkinnon arvoisesti Matti Kassilan Punaisessa viivassa (1959). Siurolan rooli toi Jurkalle toisen Jussi-palkinnon, syystäkin. Jurkka ja muutama muu sivuosissa vilahtava sekä Salpakarin rooliin palannut Matti Ranin tuovat tervetullutta vastapainoa niille elokuvan monille näyttelijöille, jotka eivät saa herätettyä roolihahmojaan henkiin.

Akselin ja Elinan tapahtumat kulkevat nopeaa vauhtia ilman sen tarkempaa perehtymistä yhteenkään tiettyyn aiheeseen. Sisällissodan päättymisen jälkeen nähdään, miten torppareille annetaan sentään jotain etuja entiseen nähden. Myöhemmin Lapuan liikkeen nimeen vannovat fasistit, etunenässä kylän uusi opettaja (Ilkka Keltanen), kyyditsevät sosialisteja ja entisiä punasotilaita rämeikköön vannomaan valoja parannuksen puolesta. Ennen pitkää syttyy toinen maailmansota, joka koskettaa myös Koskelan perhettä, onhan Akselilla ja Elinalla kolme täysi-ikäistä poikaa.

Laine olisi tietysti voinut keskittyä lyhyempäänkin ajanjaksoon ja olla hyppäämättä kymmentä vuotta vartissa, mutta Laineen ja käsikirjoittajien valitsema toteutustapa toimii sekin; se on läpileikkaus sisällissodan jälkeisestä Suomesta toisen maailmansodan loppuun, yhden perheen ja kylän silmin nähtynä. Ihmiset jäävät etäisiksi ja tapahtumat juuri niin etäisiksi kuin ne tuon ajan Suomen maaseudulla tahtoivatkin jäädä (sisällissotaa tms. lukuun ottamatta), mutta kärjistykset aiheuttavat toivottuja reaktioita ja lukemattomat hienot näyttelijät tekevät mieleenpainuvia roolisuorituksia pienemmissäkin tehtävissä. Sotimisen, kommunismin ja fasismin vastapainona on runsaasti huumoria, josta pitävät huolen ensisijaisesti hienot karikatyyrit, mutta myöskin esimerkiksi jakso, jossa nähdään ensimmäisen auton saapuminen Pentinkulmalle.

LISÄMATERIAALI

Traileri ja lyhytelokuva Iltahuuto (1953).

DVD-JULKAISU