joelschumacherbr
Joel Schumacher. Kuva: Warner Bros.

Joel Schumacher, yksi 1980- ja 1990-lukujen monipuolisimmista ja kiinnostavimmista Hollywood-ohjaajista, kuoli eilen syöpään 80 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt New Yorkissa 29. elokuuta 1939.

Taideteollisten opintojen älkeen Schumacher aloitti elokuvauransa pukusuunnittelijana. Kahden elokuvan mittainen yhteistyö Woody Allenin kanssa osoittautui ratkaisevaksi: menestyksekkään työnantajansa rohkaisemana Schumacher alkoi pyrkiä kohti ohjaajan tehtäviä. Tässä siirtymisessä merkittävässä roolissa oli Car Wash – pesujengi (1976), autopesulan värikkäästä päivästä kertova kreisikomedia, jonka Schumacher kirjoitti ja Michael Schultz ohjasi. Siitä ei tullut maailmanmenestystä, mutta elokuvan tuotannosta vastasi Universal Pictures ja se puolestaan avasi Schumacherille uusia ovia.

Kesällä 1979 Universalin studiolla alettiin kuvata uutta versiota parinkymmenen vuoden takaisesta tieteiskauhuklassikosta Mies joka kutistui (1957). Tyylilaji vaihtui komediaksi ja päähenkilö naiseksi, mutta pohjana oli sama elokuva ja sama Richard Mathesonin romaani. Lily Tomlinin tähdittämän elokuvan kuvaukset keskeytyivät heti alkuunsa ja ohjaaja John Landis meni vaihtoon. Tilalle otettiin Schumacher, joka oli siihen mennessä ohjannut pari tv-elokuvaa ja kirjoittanut myös pystyynhaukutun Taikuri Ozin (1978).

The Incredible Shrinking Woman eli Apua, kutistun valmistui vuonna 1981. Yhdysvalloissa se menestyi kohtalaisesti, mutta ilmeisesti Lily Tomlinin nimeen ei uskottu ulkomaisilla markkinoilla, sillä elokuvaa ei juuri muissa maissa esitetty. Sen sijaan videolevitykseen se tuli myös Suomessa. Melko samanlainen oli myös Schumacherin seuraavan elokuvan kohtalo: Car Wash – pesujengin kopiosta käyvä D.C. Cab (1983) oli sekin Universalin tuotantoa ja sopi enemmän yhdysvaltalaisten metropolien nuorisolle kuin eurooppalaisten taajamien teattereihin.

treffitelmossa1still
Treffit Elmossa -elokuvan Andrew McCarthy ja Demi Moore. Kuva: Columbia Pictures

Schumacherin läpimurto tapahtui aivan toisenlaisten aiheiden parissa. Schumacherin ja Carl Kurlanderin laatima käsikirjoitus parikymppisistä, collegesta valmistuvista nuorista ja näiden ensimmäisistä askelista aikuisuudessa löysi lopulta tuottajan Columbia Pictures -studiosta. Roolituksella oli ratkaiseva merkitys tarinassa, jossa tasavertaisia päähenkilöitä on useita. Schumacherin onnistui saada Treffit Elmossa -elokuvaansa liudan sen hetken nousevia nimiä: Emilio Estevez, Rob Lowe ja Judd Nelson nähtiin samana vuonna myös The Breakfast Clubissa, kun taas Demi Moore oli nähty Riemulomalla Riossa ja Andie MacDowell oli näytellyt Janen roolin Hugh Hudsonin Tarzan-elokuvassa.

Treffit Elmossa laskettiin Yhdysvaltain teattereihin kesäkuussa 1985 erittäin kovan kilpailun aikaan. Hittiä siitä ei tullut kotimaassaan sen enempää kuin Suomessakaan, jossa se vain 20 000 katsojaa ja päihitti silti The Breakfast Clubin. Molemmat elokuvat saivat kuitenkin videolevityksessä niin suuren suosion, että Schumacherinkin ura sai jatkua. The Lost Boys (1987) on nuorten kautta kerrottu vampyyritarina, joka sekin sai huomattavan suuren suosion nimenomaan videolevityksessä.

Schumacher kuvasi nuorisoporukkaa myös elokuvassa Raja tuntemattomaan (1990), jossa lääketieteen opiskelijat keksivät keinon päästä elämän ja kuoleman rajalle. Päärooleja näyttelivät Kiefer Sutherland, Julia Roberts, Kevin Bacon ja William Baldwin. Ennen kuin Raja tuntemattomaan sai ensi-iltansa Robertsista tuli sen hetken nimekkäin nuori näyttelijä Pretty Womanin (1990) ansiosta. Se riitti tekemään uudestakin elokuvasta kesähitin, Schumacherin uran ensimmäisen.

Robertsin kanssa Schumacher teki myös Rakkauden valinnan (1991), jossa nuori sairaanhoitaja rakastuu kuolemansairaaseen mieheen. Kevyempää ja aikuisempaa romantiikkaa tarjoili Uskottomuus (1989), jossa Ted Dansonin ja Isabella Rossellinin näyttelemät tahoillaan naimisissa olevat ”sukulaiset” rakastuvat toisiinsa. Uskottomuus oli uudelleenfilmatisointi ranskalaiselokuvasta Hellyyden aika (1975), jonka rakastavaiset olivat serkuksia. Schumacherin elokuvassa nämä ovat ”serkkuja” vain avioliiton kautta.

rankkapaiva1still
Michael Douglas tekee yhden elämänsä rooleista Rankassa päivässä (1993). Kuva: Warner Bros.

Schumacherin kultakausi osui 1990-luvun puoliväliin. Pikkurooleja näytelleen Ebbe Roe Smithin kirjoittama Rankka päivä (1993) on kertomus valkokaulustyöläisestä, jonka pinna katkeaa lopullisesti yhtenä helteisenä päivänä. Jo tuoreeltaan ja etenkin nykypäivänä monenlaisia tulkintoja ja tunteita herättänyt ”kostotarina” tarjosi Michael Douglasille tämän uran yhden hienoimmista rooleista. Douglas ja Schumacher tunsivat toisensa jo Raja tuntemattomaan -elokuvasta, jonka hän tuotti. Todennäköisesti juuri Douglasin ansiosta Rankka päivä -elokuvaan saatiin myös Robert Duvall.

Muutama kuukausi Rankan päivän ensi-illan jälkeen Schumacher aloitti Päämiehen (1994) kuvaukset. John Grishamin romaaniin pohjautuvassa elokuvassa häikäilemätön piirisyyttäjä aikoo panna pisteen mafiaperheen tarinalle käyttäen todistajanaan pikkupoikaa, joka tietää totuuden mafiaperheen asianajajan itsemurhan takaa. Todistajan roolin näytteli nuori Brad Renfro, hänen asianajajaansa Susan Sarandon ja piirisyyttäjää Tommy Lee Jones.

Grishamin romaanit olivat tuolloin Hollywoodissa himoittua polttoainetta. Firma (1993) oli ollut niin suuri menestys, että viiden vuoden sisällä kirjailijan teoksista tehtiin peräti kuusi filmatisointia. Näistä Schumacher ohjasi Päämiehen lisäksi myös elokuvan On aika tappaa (1996), jossa Mississippin eteläisillä mailla musta mies on syytettynä tyttärensä raiskanneiden valkoisten miesten murhista. Syytettyä näytteli Samuel L. Jackson ja hänen puolustusasianajajiaan Sandra Bullock ja Matthew McConaughey. Syyttäjän rooli oli tällä kertaa Kevin Spaceylla.

Sen enempää Rankka päivä kuin Schumacherin Grisham-filmatisoinnitkaan eivät olleet kassamagneetteja. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä vielä elettiin aikaa, jolloin Hollywoodin studiot tuottivat muutakin kuin spektaakkeleita. Schumacherin riittävän hyvin menestyneet elokuvat kelpasivat Warner Bros. -studiolle ja kun studio halusi uudistaa Batman-elokuvasarjaansa, se kutsui Schumacherin apuun. Tim Burtonin Batman (1989) oli ollut fantastinen menestys, mutta Batman – paluu (1992) oli synkempänä teoksena tuottanut liian vähän rahaa. Schumacher sai luvan ohjata sellaisen popcorn-iloittelun, jota suuri yleisö tulisi katsomaan. Ohjaaja teki työtä käskettyä, mutta Batman Forever (1995) oli yhdentekevää kertakäyttöviihdettä ja sen jatkoksi tehty Batman & Robin (1997) jo silkkaa camp-huumoria. Kummastakaan elokuvasta ei puuttunut resursseja tai nimekkäitä näyttelijöitä. Batman Foreverin kohdalla yleisömenestyskin oli erinomainen: se oli Yhdysvalloissa vuoden toiseksi katsotuin elokuva Toy Storyn jälkeen.

Batman & Robin menestyi sekin hyvin, mutta verrattuna edeltäjäänsä ja odotuksiin se toi varmasti kylmän hien studiopomojen otsalle. Schumacherin ura ei palannut sen jälkeen entiselleen – hänelle ei enää suuria studioelokuvia uskottu – mutta työtarjouksia riitti. Schumacher ja Nicolas Cage olivat jo jutelleet yhteistyöstä seuraavan Batmanin parissa, mutta sen kuivuttua kokoon he tekivät yhdessä rikoselokuvan 8 mm (1999). Siinä Cagen näyttelemä yksityisetsivä joutuu selvittämään, onko rikkaan miehen jäämistöstä löytynyt snuff-elokuva aito.

onaikatappaa1still
On aika tappaa -elokuvan nuoret tähdet Matthew McConaughey ja Sandra Bullock. Kuva: Warner Bros.

Elämänsä viimeisten parinkymmenen vuoden aikana Schumacher teki vielä yhdeksän elokuvaa, jotka saivat ensi-iltansa vuosina 1999–2011. Nekin edustivat hyvin erilaisia lajityyppejä, mutta tasokin oli varsin vaihtelevaa.

Robert De Niron ja Philip Seymour Hoffmanin tähdittämä Naapuri kuin painajainen (1999) kertoo homofobisesta miehestä, joka opettelee aivoinfarktin jälkeen puhumaan naapurissa asuvan drag-esiintyjän avulla. Todella räväkkä lopputulos olisi voinut syntyä, jos näyttelijät olisivat vaihtaneet rooleja ja De Niro olisikin näytellyt drag queenia.

Tigerland (2000) kertoo Vietnamin sotaan lähetettävien koulutuskeskuksesta Louisianassa. Pääroolin näytteli Colin Farrell, joka nähtiin pääosassa myös Schumacherin näppärässä jännärissä Phone Booth (2002). Samana vuonna Schumacher teki myös mitäänsanomattoman toimintakomedian Bad Company, jossa Anthony Hopkins ja Chris Rock ottivat toisistaan mittaa. Tositapahtumiin pohjautuva, sentimentaalinen journalistitarina Veronica Guerin – totuuden puolesta (2003) pysyi kasassa Cate Blanchettin ansiosta.

Oopperan kummitus (2004) on useita kertoja filmatun klassikkotarinan musikaaliversio, joka jäi Schumacherin viimeiseksi suuren yleisön elokuvaksi. Ohjaajan tie suurten studioiden tilaamien elokuvien ohjaajana päättyi tahattoman koomiseen jännityselokuvaan Numero 23 (2007), jonka pääroolin näytteli Jim Carrey.

Schumacherin kolme viimeistä elokuvaa tehtiin pienellä budjetilla ja myös niiden levitys jäi pienimuotoiseksi. Natsikultista kertova kauhuelokuva Town Creek (2009) päätyi suoraan videolevitykseen ja käytännössä sama kohtalo odotti myös nuorisorikollisista kertovaa elokuvaa Twelve (2010).

Cagen ja Nicole Kidmanin tähdittämä panttivankitarina Trespass (2011) jäi Schumacherin uran viimeiseksi elokuvaohjaukseksi. Se tuli Suomessakin pienimuotoiseen teatterilevitykseen, vaikka Cage oli jo saanut maineen surkeiden b-elokuvien tehtailijana. Trespass ei ole Cagen b-elokuvista läheskään heikoin, mutta se ei myöskään ollut näyttävä päätös Schumacherin monipuolisuudessaan ja yllätyksellisyydessään kiehtovalle elokuvauralle.

 

Päämiehen traileri.

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 3.7.

theperfectcandidatejuliste theboy2juliste

palomiessamjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

nakemiinneuvostoliittojuliste viimeisetjuliste neitiaikajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja