Näyttelevien laulajien sijasta vaihteeksi muutama laulava näyttelijä...

clintmitchumjne1

 

Robert Mitchum

Roistojen ja murhamiesten rooleistaan tunnettu Robert Mitchum (1917–1997) lauloi itse useissa elokuvissaan, mutta mies päätyi myös muutamaan kertaan äänistudioon laulamaan levylle.

Vuonna 1957 karibialainen, calypsoksi kutsuttu kansanmusiikki tuli kertaheitolla yhdysvaltalaistenkin tietoisuuteen. Harry Belafonte julkaisi yli miljoona kappaletta myyneen Calypso-nimisen albuminsa ja Mitchumilta ilmestyi Calypso – is like so... -niminen albumi. Mitchumin levyä pidettiin alkuperäiselle tyylille uskollisena, mutta erityisen suurta huomiota se ei herättänyt.

Samana vuonna Mitchum levytti itse kirjoittamansa The Ballad of Thunder Roadin, joka oli Arthur Ripleyn ohjaaman ja Mitchumin tähdittämän Thunder Road -elokuvan (1958) nimikkolaulu. Tuntemattomasta syystä elokuvaa ei tuotu lainkaan Suomeen.

Mitchumin laulajauran kohokohta oli kenties Little Ole Wine Drinker Me -niminen laulu vuodelta 1967. Charlie Walkerin vuotta aiemmin ensimmäisenä levyttämä rento ja humoristinen kantrilaulu viiniinmenevästä miehestä pääsi Mitchumin esittämänä jo Billboardin listoillekin. Mitchumin kanssa samana vuonna laulun levytti myös Dean Martin, jonka imagoon vanhasta viinisieposta kertova laulu sopi vielä Mitchumiakin paremmin.

 

Clint Eastwood

Kultarynnäkön iloisista päivistä (1969) piti tulla todella kova juttu. Pohjana oli 1950-luvun alussa kantaesitetty teatterimusikaali, josta tehtävän elokuvaversion ohjaajaksi kiinnitettiin Joshua Logan (1908–1988). Kuusikymppinen Logan oli ohjannut Marilyn Monroeta Bussipysäkissä (1955) ja Marlon Brandoa Sayonarassa (1957), kunnes omistautui suurmusikaalien tekoon: South Pacific (1958) ja Camelot (1967) olivat molemmat myös suurmenestyksiä.

Clint Eastwood  (s. 1930) oli puolestaan lyönyt itsensä läpi Sergio Leonen "dollaritrilogialla", kolmella kivenkovalla lännenelokuvan klassikolla vuosilta 1964–1966. Pitkään sivuosia ja vähän suurempiakin rooleja näytelleestä Lee Marvinistakin (1924–1987) oli tullut tähti ja pääosien esittäjä, kiitos Oscar-palkitun pääosan Elliot Silversteinin Paukkurauta-Katissa (1965). Sittemmin Marvin oli nähty muun muassa John Boormanin Tappajan jäljissä (1967).

Liki kolmituntisesta Kultarynnäkön iloisista päivistä ei tullutkaan sellaista elokuvaa, jota sitä katsomaan menneet ihmiset varmasti odottivat. Kovien äijien rooleista tunnetut Eastwood ja Marvin kuljeskelivat valtavassa musikaalielokuvassa lauleskellen. Marvinin Wand'rin' Star -laulun tulkinnasta tuli klassikko, mutta Eastwoodin esittämästä I Talk to the Trees -laulusta lähinnä se, mihin Kultarynnäkön iloisten päiville tarkoitettu pilkka on kohdistettu.

Sittemmin kuuteen omaan elokuvaansa musiikin säveltänyt Eastwood oli kuitenkin levylaulaja jo kauan ennen Kultarynnäkön iloisia päiviä. 1960-luvun alusta lähtien televisiossa Rawhide- eli Lännen tie -nimisessä länkkärisarjassa näytellyt Eastwood oli vain tv-tähti, kun hän vuonna 1963 levytti albumillisen verran kantrilauluja. Eastwoodin mukaan levy pantiin purkkiin yhdessä illassa. Nimeksi tuli Rawhide's Clint Eastwood sings Cowboy Favorites.

Sekään ei suurta huomiota herättänyt, mutta internetin myötä tämäkin erikoisuus on tullut taas esille ja saataville. Eastwood on itsekin törmännyt levyynsä ainakin Jay Lenon keskusteluohjelman vieraana vuonna 2006. Leno kertoi ostaneensa levyn 500:lla dollarilla, ja lopulta hän soitti pätkän Don't Fence Me In -laulusta. Sitä, kenen idea koko levy oli, Eastwood ei muistanut. "Jos se oli minun ideani, en helvetissä ota siitä kunniaa", hän totesi.

Richard Harris

Joshua Logan liittyy myös Richard Harrisiin (1930–2012). Irlantilainen Harris oli jo suuri tähti, ennen kuin hänestä 1960-luvun puolivälissä leivottiin myös musikaalielokuvan laulavaa tähteä. Richard Burton ja Julie Andrews olivat näytelleet pääosia kuningas Arthurina ja kuningatar Queneverenä alkuperäisessä Broadway-produktiossa, mutta valkokankaalla pääosaa näytteli toinen Richard, Harris, ja Vanessa Redgrave. Harris lauloi omat laulunsa Loganin kolmituntisessa elokuvassa, joka oli valtava yleisömenestys.

Camelot oli vielä tuore tapaus, kun Harris debytoi levylaulajana Jimmy Webbin säveltämällä MacArthur Parkilla (jonka nimen Harris lauloi tarkoituksella väärin, mielestään kieliopillisesti oikeammassa muodossa MacArthur's Park). Joulukuussa 1967 levytetystä kahdeksanminuuttisesta psykedeelisestä laulusta tuli välittömästi hitti,  se ylsi Billboardin listalla toiselle sijalle, eikä parodialtakaan vältytty. Huhtikuussa 1968 ilmestynyttä singlejulkaisua seurasi kuukautta myöhemmin ilmestynyt albumi A Tramp Shining, jonka lauluista käytännössä vain MacArthur Park on tunnettu.

Harrisin laulajan ura ei kuitenkaan siihen loppunut, mutta uudet levyt eivät herättäneet vastaavaa huomiota. Harris lauloi myös useissa tv-ohjelmissa ja jopa yhdessä televisioidussa laulukilpailussa, johon hän osallistui ranskalaista alkuperää olevalla My Boylla, jonka Elvis Presley myöhemmin levytti.


Telly Savalas

Who Loves Ya, Baby? Telly Savalas (1922–1994) oli osa Likaista tusinaa (1967) ja Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (1969), mutta varsinainen tähti hänestä tuli vasta 1970-luvun puolivälissä. Viiden vuoden aikana Savalas näytteli tikkaria imeskelevää rikospoliisi Kojakia samannimisessä sarjassa yli sadan jakson verran.

Maaliskuussa 1975 Savalas julkaisi puhutun version Bread-yhtyeen vuonna 1971 ilmestyneestä If-nimisestä laulusta. Savalasin versio vietti kaksi viikkoa Ison-Britannian singlelistan kärkipaikalla. Myös Savalasin (jo laulamakin) vuoden 1981 versio Don Williamsin kantrilaulusta Some Broken Hearts Never Mend saavutti jonkinlaista listamenestystä.

Savalasin levyttämiin lauluihin lukeutuu myös Kojakin lentävää lausetta hyödyntävä diskohitti Who Loves Ya, Baby? vuodelta 1976.

Ensi-illat

Perjantai 20.9.

adastrajuliste rambolastbloodjul

missaoletbernadettejuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

tottumiskysymysjuliste mestarichengjuliste marianparatiisijuliste divaoffinlandjuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Finland 220x150