20 vuotta sitten Armageddon valloitti Suomen ja päihitti sotamies Ryanin
25-vuotias Ben Affleck Armageddonissa. Kuva: BVI
Perjantaina heinäkuun 17. päivänä vuonna 1998 Michael Bayn ohjaama Armageddon saapui Suomen valkokankaille ryminällä. Levittäjä Buena Vista Pictures teetti elokuvasta peräti neljäkymmentä esityskopiota ja odotukset olivat suuret. Siihen oli aihettakin, sillä heinäkuun ensimmäisenä päivänä Yhdysvalloissa ensi-iltansa saanut Armageddon oli jo kerännyt siellä sadan miljoonan dollarin lipputulot. Armageddonilla oli myös suomalaisittain erityisen tärkeä valttikortti: Bruce Willis, joka oli viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana nähty yhdeksässä yli sadantuhannen katsojan hitissä. Elokuvan muita päärooleja näyttelivät Ben Affleck, Billy Bob Thornton ja Liv Tyler, jonka isä Steven Tyler ja tämän Aerosmith-yhtye teki elokuvaan I Don't Wanna Miss a Thing -laulun, josta siitäkin tuli hitti.
Armageddonissa valtava asteroidi lähestyy Maata ja uhkaa tuhota kaiken elämän planeetallamme. Estääkseen totaalisen tuhon, NASA keksii idean: porataan asteroidin syvyyksiin ydinpommi, joka räjäyttää sen kahtia ja estää asteroidin osumisen maapalloon. NASA:n astronauteilla ei kuitenkaan ole tällaiseen porausoperaatioon tarvittavaa ammattitaitoa, mutta eräällä öljynporaajaporukalla (Willis, Affleck ja kumppanit) on. NASA lähettää miehet avaruuteen pelastamaan päivän, tai pikemminkin maailman. DVD-tallenteen kommenttiraidalla Affleck kertoo kysyneensä Bayltä, miksi olisi järkevämpää kouluttaa öljynporaajista astronautteja kuin astronauteista öljynporaajia. Bayn vastaus oli kuulemma: "Turpa kiinni, Ben".
Liv Tyler oli Armageddonin valmistuessa 21-vuotias. Kuva: BVI
Deep Impactin tuottajiin lukeutuivat Richard D. Zanuck ja Steven Spielberg, joista jälkimmäinen oli alun perin tilannut elokuvan käsikirjoituksen Rubinilta. Deep Impactista tuli puoli tuntia lyhyempi ja 60 miljoonaa dollaria halvempi elokuva kuin Armageddonista. Sen näyttelijäkaarti oli halvempi ja muutenkin aivan erilainen kuin Bayn elokuvan: Lederin filmin tähtiä olivat konkarinäyttelijät Robert Duvall, Maximilian Schell ja Morgan Freeman sekä Bayn Bad Boysista (1995) tuttu Téa Leoni ja nuori Elijah Wood.
Bay kuvasi Armageddonin kuudessatoista viikossa, ja kaikkiaan tälle massiiviselle elokuvalle tuli hintaa 140 miljoonaa dollaria (yli 215 miljoonaa nykyrahassa). Tuottajana toimi Bayn ja Gale Ann Hurdin lisäksi Jerry Bruckheimer, jolle Bay oli jo tehnyt kaksi ensimmäistä elokuvaansa, Bad Boysin ja loistavasti menestyneen The Rock – paluun helvettiin (1996).
Bruce Willis on nyt 63-vuotias. Kuva: BVI
Kaksi maailmanloppua ja 110 miljoonaa katsojaa
Toukokuussa 1998 ensi-iltansa saanut Deep Impact keräsi kotimaassaan 140:n miljoonan dollarin lipputulot ja ylsi vuositilastossa 10. sijalle. Maailmanlaajuisesti lipputuloja kertyi noin 350:n miljoonan dollarin verran. Sitten oli Armageddonin vuoro: Yhdysvalloista 200:n miljoonan ja maailmanlaajuisesti peräti 550:n miljoonan dollarin lipputulot. Lipputuloissa mitattuna Bayn elokuva oli Yhdysvalloissa vuoden toiseksi menestynein, häviten vain Spielbergin itsensä ohjaamalle Pelastakaa sotamies Ryanille, jolle kertyi noin 215:sta miljoonan lipputulot.
Inflaation takia lipputulot eivät ole mielekäs mittari elokuvien yleisönsuosiolle, mutta todelliset katsojaluvut eivät vanhene. Deep Impactin näki kotimaassaan peräti 29 949 821 katsojaa, mutta Euroopassa "vain" 12 502 548 katsojaa. Armageddonin sen sijaan näki Yhdysvalloissa 42 980 422 ja Euroopassa 24 867 282 katsojaa. Pelastakaa sotamies Ryan puolestaan keräsi kotimaassaan 45 708 978 ja Euroopassa 21 856 982 katsojaa.
Armageddon sai Suomessa 254 828 katsojaa ja oli vuoden neljänneksi katsotuin ensi-ilta, päihittäen selkein lukemin Deep Impactin, jolle kertyi 133 657 katsojaa ja vuositilaston kymmenes sija. Spielbergin sotafilmi taasen sai 222 732 katsojaa ja oli vuoden viidenneksi katsotuin.