Kivenpyörittäjän kylän DVD-julkaisujen laatuerot
Markku Pölösen ohjaama Kivenpyörittäjän kylä (1995) julkaistiin viime vuoden puolella uudelleen DVD:llä, mutta tekniseltä laadultaan julkaisu on kaukana Disneyn alkuperäisestä vuoden 2005 DVD-tallenteesta. VLMedian julkaisema tuoreempi DVD sisältää elokuvan väärällä kuvakoolla (1.77:1, kun alkuperäinen kuvakoko on 1.85:1) ja itse kuvanlaatu on kehno. Syykin on yksinkertainen. – Kivenpyörittäjän kylän masterina on käytetty olemassa ollutta Beta-nauhaa, VLMedian Tero Hiltunen kertoo. – Olisi mahtavaa, jos kaikki julkaisut voisi digitoida HD-laatuisiksi, mutta tämä ei valitettavasti ole käytännössä mahdollista, hän jatkaa.
Digitointi kallista puuhaa pelkkää DVD-julkaisua varten
Pölösen hittielokuva on yksi niistä lukuisista aikansa kotimaisista elokuvista, joista ei ole olemassa nykypäivän vaatimuksia täyttävää digikopiota. Yhden puolitoistatuntisen elokuvan digitoiminen ja pikainen värimäärittely maksaa noin 5 000 euroa, pienenkin restaurointityön nostaessa hinnan helposti kaksinkertaiseksi. Tähän ei ole käytännössä järkeä ryhtyä, mikäli digitointi tehdään vain DVD-julkaisua varten; nykypäivän DVD-markkinoilla sellainen hanke tuskin koskaan maksaisi itseään takaisin. Tilannetta kompensoi Elokuvasäätiön myöntämä DVD-levitystuki, joka kuitenkin vanhojen elokuvien kohdalla on useimmiten tuhannen ja korkeintaan parin tuhannen euron luokkaa.
Kivenpyörittäjän kylästä on kuitenkin olemassa DVD:n laatuvaatimukset täyttävä versio, onhan elokuvan alkuperäinen levittäjä julkaissut filmin DVD:llä jo vuonna 2005. Toistakymmentä vuotta vanha alkuperäisjulkaisu on kuitenkin myyty loppuun jo aika päiviä sitten, eikä sen masteria ilmeisesti ole saatu tai voitu käyttää uuden DVD:n teossa.
Huomioitavaa on, ettei sama kehno lähdemateriaali ja sitä myöten DVD-julkaisun kehno tekninen laatu päde läheskään kaikkiin VLMedian tallennejulkaisuihin. Esimerkiksi KAVI:n julkaisusarjaan kuuluvien elokuvien DVD-tallenteiden lähdemateriaalina on tuoreet digitoidut versiot alkuperäisistä negatiiveista, osassa tapauksista kyseessä on lisäksi restauroitu elokuva. Seuraava huippuluokan restauroitu versio tulee Edvin Laineen Tuntemattomasta sotilaasta (1955), joka julkaistaan uusina Blu-ray- ja DVD-tallenteina marraskuun 10. päivänä. Myös Yleisradion omien tuotantojen julkaisut, kuten Kahdeksan surmanluotia (1972) ja Rautatie (1974), on molemmat digitoitu negatiiveista ja digitaalisesti restauroitu.
Disneyn v. 2005 DVD-tallenne:
VLMedian v. 2016 DVD-tallenne: