vihtorijaklaara
Teuvo Tulio ja Eino Jurkka Vihtorin ja Klaaran kuvauksissa. Finnkino / KAVI

Suomalaisen elokuvan historian oudoimpia tapauksia ovat 1930-, 1940- ja 1960-luvulla valmistuneet Vihtori ja Klaara -elokuvat. Nämä filmit menestyvästä, nuorista naisista pitävästä keski-ikäisestä liikemiehestä ja hänen hirmuvaltaa pitävästä, toisinaan kaulintakin heiluttavasta rouvasta olivat Pekka Puupää- ja Uuno Turhapuro -elokuvien edeltäjiä, vaikkakaan eivät välttämättä suoranaisesti niiden innoittajia. Vihtori ja Klaara -filmit olivat tosin varmastikin tuttuja Puupää-filmit tuottaneelle T. J. Särkälle, joka tietenkin seurasi kilpailijoidensakin toimia hyvinkin tarkkaan.

Yhdysvaltalaisen George McManusin (1884–1954) luoma sarjakuva Jiggsistä ja Maggiesta eli Vihtorista ja Klaarasta ilmestyi sanomalehdissä lähes sadan vuoden ajan, vuodesta 1913 aina vuoteen 2000 saakka. Suomeen sarjakuvan toi Uusi Suomi, joka aloitti McManusin ”strippien” julkaisemisen 1929 ja jatkoi sitä lehden viimeiseen numeroon saakka vuoteen 1991. Uusi Suomi oli yksi maan suurimmista päivälehdistä, joten Vihtorin ja Klaaran seikkailutkin tulivat suomalaisille tutuiksi.


kunisatahtoo
Hulda Keskinen, ohjaaja-näyttelijä Vaala ja Regina Linnanheimo elokuvassa Kun isä tahtoo.. Kuva: Finnkino

Ensimmäisen filmatisoinnin McManusin hahmojen pohjalta teki Valentin Vaala viimeisenä työnään ”omalle” Fennica-Filmi-yhtiölleen vuonna 1935, ennen kuin siirtyi hetkeksi Aho & Soldanille ja sen jälkeen pysyvästi Suomi-Filmille. Vaala ohjasi ja Tauno Tattari käsikirjoitti komedian johtaja August Lampaanpäästä, jonka hirvittävän pinnallinen ja rasittava vaimo uskoo miehellään olevan suhde nuorempaan naiseen. Päähenkilöiden nimet ovat eri kuin sarjakuvassa, mutta hahmot ovat selkeästi tunnistettavissa Vihtoriksi ja Klaaraksi.

Kun isä tahtoo... -nimen saaneen elokuvan tuotanto oli ongelmallinen tuotantoyhtiö Fennica-Filmin ajauduttua suoritustilaan kesken filmin kuvausten. Uuden elokuvan oikeudet kuin myös yhtiön kuvauskalusto myytiin Emil ja Yrjö Viljasen filmivuokraamo Bio-Kuva Oy:lle ja Väinö Mäkelän teattereita omistaneen ja myös filmivuokraamona toimineelle Kinosto Oy:lle, jotka yhdessä pitivät huolen siitä, että Vaala sai tehtyä elokuvan loppuun.

Vaalan elokuvan ensi-ilta myöhästyi vapusta 1934 aina syyskuuhun 1935 saakka. Vuonna 1935 kotimaisia ensi-iltoja oli vain viisi, mutta siinäkin oli liikaa kilpailijoita Kun isä tahtoo... -filmille, joka esityskertojen perusteella sai vuoden ensi-illoista toiseksi vähiten katsojia. Huonommin yleisöön meni vain Kalle Kaarnan dokumenttielokuva Kalevalan mailta. Vaalan Suomi-Filmille samana vuonna ohjaaman Kaikki rakastavat -elokuvan yleisömenestys oli arviolta yli kaksinkertainen verrattuna Kun isä tahtoo... -filmiin.

Kun isä tahtoo... -elokuvan pääroolissa August Lampaanpäänä nähty Eino Jurkka näytteli Vihtoria myös teatterilavoilla hyvällä menestyksellä. Kun Teuvo Tulion, Vaalan ystävän ja entisen yhteistyökumppanin, suunnittelema uusi elokuva oli kariutunut, oli hänen jo tilaamansa kuvausryhmä ja -kalusto jäämässä tyhjänpantiksi. Eino Jurkka sattui törmäämään Tulioon ja ehdotti tälle toiselle nuorelle ohjaajalle Vihtori ja Klaara -aiheista filmiä.

Jurkan ja Tulion yhteistyön tuloksena syntynyt Vihtori ja Klaara (1939) on lähes täysin kopioitu Vaalan Kun isä tahtoo... -elokuvasta – ei ainoastaan päänäyttelijän ja hahmojen, vaan myöskin tarinan ja yksittäisten kohtauksienkin osalta. Syytä tähän selkeään tekijänoikeusrikkomukseen ja laiskuuteen on mahdonta enää tänä päivänä tietää, mutta yksi mahdollinen skenario on se, että Tuliolla ei ollut riittävästi aikaa käsikirjoituksen laatimiseksi siihen mennessä, kun hänen jo varaamansa kuvausryhmä ja -kalusto saapuisi töihin. Näin ollen Tulion on ollut helppo napata vanhan ystävänsä elokuvan käsikirjoitus, ellei se ole hänelle tullut Jurkan kautta.

Tulion elokuvan alkuteksteissä ei mainita, että seperustuu jo aiemmin tehtyyn elokuvaan. Toisaalta, myöskään McManusin osuutta ei mainita yhdessäkään Vihtori ja Klaara -filmissä, eikä hän varmaankaan ole saanut penniäkään tekijänoikeuskorvauksia.

vihtorijaklaara2
Eino Jurkka Vihtorina Tulion filmissä. KAVI / Finnkino

Tulion ohjaajauran ainoaksi komediaksi jäänyt Vihtori ja Klaara ei kuitenkaan ollut järjestyksessään toinen filmatisointi aiheesta, sillä puolisen vuotta ennen sen elokuista ensi-iltaa nähtiin elokuva nimeltä Kaksi Vihtoria. Tässä filmissä pohjana oli Tatu Pekkarisen Klaara ja hänen Vihtorinsa -näytelmä (1931), joka pohjautui tietenkin McManusin luomiin hahmoihin. Pekkarisen näytelmää oli esitetty ainakin Turun Teatterissa, Tampereen Teatterissa, Viipurin Työväen Teatterissa, Kotkan Näyttämöllä, Porin Teatterissa, Lappeenrannan Työväen Näyttämöllä ja Mikkelin Työväen Teatterissa.

Pekkarinen kirjoitti samaan sarjaan myös näytelmät Vihtorin vallankaappaus ja Vihtorin harha-askel. Parhaiten Pekkarisen nimi on filmimaailmassa tuttu Kalle Aaltosen morsian- ja Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta -elokuvien pohjana olleiden näytelmien tekijänä. Sattumalta nämä filmit tuotti jo aiemmin mainittu T. J. Särkkä.

Klaara ja hänen Vihtorinsa -näytelmän kantaesityksessä Jurkka näytteli Vihtorin roolin. Näytelmästä tehtävä filmatisointi tuli ajankohtaiseksi, kun nuori kuvaaja Erik Blomberg oli perustanut oman tuotantoyhtiönsä Oy Eloseppo Ab:n, jonka kassan kartuttamiseksi oli mahdollisimman nopeasti ja halvalla tehtävä varma yleisömenestys. Tällaiseksi valikoitui Pekkarisen näytelmän filmatisointi, vaikka Vaalan elokuva ei tuottoisa menestys ollutkaan. Yhtenä vaikuttajana lienee ollut näytelmän Kaksi Vihtoria -nimellä tehty radiokuunnelma keväällä 1938, joka oli tuonut hahmot myös sellaisten potentiaalisten katsojien tietoisuuteen, joilla ei ollut mahdollisuutta nähdä teosta teatterissa.

Blomberg palkkasi filmin ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi Nyrki Tapiovaaran, jonka edellisen elokuvan Varastettu kuolema (1938) hän oli kuvannut ja tuottanut. Tapiovaara oli debytoinut Juhani Ahon samannimiseen klassikkoromaaniin pohjautuneella Juhalla (1937), jonka tuottivat Ahon pojat Heikki Aho ja Björn Soldan. Juhan ohjaajapestiä Aho & Soldan olivat tarjonneet aluksi Vaalalle.

Tapiovaara oli jo ehtinyt aloittaa tanskalaisen Kjeld Abellin näytelmään perustuvan Herra Lahtinen lähtee lipettiin -komedian kuvaukset, jotka jouduttiin keskeyttämään siksi, kunnes Tapiovaara ehtisi ohjata Kaksi Vihtoria -filmin pois kuleksimasta. Kuvauksiin käytettiin aikaa vain kuukauden päivät, ulkokuvia otettiin vain muutama ja studiokuvauksissakin käytettiin ”sipulilavasteita”, eli lavasteita ”kuorittiin” pois kerros kerrokselta seuraavaa interiööriä varten.

Tapiovaaran elokuvan yleisönsuosio oli riittävä tuotantoyhtiön tarpeisiin, eikä Tulionkaan filmin menestys ollut juurikaan sen heikompaa. Vuoden suurimpia yleisömenestyksiä ne eivät kuitenkaan olleet.

Tapiovaaran jälkeen seuraavan Vihtori ja Klaara -filmin ohjaksiin tarttui Eino Jurkka itse. Jurkka otti elokuvansa pohjaksi Pekkarisen Vihtorin harha-askel -näytelmän, jonka kantaesityksen hän oli ohjannut pääroolin näyttelemisen ohella. Herra johtajan ”harha-askel” -nimen saaneen elokuvan filmillinen toteutus lienee kuitenkin ollut yksistään kuvaaja Olavi Gunnarin harteilla. Käsikirjoituksesta, tuotannosta ja äänityksestä vastasi lyhyt- ja tilauselokuvien parissa elämäntyönsä tehnyt L. E. Pulkkila, joka omisti myös oman filmilaboratorionsa. Pulkkilan ja hänen yhtiökumppaninsa Eino Karin tiet olivat eronneet vuonna 1937, jolloin Kari perusti oman laboratorion ja vei mukanaan Särkän SF:n kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen.

Siinä missä Tulion elokuvassa päähenkilöiden nimet olivat tosiaan Vihtori ja Klaara ja sukunimi Vuorenkaiku, olivat he Tapiovaaran elokuvassa Vihtori ja Klaara Ratamo. Myös Jurkan ohjaustyössä pariskunnan sukunimi oli Ratamo, mutta Jurkan hahmon etunimi oli tällä kertaa Aukusti ja Klaaran Amalia. Vaalan elokuvan päähenkilön nimi sattui olemaan August.

Elokuussa 1940 ensi-iltaan tullut Herra johtajan ”harha-askel” ei löytänyt yleisöä, ja elokuva jäi tuotantoyhtiö Filmistudion ensimmäiseksi ja viimeiseksi pitkäksi filmiksi. Myöskin alkuperäisen Vihtorin tarina valkokankaalla päättyi siihen, vaikkakin hahmo nähtiin filmillä vielä yhden kerran. Pekkarinen nimittäin kirjoitti Vihtorin harha-askel -näytelmänsä pohjalta Salainen kotiapulainen -nimisen romaanin (1944), jonka filmatisoinnin Veikko Itkonen tuotti ja ohjasikin sen yhdessä Eino Jurkan Sakari-pojan kanssa. Voi veljet, mikä päivä! -nimen (1961) saaneen elokuvan päähenkilön nimi oli jälleen Ratamo, mutta 1950-luvulla kuolleen Eino Jurkan sijaan roolissa nähtiin Eemeli. Vuoden kahdeksastatoista kotimaisesta ensi-illasta se oli esityskertojen perusteella vasta 13. katsotuin.

vihtorijaklaara3
Nora Mäkinen elokuvassa Vihtori ja Klaara. Finnkino / KAVI.

Vihtori ja Klaara -elokuvissa vaihtuvan nimen taaksen kätkeytyvän Klaaran näyttelijä oli joka elokuvassa eri. Vaalan elokuvassa roolin näytteli Hulda Keskinen, Tulion filmissä Verna Piponius, Tapiovaaran elokuvassa Annie Mörk ja Eino Jurkan ohjauksessa Eine Laine. Sakari Jurkan ja Veikko Itkosen filmissä rooli meni Pia Hattaralle.

Kun isä tahtoo...-, Vihtori ja Klaara- ja Kaksi Vihtoria -elokuvia toisiinsa verratessa voi todeta, että Vaala on tehnyt pienellä rahalla aikaansa edellä olevan suomalaisen kaupunkikomedian ja Tulio absurdisuudessaan hyvin omalaatuisen filmin, kun taas Tapiovaaran tavoitteena on ollut ainoastaan saada elokuva tehdyksi. Siinä missä Tulion ja eritoten Tapiovaaran filmit ovat sisätilakomedioita, on Vaalan elokuva raikas ja kerronnaltaan ytimekäs urbaani komedia suuren maailman tyyliin, mutta pienellä rahalla tehtynä.

Vihtori ja Klaara -elokuvista on julkaistu DVD:llä Vaalan ja Tulion ohjaamat filmit.

Lähteet: Elonet.fi

Ensi-illat

Keskiviikko 24.4.

avengersendgamejul 

Perjantai 26.4.

teenspiritjul amundsenjul 

nosferatujuliste 

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

aiti19juliste angrybirds2teaserjul veeranmaaginenelamajuliste olensuomalainenjuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja