Hollywood-tähtien Suomen-vierailut
1950-luvun puolivälissä Suomessa oli parhaimmillaan kolmisenkymmentä miljoonaa elokuvissakäyntiä vuodessa, eli yli kolme kertaa enemmän kuin nykypäivänä. Siinä määrin merkittävä elokuvamaa Suomi oli ennen television tuloa, että ulkomaalaiset suurtuottajatkin suunnittelivat aikoinaan tekevänsä suomenkielisiä elokuvia suomalaisille markkinoille. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.
Itse filmien lisäksi tuulahduksia Hollywoodista Suomeen toivat ne harvat amerikkalaiset filmitähdet, jotka Suomessa vierailivat. Kaikki muistanevat ainakin kuulleensa Gregory Peckin Suomen-visiitistä, joka on näistä tapauksista tunnetuin. Tässä muutamia filminpätkiä ja välähdyksiä Hollywood-tähtien Suomen-vierailuista, joiden syynä useimmiten ei ollut elokuvien markkinointi Suomessa. Filmaamatta jääneitä vierailuita ei tässä mainita, mutta sellaisia tapauksia on mm. Planet Hollywood -ravintolan avajaiset, joihin Renny Harlin sai houkuteltua Bruce Willisin ja Demi Mooren.
Gregory Peck
Helsingissä syntyneen Greta Kukkosen kanssa vuonna 1942 avioitunut Gregory Peck saapui Suomeen tammikuussa 1953 herättäen valtavaa kiinnostusta eritoten nuorissa naisissa, joiden mielestä 190-senttinen Hollywood-tähti oli tavattoman komea mies. William Wylerin Loma Roomassa (1954) ja Robert Mulliganin Kuin surmaisi satakielen (1962) eivät vielä olleet valmistuneet, mutta Peck oli jo suuri tähti, joka oli huomioitu neljällä Oscar-ehdokkuudellakin.
Kuten Ruotsiinkin, Peck saapui Suomeen markkinoimaan Kilimanjaron lumet -elokuvaansa (1952), joka sai Suomen-ensi-iltansa 16. tammikuuta, mutta myös tapaamaan vaimonsa sukulaisia. Vaimo itse ei ollut mukana, vaan oli vieraillut Suomessa jo edellisvuonna olympialaisten merkeissä. Jo lentokentällä Peckiä oli vastassa – filmimiesten ja ihailijaparven lisäksi – hänen suomalainen kummityttönsä. Seutulan lentokentältä lähdettyään Peck ei ehtinyt kauaa viettää Hotelli Vaakunassa, kun hänen oli jo matkattava Bio Metropoliin Kilimanjaron lumien esitykseen. Siellä hän sai vastailla Carl-Erik Creutzin kysymyksiin yleisön edessä sekä vastaanottaa kukkakimpun Ansa Ikoselta. Näytöksen jälkeen Peck matkasi takaisin Hotelli Vaakunaan, jonka ravintolassa pidettiin illallistilaisuus hänen kunniakseen. Ilmeisesti vierailun edetessä Peck muutti Hotelli Kämpiin.
Muutaman päivän kestäneen visiitin aikana Peck vieraili mm. Yhdysvaltain tiedotuskirjastossa, Kaivopuistossa Yhdysvaltain suurlähetystön pihamaalla, Tuomikirkon portailla, Olympiastadionilla, Lastenlinnassa, Sokoksen tavaratalossa – ja veti aina mukanaan suurta ihmislaumaa. Hotelli Kämpissä Peck antoi haastatteluja suomalaisille elokuvajournalisteille, jotka tuohon aikaan olivat pääasiassa naisia. Jo 1960-luvulla puretussa Kestikartanossa Peckin vaimon suku järjesti juhlat, joiden kunniavieraaksi Peck saapui. Myöhemmin Peck tapasi jälleen Ansa Ikosen ja tanssahteli tämän kanssa ravintola Adlonin parketilla.
Danny Kaye
Elokuvahistorian lahjakkaimpiin koomikoihin lukeutuva Danny Kaye on sittemmin unohtunut suurelta yleisöltä, vaikkakin hänen tähdittämänsä Hurjimus (1947) olikin Ben Stillerin Walter Mittyn ihmeellisen elämän (2013) innoittaja. Kaye vieraili Suomessa useampaankin otteeseen, ensimmäistä kertaa lokakuussa 1955, jolloin hän saapui maahan Unicefin lähettiläänä. Miehen liikkeitä seurannut uutiskuvaaja Leo Hildén kertoi myöhemmin Kayen olleen erittäin epäystävällinen mies – "luonteenpiirre", joka hyvin usein liitetään nimenomaan koomikoihin.
Väitetyn kiukuttelun ohella Kaye ehti nauttia suomalaisia savukkeita, tutustua Lastenlinnaan, Eduskuntataloon ja Stockmannin tavarataloon, käväistä Yleisradion studiolla antamassa haastattelun sekä tietysti käydä saunassa, missä hän antoi "haastattelun" radiolle. Yhdysvaltain suurlähetystössä pidettiin cocktail-tilaisuus, mihin Kayen suomalaisista näyttelijäkollegoista osallistuivat ainakin Joel Rinne ja Ansa Ikonen. Adlonissa pidettiin lehdistötilaisuus ja myöhemmin illanistujaiset, jossa Kaye kokeili saamaansa Neljän tuulen hattua. Gloriassa taasen esitettiin lyhytfilmi Unicefin toiminnasta.
1970-luvulla Kaye kävi Suomessa ainakin kerran, vuonna 1971 osallistuessaan jouluaiheisen televisio-ohjelman nauhoituksiin. Siinä hän esitti joululauluja lasten ja Koivistolaisten kanssa.
William Holden
William Holden saapui Suomeen heinäkuussa 1954 yhdessä näyttelijävaimonsa Brenda Marshallin kanssa. Aikaisemmin samana vuonna Holden oli saanut ansaitun miesnäyttelijän Oscarin Billy Wilderin elokuvasta Vankileiri 17 (1953), ja vuoden 1955 alkupuolella suomalaisyleisökin pääsi ihailemaan häntä Wilderin Kauniissa Sabrinassa (1954).
Finlandia-katsauksen lyhyt reportaasi Holdenin vierailusta ei paljasta mitään matkan tarkoituksesta, mutta se lienee ollut jotakin työ- ja huvimatkan väliltä. Ainakin ruokaa nautittiin täkäläisten filmimiesten ja -naisten kanssa.
Marlon Brando
Viettelysten vaunu (1951), Alaston satama (1954), Kapina laivalla (1962) ja monet muut menestysfilmit olivat tehneet Marlon Brandosta tähden myös Suomessa, minne hän saapui vuonna 1967 Unicefin lähettiläänä osallistuakseen Helsingin kaupunginteatterissa pidettävään gaalaan. Televisioidun tapahtuman jälkeen Brando sai sairauskohtauksen ja lähetettiin sairaalaan, jossa häneltä otettiin sydänfilmi. Tämä toimenpide vaati rintakarvojen poistamista – ja näitä karvoja eräs sairaanhoitaja sitten säilytti kotonaan valokuva-albumin välissä.
Elävään arkistoon
Alfred Hitchcock
Suomessa kuvattujen ulkomaalaisten tuotantojen täkäläinen yhteyshenkilö Åke Lindman matkusti Hollywoodiin tapaamaan Alfred Hitchcockia, joka suunnitteli kuvaavansa The Short Night -nimisen tarinan Suomessa. Lindmanille Hitchcock kehui jo käyneensä Suomessa etsimässä kuvauspaikkoja ilman, että kukaan tiesi hänen visiitistään. Lindman kuitenkin tiesi asian todellisen laidan; Hitchcockin Suomen-vierailu ei ollut pysynyt salaisuutena, vaan Hitchcock oli itsekin jo lentokentällä antanut haastattelun Suomen televisiolle.
Vieraillessaan Suomessa 1968, Hitchcock kertoi olevansa kiinnostunut Suomesta kuvauspaikkana, mutta ei halunnut suomalaisia näyttelijöitä elokuvaansa – liekö hän ollut koskaan yhtään suomalaista näyttelijää nähnytkään. The Short Nightin toteutumatta jäämisen syyksi on kerrottu Hitchcockin huonontunut terveys, mutta hän kuitenkin teki vuoden 1968 jälkeen vielä kolme filmiä. Ronald Kirkbriden samannimiseen romaaniin perustunutta elokuvaa suunniteltiin pitkään, kunnes Universal-studio – jonka kanssa Hitchcockilla oli tuotantosopimus – lopetti projektin valmistelut. Hitchcock kuoli seuraavana vuonna.
Suomessa Lindmanin apua tarvittiin useissa produktioissa, jotka toivat Suomeen sellaisia tähtiä kuin Charles Bronson, Warren Beatty, Diane Keaton, Michael Caine, Karl Malden, Pierce Brosnan ja niin edelleen.
Jayne Mansfield
Köyhän miehen Marilyn Monroe, isotissisenä blondina filmiuraa luonut Jayne Mansfield käväisi Suomessa vuonna 1963. Mansfieldin matka poikkesi Kayen ja Brandon hyväntekeväisyysvisiiteistä, sillä Houkuttelevat huulet -elokuvan (1957) tähti oli palkattu esiintymään ensimmäisessä televisioitavassa Miss Skandinavia -kilpailussa. Mansfieldin mukana oli hänen kehonrakentaja-aviomiehensä Mickey Hargitay, jota The Jayne Mansfield Story -televisioelokuvassa (1980) näytteli Suomessakin kehonrakentaja-aikoinaan vieraillut Arnold Schwarzenegger.
Ryan O'Neal
Peyton Place -televisiosarja alkoi Suomen televisiossa sen verran myöhään, että kun Ryan O'Neal oli jo sarjan jättänyt ja siirtynyt muiden projektien pariin, tunnettin hänet Suomessa nimenomaan Peyton Placen Rodneyna. O'Neal palkattiin vuonna 1970 tekemään esiintymisiä erilaisissa juhannustapahtumissa, joihin häntä kiidätti helikopteri. Ehti kulua yli vuosi, ennen kuin Arthur Hillerin ohjaama Love Story (1970) saapui myös Suomen valkokankaille. Menestys oli suuri, mutta ei läheskään niin suuri kuin Pohjois-Amerikassa, missä 2,2 miljoonalla dollarilla tuotettu elokuva keräsi yli 100 miljoonan dollarin lipputulot.
Love Storyn lisäksi O'Nealin elokuvista yli 100 000 katsojaa Suomessa saivat Peter Bogdanovichin Ottaaks' päähän? (1972) ja Paperikuu(1973).
James Drury
Peyton Placen tapaan myös Virginialainen pyöri Suomen televisiossa 1970-luvun alussa. Pääosaa näytelleen James Druryn
Suomen valkokankailla Druryn näkyvin työ oli ollut sivurooli Robert D. Webbin lännenfilmissä Rakasta minua hellästi (1956), jonka menestyksen syy oli filmissä valkokangadebyyttinsä tehnyt Elvis Presley. 80-vuotias Drury ei ole esiintynyt kameroiden edessä sitten 2000-luvun alun.