erkkikiviSuomalaisen mainoselokuvan yli satavuotisen historian ikimuistoisimmat ja rakastetuimmat tuotannot ovat käytännössä kaikki TV-mainoksia teattereissa pyörineiden mainospalojen ja katsausten jo vaivuttua unholaan. Yksi suomalaisen mainoselokuvan legendoista on Erkki Kivi, joka oli mukana tekemässä sellaisia mieleenpainuneita teoksia kuin Kari Grandi- ja Tupla-Juna-mainokset. Näiden filmien tuotannosta vastasi aikansa merkittävin suomalainen mainosfilmiyhtiö StoryFilmi, jonka toimitusjohtajan pestiä Kivi hoiti.










Jyväskylän Normaalilyseosta Yleisradion Ammattiopistoon

Suomalaiselle elokuvamiehelle sopivan nimen omaava Erkki Kivi, s. 1946, luki ylioppilaaksi synnyinkaupungissaan Jyväskylässä, jonka jälkeen tie vei pääkaupunkiin ja Yleisradion Ammattiopiston äänittäjäkoulutukseen vuosiksi 1966–1967.

– Ylen koulutukseen tuli noin 1 000 hakemusta, ja soveltuvuustestien kautta sisään pääsi 50. Aluksi opiskelimme yleisiä asioita yhdessä (radio- ja tv-oppia, joukkoviestintää, taidehistoriaa, elokuvan historiaa yms), opettajina muun muassa Ywe Jalander, Harry Lewing, Raimo Hallama, Arto Kaivanto ja Mikko Niskanen. Muutaman kuukauden jälkeen eriydyimme omiksi linjoiksemme (studio-ohjaajat, kuvaajat, leikkaajat ja äänittäjät). Äänikoulutus oli nimenomaan filmiääneen keskittyvää, koska sillä puolella oli eniten tekijöistä pulaa, Kivi muistelee nyt lähes viidenkymmenen vuoden takaisia koulutusasioita.

Suomalaissyntyinen keksijä Eric Tigerstedt oli tehnyt TV-lähetyskokeiluja vuosikymmeniä aikaisemmin kuin varsinainen TV-toiminta oli alkanut missään. Ensimmäisenä TV-lähetykset aloitettiin Saksassa vuonna 1935 ja Yhdysvalloissakin jo vuonna 1939, mutta Suomi tuli jälkijunassa. Suomen ensimmäinen TV-lähetyskokeilu tehtiin 24. toukokuuta 1955 Lasse Pöystin ohjauksessa. Vuonna 1957 toimintaa harjoitti Suomen Televisio, jolta samana vuonna perustettu Oy Mainos-TV-Reklam Ab eli tutummin MTV osti mainosaikaa. Oman kanavansa MTV sai vasta vuonna 1993.

– Oy Mainos-TV-Reklam Ab esitti jo perustamisestaan lähtien mainoselokuvia Ylen kanavilta vuokraaminaan aikoina. Sen lisäksi MTV:n monet ohjelmat olivat avoimesti sponsoroituja a´la "Viulut maksoi Fazer", Kivi kertoo.


Aarne Tarkaksen tiimissä

TV-toiminnan nopea kehitys aiheutti huutavan työntekijäpulan. – Pulaa oli työntekijöistä ja [koulutuksen saaneille] työpaikan piti olla lähes varma. Toisin kuitenkin kävi, kun Ylessä aloitettiin kova säästökuuri ja osa meistä [Ylen Ammattiopiston käyneistä] joutui odottamaan sitä luvattua paikkaa melko kauankin. Minulle kuitenkin tarjottiin heti valmistuttuani paikkaa MTV:n filmiryhmästä, josta oli äänittäjä lähtenyt armeijaan. Työskentelin aluksi Paul ”Pappa” Jyrälän assistenttina, kunnes aloin saada itsenäisiä työtehtäviä, muun muassa Aarne Tarkaksen, Veikko ”Veksi” Kerttulan ja Pauli Virtasen tiimeissä.

Nuorten, varta vasten TV-alalle tulleiden miesten ja naisten ohella television parissa työskenteli myös vanhoja filmimiehiä. Suomalaisen elokuvateollisuuden kriisi oli alkanut jo 1950-luvun puolivälissä ja saanut viimeisen kuoliniskunsa Suomen Filmiteollisuuden (SF) lopettua tuotantonsa vuonna 1963. Vuosikymmeniä elokuvan palveluksessa olleista osa löysi uusia töitä televisiosta, toiset vaihtoivat alaa ja muutamat päätyivät itsemurhaan työttömyyden kohdatessaan.

– Kyllä niitä vanhoja SF- ja Fennada-jermuja tapailtiin sekä Kakkossstudion aulakahvilassa että MTV:n Montussa. Esimerkiksi Elmer "Emppu" Lahti leikkasi 35 mm:n Svejk-sarjan. Oli siellä myös Asser Kantola, Reino Helkesalo, Tapio ”Roy” Vilpponen, Ville Salminen, Tarkas, Reijo Hassinen, Aarre Koivisto, Åke Lindman, Matti Kassila, Mikko Niskanen jne.

Kiven osalta työllistyminen tapahtui nopeasti, sillä hän ehti MTV:n palkkalistoille jo ennen opiskelujen päättymistä. – Menin Maikkariin elokuva-äänittäjäksi vuoden 1967 alussa. Koska koulutukseni Ylessä oli vielä kesken erikoistumisen osalta, kävin välillä Ylen koulutuksessa, jonka MTV maksoi. Harvinaista yhteistyötä tuohon aikaan, jolloin mainitut yhtiöt olivat jatkuvasti sotajalalla!

MTV:llä Kivi ei vielä päätynyt mainoselokuvien pariin, koska yhtiö ei itse niitä tuottanut. – Sen sijaan sain purkittaa noiden kolmen vuoden aikana kaikennäköistä ohjelmaa, onneksi myös vakavaa draamaa (Aitiopaikka, Teatterituokio, Svejk ja niin edelleen). Sitten tulikin seuraava 6–8 vuoden jakso, jonka aikana toimin Crea-yhtiöiden duunien ohella TAIKin kouluttajana – eli se oli silloin se "vakavampi puoli".


Mainosmieheksi

Kiven osalta opiskelu ei suinkaan päättynyt äänittäjäkoulutukseen. Vuotta myöhemmin hän suoritti mainonnan perustutkinnon Markkinointi-instituutissa. – Mainostutkinnon suoritin siksi, että kun olin heittänyt jo MTV:n aikana spottikeikkaa CreaFilmille, he alkoivat kosiskella minua vakituiseksi työntekijäksi. Olin – ja olen edelleen – tiukka elokuvamies, johon Crean taustavoimat tekivät kyllä vaikutuksen. Kyösti Varesvuohan oli käänteentekevän suomileffan Käpy selän alla tuottaja.

1920-luvulla toimintansa aloittaneen, valtion omistaman ja rahoittaman Yleisradion resurssit olivat toista luokkaa kuin yksityisessä omistuksessa olleen MTV:n. – MTV:lla oli minun aikanani vain 16 ja 35 mm filmikalustoa, loppuaikoina saattoi olla myös M-studio toiminnassa. MTV:hän vuokrasi tuolloin studioita ohjelmiinsa Yleltä. Ylen resurssit olivat kohtalaiset, mutta niiden tehokasta käyttöä esti yhtiön politisoitunut johtamistapa sekä lukemattomat työtaistelut; työnantajan osapuolina milloin insinöörikunta, journalistit, taiteilijat tai joku lukuisista ammattiyhdistyksistä.

MTV:llä Kivi vietti vuodet 1967–1969, jonka jälkeen Kivi lähti johtamaan perustamaansa Crea Ääni -yhtiötä. Samanaikaisesti hän hoiti myös Cinemix Oy:tä. – Cinemix Oy syntyi, kun ostin saamani vihjeen perusteella Finnvox Oy:n elokuvaäänittämön. Oli sattumoisin sen verran käteistä, kun olin juuri myynyt perheemme kolmion orastavan talohankkeen rahoittamiseksi. Vaimo tietty vähän hiiltyi kun kuuli, että talon valmistuminen lykkääntyy. Ei paljon viivästynyt, koska Cinemix menestyi hyvin, se oli koko 1970-luvun ajan Suomen johtava elokuvaäänittämö.

Äänitöitä Kiven yritykset tekivät siis kaikilla niillä liikkuvan kuvan aloilla, missä ääntä tarvittiin. Ennen pitkää äänittäjän ja mainosmiehen koulutuksen saanut Kivi oli vahvasti mukana myös mainoselokuvabisneksessä. Kivi oli mukana perustamassa CreaVideo Oy:tä vuonna 1973 ja StoryFilmi Oy syntyi vuonna 1978.

– Crea oli osakkaana Cinemixissä, kun lähdin perustamaan StoryFilmiä. Sittemmin Crea ja Story taistelivat keskenään markkinajohtajuudesta koko 1980-luvun, Kivi muistelee. – StoryFilmin tarinaa on mahdotonta kertoa näin lyhyessä muodossa. Yhtiön kulta-aikaa kesti noin 20 vuotta, jonka aikana se ehti olla jopa OTC-listalla noteerattu pörssiyhtiö, jolla oli emoyhtiön lisäksi oma äänilevystudio, mainosvalokuvaamo, yritysvideoyksikkö sekä toimintaa Tanskassa. Strategiana oli olla monimediavaikuttaja, kun taas Crea keskittyi voimakkaasti ydinosaamiseensa muun muassa ostamalla kilpailevia pientuottajia, hän jatkaa. – Storyn vuodet tulevat kyllä yksityiskohtaisesti esiin parhaillaan työn alla olevassa kirjassani. Olen menossa jossain vuosien 1962–1963 paikkeilla, joten taitaa mennä vielä muutama kuukausi, ennen kuin pääsen vuoteen 1978, Kivi kertoi alkuvuodesta.


Mainos- ja teollisuuselokuvista sekä äänestä

Suomalaisen elokuvateollisuuden eli pitkien näytelmäelokuvien suurtuotannon kuihduttua monet vanhat filmiohjaajat siirtyivät tekemään televisio-ohjelmia, mainosfilmejä tai nk. teollisuuselokuvia, osan vaihtaessa alaa kokonaan. Yksi surullisimmista tapauksista oli Valentin Vaala, joka 44 pitkän filmin jälkeen laitettiin odottelemaan eläkepäiviä Suomi-Filmin tilauselokuvaosastolle. Siellä ”vanha” mestari teki pääasiassa teollisuuselokuvia, muun muassa dokumentteja suurista rakennusprojekteista.

– Minun mielestä 1960–1970-luvulla filmille tehdyissä teollisuuselokuvissa oli se perusvika, että ne oli tehty tilaajaa nuoleskellen ja yleensä rankasti ylisanoja viljellen. Uudistimme StoryFilmissä kerrontaa, painottaen tarinan merkitystä. Se inhimillisti tilaajayhtiöitten imagoa sisäsiittoisesta itsekehusta kuluttajan näkökulman huomioimiseen. Onnistuimme saamaan tällä lähestymistavalla useita merkittäviä asiakkuuksia; Nokian konsernivideo, Suomen valtion virallinen 70-vuotisohjelma, VEHO, Mercantile, Kone Oy, Inforfilm (Taloudellinen tiedotuskeskus), Nokia Cable Oy, SOK:n sisäinen viestintä, UPM Kymmene, VTT ja niin edelleen, Kivi linjaa.

– Keskimääräinen pituus oli 15–20 min, koska emme suostuneet ottamaan ohjelmaan toimitusjohtajan tavanomaista 10–20 min pituista katsausta. Mitään tiettyä, joka kerta toistuvaa kaavaa ei ole olemassa, mutta kyllä tarinalla pitää olla Aristoteleen peruseväät eli alku, keskikohta ja loppu, sisältäen ainakin joltain osin draaman kaaren rakenteita ja osia. Pelkkä itsekehuskeleva, fraseologinen jumputus purkkimusiikin tahdissa ei ole sen paremmin tilaajan kuin tekijänkään etu.

Suurella rahalla mainos- ja teollisuusfilmejä ei tehty missään. – Värifilmille kuvattiin aina, kun se vain oli järkevää. Elokuvateattereihin menevistä mainoksista kaikki kuvattiin väreissä. MTV alkoi tuottaa omat ohjelmansa väreissä vuonna 1976, mutta jo sitä ennen mainoksia tehtiin väreissäkin.

– Ääni on teknisen kehityksen myötä saanut entistä tärkeämmän kerronnallisen roolin. Itse taistelin aikoinani esimerkiksi teknisen synkronin kanssa. Samoin haittasi taloudellisten resurssien rajallisuus, koska magneettifilmilaitteet maksoivat järjettömän paljon. Sitten 1980-luvulla onnistuttiin ensin synkronoimaan moniraitaiset nauhurit kuvafilmin kanssa, ja lopulta digitaalinen ääni muutti kaiken helpommaksi, äänittäjäveteraani pohdiskelee äänen kokemia muutoksia viimeisen viidenkymmenen vuoden ajalta.

Kysymykseen siitä, osataanko Suomessa hyödyntää ja käyttää ääntä kuten pitäisi, Kivellä on selkeä vastaus. – Näen kyllä elokuvan äänen merkityksen enemmänkin kuvan kanssa tasavertaisena kuin lisäkeinona. Perusteellisemmin olen käsitellyt asiaa kirjassani Kuinka kuvat puhuvat, hän vastaa. – Suomalaiset pärjäävät kyllä äänenkin tekijöinä, jos vain haluavat. Esimerkiksi käyköön vaikka Jussi Tegelman, tälläkin hetkellä Hollywoodissa työskentelevä äänisuunnittelija. On toisaalta pahoilla mielin todettava, että nykyiset digitaaliset editointiohjelmat ovat tehokkuudellaan ja helppokäyttöisyydellään houkutelleet (ja pakottaneet) leikkaajia hoitelemaan myös äänen jälkituotantoja, jolloin jäljessä kyllä kuuluu osaamattomuus ja kiireisen aikatauluttamisen aiheuttama hutilointi.

Cinemixin ja Crea Äänen aikoina Kivi pääsi myös seuraamaan sitä, kuinka paljon eri filmiohjaajat osallistuivat elokuviensa äänen jälkituotantoon. – Kyllä ohjaajat istuivat hyvinkin tiiviisti miksauspöydän ääressä. Monet olivat jopa itse leikanneet elokuvansa, jolloin he myös tunsivat sisällön metri metriltä. Itse toimin tuolloin liiketoiminnasta vastaavana studiopäällikkönä, kun taas itse miksauksesta huolehtivat äänittäjät Tuomo Kattilakoski ja Veikko Partanen.

Pitkien elokuvien tekoon osallistuessaan Kivi pääsi työskentelemään Risto Jarvan ja Jukka Virtasen ohjaustöissä. – Jokaisella ohjaajalla on oma erityinen tyylinsä tehdä töitä. Esimerkiksi Aarne Tarkakselle tunnetusti maistui alkoholi, mutta töissään hän oli kuitenkin todella tehokas ja aina hyvin valmistautunut – ja ystävällinen. Jarvahan oli koulutukseltaan insinööri ja se kyllä paistoi läpi hänen työtavoissaan, ei niinkään lopputuloksessa. Paremmin tunsin Riston työkaverina TAIK:ssa 1970-luvun loppuvuosina. Älykäs kaveri, joka lähti täältä ihan liian varhain.

Mainosfilmien lisäksi Kivi on itse ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut myös dokumenttielokuvia sekä TV-draamaakin. – En ole koskaan osannut asettaa mitään lajityyppiä etusijalle. Mainosfilmissä kiehtoo kerronnan pelkistäminen, fiktiossa taas suurempien kokonaisuuksien hallinnan vaikeus ja toteuttavan "orkesterin" koko ja yhteen pelaaminen, dokkareissa ja yritysvideoissa ehkä se, että parhaimmillaan niihin saa ujutetuksi aika paljonkin omaa näkemystään ja kädenjälkeään.

Suomen lisäksi Kivi on työskennellyt ulkomaillakin, mutta tekemisen säännöt ovat hänen kokemuksiensa mukaan melko samanlaiset niin meillä kuin muuallakin. – Eniten kokemuksia tuotantopuolelta on Venäjältä ja Ranskasta, jonkin verran myös Britanniasta. Espanjalaisia olen tavannut vain jakeluportaissa. Venäläisillä on ollut yleensä todella kova koulutus, jopa akateeminen tutkinto. Osaaminen ja työmoraali erittäin korkealla tasolla, ihmisinä todella mukavia ja huumorintajuisia. Ranskalaiset ovat olleet hierarkisia, eli piti osata puhua oikeista asioista oikeille henkilöille, jos halusi jotain tapahtuvan. Rentoja ja joskus liiankin huolettomia heppuja, mutta ehdottoman ammattitaitoisia ja ahkeriakin. Britit olivat kaikkein konservatiivisimpia, ainakin aluksi, mutta jos kaikki alkoi sujua mallikkaasti, ilmapiirikin muuttui rennommaksi.

Uransa aikana Kivi on ollut mukana tekemässä kolmisentuhatta mainosfilmiä, yli 200 yritysvideota ja yli 100 TV-dokumenttia sekä muun muassa kymmenkunta kirjaa, joista ensimmäinen ilmestyi 1970-luvun alussa ja viimeisin toissavuonna.


StoryFilmin tunnetuimpia mainoksia Kiven kommentein

erkkikivi1Elovena: Rekkamies (1986)
Ohjaus: Juha Tapaninen

"Toimeksiannon taustalla oli pikkupoikien haluttomuus syödä aamupuuroa. Kun he huomasivat TV:stä, että heidän ihailemansa rekkamiehetkin sitä syövät, alkoi puuro maistua pojillekin. Eli myynti lähti rajuun nousuun. Tämä oli hyvin pitkälti StoryFilmissä teemoitettu juttu. Sävellys Tapanisen ja Esa Niemisen yhdessä tekemä."

 

 

erkkikivi2Valio: Maitoa maalta (1982)
Ohjaus: Paul Bruck

"Paul Bruck, Suomen palkituin ohjaaja kautta aikojen. Tässä vähän sama juttu. Maaltapaon seurauksena nuoret eivät kaupungissa asuessaan juoneetkaan enää niin paljon maitoa. Tarina maalla asuvan nuoren isännän ja sieltä lähtöisin olevan nuoren naisen välillä palauttaa juuret mieleen ja kävelyttää maitokaupan ovesta sisään. Siis toimii, ja on tavattoman kaunis filmi. Musiikki Tapanisen ja Bruckin, sanat Bruckin eli taas omaa teemoitusta, vaikka mainostoimisto toimeksiantajana."

erkkikivi3Tupla-juna (1980-luku)
Ohjaus: Juha Tapaninen
Kertojaäänenä Esko Salminen

"Hellaksen markkinointipäällikön Eki Leskisen macholinjaa. Patukasta tehty selkeä fetissi, erittäin seksistinen filmi, ihme, että meni läpi MTV:n sensuurissa. Oma suosikkini Tuplista on Tupla "Karhu". Coloradossa kuvatussa jutussa Karhu-elokuvassakin esiintynyt lähes kolmimetrinen herra Karhu oli mahtava – hyvä ja tottelevainen näyttelijä, joka suostui fanikuvaankin, pitkät tassunsa vieruskaverien olkapäillä.

 

 

erkkikivi4Valio: Kari Grandi (1980-luku)
Ohjaus: Juha Tapaninen
Kertojaäänenä Risto Mäkelä

"Taustalla kova taisto Marlin Trip-mehua vastaan, joka oli selkeä markkinajohtaja. Mietittiin vaikka mitä, kunnes eräs suunnittelija kertoi tapauksen, että oli pelästynyt melkein hengiltä, kun poikansa oli polkaisemalla pamauttanut tyhjän mehupurkin. Siitä se lähti, sankarimyytin kehittely, hahmona koominen ja vaaraton, aseena mehupurkit, mutta seikkailut huimia.

Tapaninen tunsi Eeki Mantereen, joka hullutteli tuolloin Hullu-Jussi-bändissä. Yhdessä sitten kehitettiin hahmo loppuun ja annettiin Cary Grantia mukaillen nimeksi Kari Grandi. Sittemmin Eeki sai  Valiolta kenkää, kun kärähti rattijuoppoudesta – ei sopinut enää imagoon mehusankarina. 

Mäkelän Riston lempinimi oli Roisto-Risto, koska näytteli niin usein konnarooleja. Oikeasti oli lempeän ystävällinen, kiireetön ja syvällinen keskustelija. Erikoisena piirteenä halu hioa englannin kielen lausuminen niin täydelliseksi kuin mahdollista. Tästä syystä hän pyysi joskus lainaksi mikrofonia viikonlopun ajaksi, jotta sai kuunnella nauhurilta, miltä lausuminen kuulostaa. Hieno kaveri, niin kuin monet muutkin tuntemistani kymmenistä näyttelijöistä. Eipä silti, mahtui siihen joukkoon psykopaattejakin..."