Ennen filmitähdetkin myivät olutta ja pesukoneita
Tunnettujen näyttelijöiden esiintyminen televisiomainoksissa ei ole perin harvinaista tänäkään päivänä, vaikkakaan harvemmin nykymainoksissa nähdään yhtä suuria tähtiä kuin television alkuaikoina ja sitä aikaisemmin. Suomalaisista filmitähdistä mainoselokuvissa on nähty mm. Ansa Ikonen, Tauno Majuri, Matti Oravisto, Irma Seikkula, Toivo Mäkelä ja Hillevi Lagerstam, puhumattakaan Tapio Rautavaarasta, Lasse Pöystistä ja Elina Pohjanpäästä.
Siinä missä ovat filminäyttelijät ottaneet osaa mainoselokuvien tekoon, ovat tietysti myöskin elokuvaohjaajat antaneet oman panoksensa mainostyöhön. Suomen elokuvahistorian toiseksi ahkerin ohjaaja, 44 pitkää filmiä ohjannut Valentin Vaala teki jo uransa alkuaikoina mainoksia ravintoloille ja "ujutti" mainoslauseita jopa näytelmäelokuviinsa hankkiakseen rahaa filmin tekoon. Suomi-Filmin palkkalistoille päästyään hän testasi Ansa Ikosen lahjoja Herrain herkku jokamiehen ruuaksi -nimisellä poronlihamainoksella, jossa tämä kultakutri ja Vaalan monien filmien tähti Tauno Majuri nauttivat poronlihasta, josta edelleen jokamies saa vain haaveilla.
Studioaikakaudella elokuvaohjaajilla riitti töitä pitkien filmien parissa niin paljon, että mainostyöt jäivät vähemmälle. Tänä päivänä ei enää ole Aarne Tarkaksen kaltaisia miehiä, jotka käsikirjoittaisivat ja ohjaisivat kuusi filmiä vuodessa. "Vapaa-aikansa" he saattavatkin käyttää televisiomainosten ohjaamiseen. Pidemmät, yrityksien toimintaa ja historiaa esitteleviä elokuvia tekevät edelleen lähinnä nimenomaan mainoksiin erikoistuneet ohjaajat, kuten Jami Teirikari Pohjantähti-Elokuva Oy:stä. Hänen viimeisimpiä ohjaustöitään yrityselokuvien saralla ovat HKScanin ja Ilta-Sanomien historiikit.
– Spottiohjaajat ovat pääasiassa suurelle yleisölle tuntemattomia oman alansa ammattilaisia, mutta poikkeuksiakin on. Pohjantähdessäkin on spotteja ohjannut pitkistä leffoista ja musavideoista tunnettuja ohjaajia Antti Jokisesta Markku Pölöseen, Teirikari kertoo.
Jami Teirikari ja mainoselokuvien veteraani Martti Tikka - kuva: Pohjantähti-Elokuva
Mainoksia tehtäessä asiakkaat eivät välttämättä hae nimenomaan elokuvaohjaajia tekemään mainoksiaan, toisinaan elokuvataustasta saattaa olla mainospuolella jopa haittaa. – Tunnetun ohjaajan tyyli ja vahvuudet tiedetään, mutta ohjaaja voi olla myös hallitsemiensa lajityyppien vanki. Mainonnan ostajat saattavat kuvitella, että action-pätkistä tunnettu ohjaaja ei osaa tai halua tehdä muuta. Olli Saarela on hyvä esimerkki muuntautumiskykyisestä ohjaajasta. Rukajärven tiestä ja Bad Luck Lovesta muistetun Saarelan kanssa olemme tehneet koko joukon kauniita, tunteisiin vetoavia spotteja.
Pelkästään Pohjantähti-Elokuvan viimeisimpien mainostöiden ohjaajiin lukeutuvat mm. JP Siili (Härmä, Ganes, Hymypoika) ja Klaus Härö (Äideistä parhain, Postia pappi Jaakobille). Siili on ohjannut mainoksia mm. HKScanille ja Veikkaukselle, Härö Metsälle, HSL:lle ja Valiolle sekä aivan viimeisimmäksi Koskenlaskija-juuston sävykkään mainosfilmin. Pohjantähti-Elokuvan aikaisempia ohjaajia ovat jo mainittujen Jokisen ja Pölösen lisäksi mm. Aleksi Mäkelä ja Aku Louhimies.
Ylen Elävästä arkistosta ja YouTubesta löytyy muutamia vanhoja suomalaisia mainoselokuvia ja televisiomainoksia. Mainoselokuvat olivat useimmiten huomattavasti televisiomainosta pidempiä ja ne tehtiin joko teatterilevitykseen itse pääohjelman alkukuviksi tai tilaajan omaan käyttöön. Rautavaaran tekemiä jauhomainoksia löytyy Rytmiä & iskelmiä -DVD-julkaisulta. Lisää erilaisia mainoksia on tulossa nähtäville, kunhan Suomi-Filmin elokuvien DVD-julkaisut lisämateriaaleineen ehtivät kauppoihin tämän vuoden aikana.
Irma Seikkula ja Aino Mantsas kiistelevät pesukoneen tarpeellisuudesta
Rosenlew'n pyykinpesukone on maailman kahdeksas ihme Vilho Pitkämäen ohjaamassa ja Felix Forsmanin Fennada-Filmi Juniorille tuottamassa kahdeksanminuuttisessa mainoselokuvassa vuodelta 1961. Väreissä kuvatussa mainoksessa näyttelee useampikin filmitähti: Irma Seikkula, Aino Mantsas, Heikki Heino ja Toivo Mäkelä.
Koffia ja Siffiä koko kansalle
Fennada-Filmi Junior oli vastuussa myös vuonna 1959 tehdystä Sinebrychoffin panimon värimainoksesta, jossa tutustutaan panimoon ja nähdään Pentti Irjala ja Matti Oravisto nauttimassa Koffin oluesta. Siffiä onkin tarjolla sitten naisille ja lapsille.
Felix Forsman ohjasi, tuotti ja yhdessä Jouni Apajalahden kanssa käsikirjoitti, radiojournalisti Carl-Erik Creutz selosti.
Valkoisen peuran ohjaaja kaupittelee kodin värejä
Tikkurilan perinteikäs maalivalmistamo mainosti vuonna 1957 palveluitaan suoraan tavallisille kansalaisille tietysti väreissä kuvatun mainoselokuvan muodossa. Valkoisen peuran ohjaaja Erik Blomberg ohjasi, tuotti ja leikkasi neljätoistaminuuttisen mainoselokuvan tähtinään Elsa Turakainen (Niskavuori-elokuvat, Täällä Pohjantähden alla), yli sadassa elokuvassa näytellyt Matti Aulos ja Carl-Erik Creutzin äänen varastanut käsinukke.
Jukka Virtanen apulaisohjasi tämän mainoskuvan, joka on jälleen yksi osoitus siitä, että 1950-luku oli kaunista aikaa, mutta värit pilasivat senkin.
Punatukkainen Elina Pohjanpää ja Lasse Pöysti maistelevat Lahden erikoista
Elina Pohjanpää ja Lasse Pöysti nähtiin tällä kertaa ilman roolia minuutinmittaisessa lyhytelokuvassa, jossa julistetaan yleisökilpailun voittaja. Mallasjuoma Oy oli pyytänyt kansaa ehdottamaan nimeä heidän uudelle oluelleen, mutta liekö kuluttajien ehdotuksista lopulta piitattu, sillä nimi oli mitä yksinkertaisin, verrattuna edeltäjäänsä: Lahden Erikois-B.
"Ja niin lähti Lahden Erikois-B tuomaan terveyttä ja voimaa jokaiseen perheeseen" -mainoslauseen kaltaista värssyä tuskin tänä päivänä saisi enää olutmainonnassa käyttää.
Erik Blomberg ohjasi vuonna 1957 valmistuneen värifilmin.
Oke Tuuri ja Matti Ranin Pankkiyhdistyksen asialla
Kateellisia ja uteliaita naapureita riitti myös viisikymmentä vuotta sitten. Matti ja Irja Raninin näyttelemä pariskunta muuttaa omakotitalolähiöön, jossa heidän omistamansa televisiot sun muut härvelit herättävät kateutta naapurin akoissa (Pia Hattara ja Laila Rihte). Nämä uskovat, että pariskunnan rahat ovat peräisin rikkaalta Amerikan sedältä (Oke Tuuri), joka onkin sattumalta tulossa kylään. Todellisuudessa Amerikan setä on yhtä köyhä kuin kaikki muutkin, mutta hyvä säästämään siitä vähäisestä rahastaan, aivan kuten sukulaisensakin. Pankkiyhdistyksen tilaamassa mainoselokuvassa elämän tärkein asia onkin säästäminen.
Värifilmin ohjasi ja kuvasi Vilho Pitkämäki, Felix Forsman tuotti Fennada-Filmi Juniorille.
Spede myy olutta ja arpoja
Pertti "Spede" Pasanen oli vielä kaukana elokuvatähteydestä, kun hän vuonna 1957 näytteli ainakin kolmessa Erik Blombergin Allotria Filmi Oy:n tuottamassa mainoselokuvassa. Jukka Virtanen, Speden myöhempi yhteistyökumppani myös elokuvien saralla, ohjasi ja mainoskuvia oli mukana tekemässä myös televisioviihteen tekijänä tunnettu Aarre Elo.
Näistä kolmesta mainoksesta ehdottomasti paras ja parhaiten mieleen jäävä on Kodin arvalle tehty mainos, jossa narriksi pukeutunut Spede taikoo itselleen asunnon täyteen huonekaluja. Tämä ja Lahden erikoisoluen mainokset tehtiin väreissä.
Mainoksissa Spede koheltaa yhtä innostuneena kuin monissa varhaisissa elokuvarooleissaan. Toivevoittojen arvassa huumori oli tosin jo hyvin spedemäistä ja hauskaa.
Kodin arvan mainos
Toivevoittojen arvan mainos
Mallasjuoman mainos
Viisasten kerhon jäsenet paljastettiin koko kansalle
Eino Kaipaisen ääni esittelee radion suursuosion saaneen Viisasten kerho -ohjelman puheenjohtajan ja panelistit elokuvayleisölle Fennada-Filmin vuonna 1956 tekemässä mainoskuvassa, joka mainostaa margariinia hyvin kyseenalaisella tavalla, ottaen huomioon kyseessä olevan Yleisradion ohjelma ja vieläpä sellainen, jossa kysymysten oikeat vastaukset ovat aina faktoja.
Hillevi Lagerstam nähdään perheenäitinä, joka puolisonsa ja lapsensa kanssa kuuntelevat Viisasten kerhon lähetystä. Esko Töyri kuvasi, Väinö Vento ohjasi.
Suomalaisen äänielokuvan keksijästä pesujauhemainoksen ohjaajaksi
Puhtaus, kodin onni -mainoselokuva oli yksi ensimmäisistä suomalaisista värikuvista, joka valmistui vuonna 1955 Fennada-Filmin tuottamana, tanskalaisen Nordisk Filmin värifilmilaboratorion avustuksella. Gunvor Sandkvist ja Sylva Rossi näyttelevät pyykinpesuainevaatimuksistaan kertovia rouvia, Eino Kaipainen pesuaineet tuntevaa professoria ja Kurt Ingvall kemistiä. Kaipainen näyttelikin pääroolin ensimmäisessä pitkässä suomalaisessa värielokuvassa, Toivo Särkän Juhassa (1956).
Suno-pesuaineen mainosta tehdessään Nortan ura pitkien elokuvien tekijänä oli jo takana, vaikka hän vielä vuonna 1959 ohjasikin Kolmas laukaus -nimisen rikoselokuvan Mauri Sariolan romaanista ja toimi eri tehtävissä Teuvo Tulion Sensuelassa (1972).
Lontoon olympialaisten koittaessa kesällä ja Helsingin olympialaisten lähestyessä Veikkaus esitteli toimintaansa ja tarjontaansa Suomen Filmiteollisuuden tekemässä veronalennuskuvassa, jonka "tähtenä" nähtiin elokuvauraansa aloitellut Hillevi Lagerstam. Osmo Harkimo kuvasi ja Topo Leistelä selosti kahdeksanminuuttisen mainoksen.
Arpoja sotaorpojen ja -invalidien hyväksi
Veikko Itkosen Filmikuva Oy teki vuonna 1948 viisiminuuttisen mainoksen, jossa esitellään arpoja, joide tuotto menee sodasta kärsineiden hyvinvoinnin edistämiseen. Palkintoina oli tietysti rahaa, mutta myös erilaisia esineitä, mm. Wäinö Aaltosen lahjoittamia taideteoksiaan. Finlandia soi taustalla, kun kaveria ei jätetä -mentaliteetilla tehtiin hyvää aikana, jolloin lähimmäisenrakkaus ei ollut pelkkä kaunis sana. Vertaa vuoden 2013 Veteraanikeräyksen televisiomainokseen, jonka ohjasi ylempänä haastateltu Pami Teirikari.
Sekä:
- Mai-Brit Heljo (Rovaniemen markkinoilla, Lentävä kalakukko) kauppaa raha- ja tavarapalkintoarpoja Jukka Virtasen ohjaamassa mainoksessa vuonna 1957. Erik Blomberg ja Allotria Filmi Oy tuottivat. Katso Elävästä arkistosta
- Eino Kaipainen selostaa Kultanauha-margariinin värimainosen vuonna 1956. Erik Blomberg ja Allotria Filmi Oy tuottivat. Samainen margariinivalmistaja oli osana 1960-luvun alun skandaalia, joka koski kissan- ja koiranraatojen käyttämistä margariinin valmistuksen ainesosina. Sen jälkeen ei Suvikulta-margariinia saanut kaupaksi enää mainoksillakaan. Katso Elävästä arkistosta
- Erik Blomberg ohjasi ja tuotti Piste Pelin värimainoksen vuonna 1956. Jukka Virtanen kirjoitti. Katso Elävästä arkistosta