Tie pohjoiseen -elokuvan tähdet Loiri ja Edelmann: mitä yhteistä heillä on

Mika Kaurismäen road movie Tie pohjoiseen saa ensi-iltansa 24. elokuuta kautta Suomen, esitellen Suomen kansalle ensimmäistä kertaa päänäyttelijäkaksikkona Vesa-Matti Loirin ja Samuli Edelmannin. Kaurismäki, joka pari vuotta sitten ohjasi Loirista kertovan Vesku-menestysdokumentin, on ohjannut, tuottanut ja yhdessä Sami Keski-Vähälän kanssa käsikirjoittanut tämän normaalia kotimaista filmiä halvemmalla tuotetun elokuvan, josta voidaan odottaa yhtä vuoden suurinta menestystä.


Valkokangasdebyytit 17-vuotiaina

Loiri ja Edelmann nähtiin molemmat valkokankaalla ensimmäistä kertaa 17 vuotta täyttäneinä. Loirin esikoisrooli oli päätehtävä Mikko Niskasen hyvin menestyneessä ja erittäin hyvät arvostelut saaneessa Pojissa (1962), josta Loiri sai nuoren näyttelijän Jussi-kunniakirjan. Edelmann puolestaan teki avustajaroolin Maunu Kurkvaaran Perhosen unessa tammikuussa 1986.


Yhteisiä ohjaajia ja tuottajia

Ere Kokkonen ehti ohjata urallaan peräti 33 pitkää elokuvaa, joista yli kahdessakymmenessä Loiri näytteli, tunnetuimpina tietenkin äärimmäisen suositut Turhapuro-filmit. Edelmann puolestaan näytteli vuonna 2008 edesmenneen Kokkosen ohjauksessa neljässä Vääpeli Körmy -sotilasfarssissa 1990-luvun alkupuolella. Spede Pasasen kanssa Loiri teki valkokankaalla töitä sekä kanssanäyttelijänä että tämän ohjaamissa, käsikirjoittamissa ja tuottamissa elokuvissa. Edelmann puolestaan näytteli Pasasen tuottamassa Romanovin kivissä (1993), joka aloitti Edelmannin ja ohjaaja Aleksi Mäkelän pitkän ja menestyksekkään yhteistyön. Loirin kanssa Mäkelä on tehnyt Pahat pojat -suurmenestyksen vuonna 2003.


Kansainvälisiä trillereitä

Edelmann teki syystäkin Suomessa paljon huomiota saaneen roolin Brad Birdin hittifilmissä Mission: Impossible - Ghost Protocol (2011) sankarin vastustajan apurina – roolin, joka oli pääkonnan tehtävää huomattavasti suurempi ja näkyvämpi. Loiri puolestaan teki hyvin pienen cameo-roolin Ilkka Järvi-Laturin ohjaamassa, eurooppalaistuotantona valmistuneessa Historiaa tehdään öisin -vakoojatrillerissä (1999).


Dubbauksia animaatioelokuviin

Loiri teki Robin Williamsia paremmin lampunhengen äänen Disneyn Aladdin-piirroshitissä ja loistavan tulkinnan Kaikenkarvaisena Charliena, Edelmann puolestaan on lainannut ääntään mm. Shrek-elokuvien nimihahmolle. Disney valitsikin Aladdinin suomenkielisen dubbauksen maailman parhaaksi ja antoi erityismaininnan Loirille "ainutlaatuisen omaperäisestä" roolisuorituksesta, tietää Wikipedia.


Menestyneitä laulajia

Loiri on ollut Suomen tunnetuimpia, arvostetuimpia ja suosituimpia laulajia 1970-luvulta lähtien, kun taas Edelmann teki läpimurtonsa laulajana 1990-luvun alkupuolella. Sittemmin Edelmann on lähtenyt tekemään ns. vakavampaakin musiikkia, Loiri puolestaan teki jo 1970-luvulla kaikenlaista musiikkia lähtien Reino Helismaa- ja Eino Leino -tulkinnoista Uuno Turhapuro -aiheisiin lauluihin.


Euroviisu-menneisyys

Edelmann on pariinkin otteeseen yrittänyt päästä edustamaan Suomea Eurovision-laulukilpailuun, mutta ilman onnea. Loiri puolestaan valittiin Suomen edustajaksi 1980-luvun alussa, mutta Huilumies-kappalellaan hän jäi kilpailun viimeiseksi.


Ensimmäinen rooli Kaurismäen elokuvassa

Sen enempää Loiri kuin Edelmannkaan eivät ole näytelleet aikaisemmin Mika Kaurismäen elokuvissa, kuten eivät myöskään Kaurismäen pikkuveljen Akin filmeissä. Kuten aikaisemmin todettiin, Loiri ja Kaurismäki kylläkin tekivät yhdessä Loirista kertovan dokumenttifilmin, mutta Tie pohjoiseen on kaksikon ensimmäinen yhteinen näytelmäelokuva.


Sketsisarjoja televisioon

Loiri on nähty useissa television sketsisarjoissa, tunnetuimpina tietenkin Spede- ja Vesku-show't. Edelmann puolestaan sekoili Vintiöissä.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).