Juha Rosman Huomenna (1986) on vihdoin nähtävissä – näin syntyi dystooppinen esikoiselokuva 1980-luvun Suomessa

Kapinallinen laskeutuu. Kuvakaappaus elokuvasta.

Liki 40 vuoden tauon jälkeen Huomenna (1986) on vihdoinkin suuren yleisön nähtävillä. Ohjaaja Juha Rosma kertoo elokuvan synnystä, suhteestaan puolalaiseen elokuvaan ja elokuvantekijöihin sekä vähän Harmagedonistakin.

Tuntematon maa jonkin matkan päässä tulevaisuudessa. Pitkittyneestä sisällissodasta ja muustakin tarpeekseen saanut kapinallisten johtaja ampuu itsensä suorassa radiolähetyksessä. Samaan aikaan nuori kapinallinen Irene jää vihollisen vangiksi ja joutuu kuulusteltavaksi vakoilusta epäiltynä. Kuulustelija, sadistisia piirteitä omaava kapteeni Leimu tuntee vetoa kauniiseen vankiinsa, joka puolestaan käyttää viehätysvoimaansa omien tarkoitustensa saavuttamiseen. Tilanne ei ole kuitenkaan aivan niin yksinkertainen.

Juha Rosman ohjaama ja Jukka Vienon käsikirjoittama Huomenna (1986) on nyt ollut viikon päivät katsottavissa Elonet-suoratoistopalvelussa. KAVI digitoi ja restauroi sen 4K-tasoisena kuvaaja Esa Vuorisen valvoessa värimäärittelyä.

II

Alkujaan Juha Rosman ja Jukka Vienon ajatuksena oli tehdä elokuva neuvostodesantti Kerttu Nuortevan tapauksen pohjalta. Henkilöiden nimet, tapahtumien yksityiskohdat ja ajankohdat muutettiin, mutta lähtökohta oli sama: naispuolinen neuvostodesantti tippuu taivaalta laskuvarjon varassa vakoilemaan suomalaisia Stalinin hirmuhallinnon hyväksi, mutta jääkin kiinni ja joutuu pitkiin kuulusteluihin.

Nuortevan tapaus sattui vuonna 1942, mutta Rosma ja varsinaisen kirjoitustyön tehnyt Vieno siirsivät tapahtumat vuoteen 1944. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Irene joutuu hyppäämään suunniteltua aiemmin pois lentokoneesta ja joutuu vieraaseen maastoon, jää pian suomalaisten vangiksi ja viedään kapteeni Leimun kuulusteltavaksi epäiltynä vakoilusta vihollisen hyväksi. Irenen ja Leimun välille syntyy erikoinen suhde, jonka jälkivaikutuksia elokuva olisi kuvannut vuoteen 1954 sijoittuvalla prologilla ja epilogilla.

Muun muassa työnimillä Niin kaukana kuin itä on lännestä ja Isänmaa kulkenut projekti sai vuosina 1982–1983 Elokuvasäätiöltä käsikirjoitus- ja ennakkosuunnittelutukea, mutta kun Rosma anoi tuotantotukea oman tuotantoyhtiönsä nimissä, ei rahaa myönnetty. Säätiön suunnalta tuli vihreää valoa ja myönteinen tuotantotukipäätös vasta syksyllä 1984, kun hakijana oli Kaj Holmbergin pyörittämä Skandia-Filmi Oy. Rosma oli vienyt Vienon käsikirjoituksen Holmbergille toiveenaan päästä ohjaamaan ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvansa.

Aake Kalliala ja Juha Rosma Huomisen kuvauksissa. Kuva: Stefan Bremer / Skandia-Filmi / KAVI

III

Esikoiselokuvansa tuotannon alkaessa Juha Rosma oli 37-vuotias. Takana oli kymmenen vuotta Taideteollisen korkeakoulun opettajana. Samaan aikaan opetustyön kanssa hän oli tehnyt lyhytelokuvia sekä yrittänyt saada muutaman pitkän elokuvan vireille, mutta 1980-luku ei ollut parasta mahdollista aikaa suomalaisessa elokuvatuotannossa edes kokeneille tekijöille saati sitten uusille tulokkaille.

Rosmalta jäi 1980-luvun alussa filmaamatta muun muassa Ad Astra -niminen käsikirjoitus Silvo Sokasta (1930–2010), joka sai kansainvälistäkin julkisuutta 1940-luvun lopulla valehdeltuaan, että hän olisi lentänyt onnistuneesti omatekoisella raketillaan. Rosma sai kuitenkin toteutettua toisenlaisen version Sokan tarinasta Tähdenlento-nimisenä televisioelokuvana vuonna 1986.

Ennen elokuvakoulun lehtorin tehtävien alkua vuonna 1975 Juha Rosma oli ehtinyt työskennellä MTV:llä filmitoimittajana, jonka tehtävänä oli rakentaa ja toimittaa kanavan elokuvaohjelmisto. Työpaikka oli Rosman ensimmäinen: samaan aikaan hän suoritti valtiotieteen kandidaatin tutkintoa Helsingin yliopistossa, pääaineinaan kansainvälinen politiikka ja filosofia. Kandidaatin paperit vuonna 1972 saanut Rosma teki opinnäytetyönsä peliteoriasta.

Rosman perhetausta oli kaikkea muuta kuin akateeminen tai taidealoille suuntautuva. Isä Erkki oli sodat käynyt rakennusmestari Keskon palveluksessa ja äiti Sinikka lastentarhanopettaja. Pariskunta meni naimisiin Helsingin saksalaisessa kirkossa kesällä 1947, ja Juha syntyi seuraavana keväänä. Lapsuus- ja nuoruusvuosien koti oli Espoon Tapiolassa, jonka nuorisoteatterin toimintaan hän osallistui aktiivisesti.

Juha Rosmalla ei ollut juuri kokemusta käytännön elokuvanteosta, kun hänet valittiin Taideteollinen korkeakoulun opettajaksi. Hän oli kuitenkin vuotta aiemmin käynyt Puolan kulttuuriministeriön kulttuurivaihtostipendillä tutustumassa sikäläiseen elokuvatuotantoon ja oli jo sitä ennen käynyt Puolassa ja jopa asunut hetken Krakovassa. Varsinaista opiskelua Rosma ei kokeillut Puolassa, sillä se olisi vaatinut vuoden kestävän puolan kielen kurssin.

1970-luvulla puolalainen elokuva oli suuressa suosiossa ”valveutuneiden” kaupunkilaisten keskuudessa. Andrzej Wajda oli puolalaisohjaajista nimekkäin, ellei synnyinmaassaan vain esikoiselokuvansa ohjannutta Roman Polanskia oteta laskuihin mukaan. Rosman kiinnostus puolalaista elokuvaa kohtaan oli siis ymmärrettävää.

Puolan-reissullaan stipendiaatti pääsi seuraamaan ensin Krzysztof Zanussin ohjaaman Välitilinpäätöksen (1975) ja sen jälkeen Wajdan Luvatun maan (1975) kuvauksia. Jälkimmäinen sai myöhemmin Oscar-ehdokkuuden parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa, mutta suomalaisella sivustakatselijalla ei ollut siinä osaa tai arpaa.

»Olin mukana elokuvatuotannoissa niin sanottuna vapaaehtoisena assistenttina, eli en tehnyt mitään hyödyllistä», Juha Rosma muistelee. »Pääpaikkana oli Varsovan elokuvastudio, jossa tutustuin moniin ’nowa falan’ eli uuden aallon tekijöihin. Oli mahdollisuus katsoa myös niin sanotusti hyllyllä olevia [sensuurin kieltämiä] elokuvia. Vietin aikaa myös Lodzin elokuvastudiossa, joka oli Puolan suurin. Vapaa-aika kului alan ihmisten kanssa, ja minulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä maassa kulissienkin takana tapahtui. Tämän jälkeenkin olen useasti vieraillut Puolassa».

Kesäkuussa 1975 Rosma aloitti Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen lehtorina, ja seuraavien kymmenen vuoden ajan – ensin viisi vuotta lehtorina ja sen jälkeen toiset viisi vuotta yliopettajana – hänen opetettavina aineinaan olivat milloin elokuva- ja tv-työn perusteet, milloin taas ohjaus- ja suunnittelutyö.

1970-luvun lopulta lähtien hän alkoi tehdä lyhyitä näytelmä- ja dokumenttielokuvia, useimmiten kuvaaja Esa Vuorisen kanssa, joka kuvasi kymmenkunta Rosman lyhytelokuvaa. Lyhytelokuville ei ollut kaupallista kysyntää, mutta niitä tekemällä pääsi toteuttamaan itseään ja saattoi saada näkyvyyttä, joka parhaassa tapauksessa poiki alalta palkkatyötä.

Rosman lyhytelokuvat menestyivät varsin hyvin: kolme niistä sai Jussi-kunniakirjan, kaksi elokuvatuotannon laatutuen, ja Per aspera -niminen nyrkkeilydokumentti voitto Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen sarjan vuonna 1982. Kolme vuotta myöhemmin Rosma pääsi tekemään ensimmäistä pitkää elokuvaansa.

Irene (Katja Kiuru). Kuvakaappaus elokuvasta.

IV

Kun elokuvan kuvaukset alkoivat 29. heinäkuuta 1985, nimi ei ollut enää Isänmaa eikä Niin kaukana kuin itä on lännestä, vaan Huomenna. Suunnitellun epookin sijasta kyseessä olikin dystooppinen tarina vakoojan ja upseerin erikoisesta suhteesta tulevaisuuden maailmassa, jossa ei ilon kyyneliä itketä.

»Ratkaisu siirtyä realismista pois oli niin sanotusti taiteellinen: saatiin liikkumatilaa visuaalisesti ja tuntui kiinnostavalta, että tapahtumat voisivat sattua missä tahansa Euroopassa. Luotiin oma maailmansa, kuten muun muassa sci-fissä usein», Juha Rosma kertoo.

Kapteeni Leimun rooliin ohjaaja valitsi 31-vuotiaan Jukka Puotilan, jolla oli jo kokemusta kameran edessä näyttelemisestä, mutta vasta nyt hän sai ensimmäisen pääroolinsa valkokankaalla – toistaiseksi se on jäänyt myös ainoaksi. Irenen rooliin Rosma mietti ensin suomenruotsalaista Stina Ekbladia ja myös Pirkko Hämäläistä, kunnes päätyi Katja Kiuruun, 19-vuotiaaseen teatterikoululaiseen. Kiuru oli ehtinyt näytellä vain yhdessä pitkässä elokuvassa, Lauri Törhösen Palavassa enkelissä (1984) ja siinäkin vain pienen, kreditoimattoman roolin. Törhösen esikoiselokuva oli Huomisen tapaan Skandia-Filmin tuotantoa.

Huomisen toista naisroolia, kapinallisten kätyriä ja taustapirua näyttelee Bibi Andersson (1935–2019), joka oli noussut maailmanmaineeseen Ingmar Bergmanin elokuvien tähtenä. Anderssonin osalta kuvaukset kestivät viikon, eikä hän ollut omien sanojensa mukaan koskaan näytellyt elokuvassa yhtä halvalla.

»Pitihän elokuvaan saada kansainvälistä loistetta», Rosma perustelee näyttelijävalintaansa. »Ensin ajattelin puolalaista Krystyna Jandaa, mutta kukaan ei tuntenut häntä täällä. Bibi Anderssonin mukaan saaminen ei muistaakseni ollut vaikeaa tai kallista. Tapasimme kerran ja kerroin, mistä oli kysymys – asia oli sillä selvä».

Janda oli Anderssonia melkein parikymmentä vuotta nuorempi, tuolloin 33-vuotias, ja näytellyt muun muassa Wajdan elokuvissa Marmorimies (1977) ja Rautamies (1981). Suomalaisyleisö tunsi hänet kaiketi parhaiten István Szabón Mephistosta (1981), joka oli yleisömenestys täälläkin.

Lopulta Huomenna-elokuvassa ei nähty yhtäkään puolalaista näyttelijää, mutta työryhmässä oli kaksi puolalaista: lavastaja Janusz Sosnowski (1947–2024) ja elokuvan julisteen suunnitellut Piotr Tomaszewski.

Rosman elokuva oli Sosnowskin ensimmäinen työkeikka Puolan ulkopuolella, mutta ei viimeinen, sillä tämä lavasti 1980-luvulla myös Heikki Partasen Pessin ja Illusian (1984) sekä Ilkka Järvi-Laturin esikoisohjauksen Kotia päin (1989). Myöhemmin Sosnowski kävi lavastamassa muun muassa norjalaiselokuvan Kongen av Bastøy (2010).

Bibi Andersson laulajattarena. Kuvakaappaus elokuvasta.

Huomisen visuaalinen maailma on yhdistelmä epookkia, silloista nykyhetkeä ja dystopiaa. Esineistö ja puvusto ovat pääasiassa 1940-luvun tarinaan sopivia, samoin muutamat kuvauspaikoista, eritoten toiseksi pääkuvauspaikaksi valittu vallilalainen puutalo.

Katajanokalla sijaitsevaan Warranttimakasiiniin Sosnowski lavasti valtion sotajoukkojen päämajan, jossa epookki yhdistyy nykyaikaan. Lavastajalla oli käytettävissään varsin vähän rahaa, ja se näkyy lopputuloksessa.

Rahaa ei ollut liiemmälti muillakaan, ja kustannussyistä Huomenna kuvattiin Super-16-filmille, josta levennettiin 35-millimetriset esityskopiot – käytäntö oli hyvin yleinen 1970-luvulta lähtien. Kuvaaja Esa Vuorisen mukaan Huomisen sinivoittoiset värit kuvastavat elokuvan maailman kylmyyttä ja kovuutta. Rosma lisää, että interiöörikuvissa värimaailmaa on rikottu värillisillä valoilla.

»Tavoitteista toki sovittiin kuvaajan kanssa, mutta Esa teki ratkaisut varsin itsenäisesti», ohjaaja kertoo.

Vuorinen oli ehtinyt viettää kuukauden toipumisloman Rauni Mollbergin Tuntemattoman sotilaan (1985) viimeisen kuvausjakson jälkeen, ennen kuin hän aloitti Rosman elokuvan kuvaukset. Kuten todettua, ohjaaja ja kuvaaja olivat jo ennestään tuttuja toisilleen.

»Esaan tutustuin heti mentyäni Taideteolliseen korkeakouluun, ja hän on siitä lähtien ollut läheisimpiä ystäviäni», Juha Rosma kertoo. »Työtoverina hän on ehdottoman tinkimätön. Oli ilman muuta selvää, että Esa kuvaisi Huomisen, olimmehan tehneet jo useita lyhytleffoja yhdessä».

Kapteeni Leimu (Jukka Puotila). Kuvakaappaus elokuvasta.

Huomisen alussa on lähikuvassa tapahtuva monologi, jossa Jussi Parviaisen näyttelemä kapinallisjohtaja Rupi ilmoittaa radion kuuntelijoille kyllästyneensä kaikkeen ja ampuu lopuksi kuulan kalloonsa. Elokuvan aloituksena se ei välttämättä ole kaikkein onnistunein.

»Jukka Vieno kirjoitti Parviaiselle melko lailla absurdin monologin, joka omalla tavallaan määrittelee elokuvan tyylin ja sen jonkinlaisen arvaamattomuuden. Kuvaajalle se antoi mahdollisuuden tehdä jotakin totutusta poikkeavaa», Rosma perustelee. »Dramaturgian kannalta se on eräänlainen prologi, ja voi toki olla, että se tuntuu ylimääräiseltä. Toisaalta Jussin esittämän Rupin kohtaloon viitataan leffassa pitkin matkaa, ja hän on kuolleenakin jonkinlainen avainhenkilö».

Ohjaaja näki esikoispitkänsä muutama päivä sitten KAVI:n restauroimana versiona. Edellisestä katselukerrasta oli jo vuosikymmeniä.

»Kuvattu maailma on toisaalta rakennettu toimivasti – kuvaus, lavastus, miljööt, puvustus – ja ammattitaitoisesti, toisaalta lopputuloksena on jotakin selittämätöntä ja hämmentävää. Katsoja voi kysyä, mistä tässä kaikessa on kysymys, keitä nämä eri osapuolet ovat, mitä päähenkilöt tahtovat ja mihin he pyrkivät? Asiaan vaikuttaa myös paikoittain vahvasti tyylitelty sinänsä rikas, joskin kolkko dialogi», 1980-luvulla käsikirjoitusoppaankin kirjoittanut Juha Rosma pohtii ja jatkaa:

»Dramaturgisesti ei ollut viisasta jättää vastaamatta liian moneen kysymykseen. Tarinassa ei ole selvästi hyvää tai pahaa osapuolta, tilanteet pakottavat ihmiset toimimaan niin kuin kuvittelevat oman etunsa vaativan. Kaiken taustalla jäävät tuntemattomat, isot pelurit, joille yksilöt eivät ole tärkeitä. Tässäkään ei tänä päivänä ole valitettavasti mitään uutta».

»Jälkeenpäin katsottuna asetelmaa olisi pitänyt selkeyttää. Alkuun olisi tarvittu kohtaus, jossa ilmoitetaan lähtökohta ja jossa päähenkilöiden tavoitteet tulevat selviksi. Näin katsoja pääsisi seuraamaan, miten heidän pyrkimyksilleen käy ja millaisia muutoksia tämä heissä edellyttää», Rosma pohtii.

Ohjaaja näkee liki 40 vuoden takaisen esikoisohjauksessaan myös onnistuneita puolia:

»Edward Vesalan musiikki tukee tunnelmaa, ja elokuvassa on paljon liikettä myös taustalla, mikä tekee siitä elävän. Jotkut pitkät kuljetukset ilman dialogia tuntuvat toimivan. Kokonaisuus koostuu ikään kuin mosaiikista, jossa yksittäiset kohtaukset ovat joskus tärkeämpiä kuin kokonaisuus. Estetiikka muistuttaa välillä lyhytleffaa ja musiikkivideoita, mikä ei aina tue kommunikaatiota katsojien kanssa».

Rosma katuu jonkin verran epookista luopumista ja tapahtumien sijoittamista tulevaisuuteen. »Kaupallisessa mielessä ratkaisu ei luultavasti ollut paras mahdollinen», hän tunnustaa.

Juha Rosma ja Bibi Andersson kuvauksissa ravintola Adlonissa. Kuva: Stefan Bremer / Skandia-Filmi / KAVI

Heinäkuun 29. päivänä 1985 alkaneet kuvaukset päättyivät 12. syyskuuta. Nykypäivän mittapuulla pitkähköltä vaikuttava kuvausjakso selittyy työryhmän pienuudella: elokuvanteon kalleimmat kulut eli palkat, sosiaalimaksut ja muut niihin liittyvät pysyivät pieninä, eikä näyttelijöitäkään montaa tarvittu.

Elokuvan kolmen miljoonan markan eli nykyrahassa 1,2 miljoonan euron budjetti jopa alittui, kenties juuri epookista luopumisen takia tai rahapulan takia. 2,7 miljoonan markan eli vajaan 1,1 miljoonan euron lopullisista tuotantokustannuksista Elokuvasäätiön tuki kattoi 1,3 miljoonaa markkaa, joskin siitä 450 000 oli tv-rahaston ennakko-ostomaksua, joka meni kuin kankkulan kaivoon, sillä Huomista ei ole koskaan esitetty televisiossa. Lisäksi säätiö myönsi elokuvalle tuotantopalvelujaan, ja ainakin säätiön miksaamoa käytettiin elokuvan jälkituotannossa.

Huomenna sai ensi-iltansa tammikuussa 1986 samanaikaisesti neljässä kaupungissa; Helsingissä sillä oli kaksoisensi-ilta Formian ja Maximin kakkossaleissa. Koko levityksensä aikana elokuva keräsi vain 3 045 katsojaa. Surullinen luku ei ollut poikkeuksellinen 1980-luvun puolivälin kotimaisessa elokuvatuotannossa. Kyseisenä vuonna peräti 11 kotimaista pitkää näytelmäelokuvaa sai teattereista alle 10 000 katsojaa.

»On totta, että 1980-luku ei ollut kovin mainiota aikaa kotimaiselle pitkälle leffalle mm. levitykseen liittyvien ongelmien johdosta», Rosma tunnustaa. »Toisaalta itse en koskaan panostanut juuri pitkiin elokuviin, tuotantokuviot tuntuivat raskailta ja markkinointi yms. julkisuus vieraalta».

Huomenna sai kutsuvierasensi-illassaan sekä kehuja että moitteita ohjaajaveteraani Matti Kassilalta, joka itse suunnitteli tuohon aikaan elokuvaa Kerttu Nuortevan tapauksesta.

»Elokuvakerronnallisesti elokuva on hyvin hallittu [ja] siinä on päästy mihin on pyrittykin, mutta käsikirjoitus on huono. Symbolismi on aikansa elänyt. Kyllä katsojat kaipaavat konkreettisempaa tarinaa ja sillä voi sinänsä tyylitellä», Kassila sanoi kutsuvierasensi-illassa Iltalehden toimittajalle.

»Lajissaan hallittu. Elokuvakerronta on meillä ollut liian teatterisidonnaista. Jos tämä murtaa elokuvakerronnan rajoja, niin hyvä on», totesi puolestaan ohjaajakollega Timo Humaloja, joka itse teki parhaillaan omaa tulevaisuuskuvaustaan, Valkoista kääpiötä (1986).

Huomenna-elokuvan työryhmä ja näyttelijöitä. Kuva: Stefan Bremer / Skandia-Filmi / KAVI

Kun elokuvan teatterilevitys oli jo ohi, tuottaja Kaj Holmberg kertoi hänkin Iltalehdelle näkemyksensä valmiista teoksesta.

»Minusta tarinassa olisi ollut aineksia, mutta [Rosma] teki sen liian varautuneesti. Siinä kainosteltiin kaikki asiat. Se oli kuin jatkuvaa coitus interuptusta. Filmausvaiheessa yritin puuttua joihinkin asioihin, mutta Rosma ja [Vieno] saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että tarina toimii. Täytyihän minun uskoa heitä, Suomen ainoan dramaturgin oppikirjan tekijää ja Suomen ainoan tv-yhtiön dramaturgia!»

36-vuotiasta elokuvatuottajaa ja toimitusjohtajaa kismitti ennen kaikkea se, ettei Huomenna-elokuvan puolen miljoonan markan omarahoitusosuutta saatu takaisin, kun katsojaluvut jäivät niin pieniksi. Siinä olikin syy hetken kirkkaana loistaneen Skandia-Filmin nopeaan loppuun: kahden ensimmäisen tuotannon eli Niskavuoren (1984) ja Palavan enkelin (1984) jälkeen yhtiön jokainen elokuva jäi raskaasti tappiolle. Matti Kassilan ohjaama Jäähyväiset presidentille (1987) menestyi sentään kohtalaisesti, mutta se ei pelastanut tuotantoyhtiötä konkurssilta.

Ennen Skandia-Filmin kaatumista Juha Rosma ehti tehdä yhtiölle toisenkin pitkän elokuvan, eikä sekään noudattanut tyypillistä suomalaisen elokuvan linjaa.

Bibi Andersson. Kuva: Stefan Bremer / Skandia-Filmi / KAVI

V

Jussi Parviaisen kirjoittama ja Antti Einari Halosen ohjaama Valtakunta oli syksyn 1985 suuria teatteritapauksia; Intimiteatterin lavalla 104 kertaa esitetyn näytelmän kävi katsomassa 43 329 lavateatterin ystävää. Samana syksynä, loka–marraskuun välisenä aikana, vain 12 kuvauspäivässä, Juha Rosma ohjasi toisen pitkän elokuvansa Harmagedon – erään maailman loppu, jonka käsikirjoituksen laatinut Parviainen näytteli myös elokuvan pääroolin.

Valkoisella haulikollaan ihmisiä listivä Juska Paarma oli Parviaisen ensimmäinen päärooli valkokankaalla, ja kuten Jukka Puotilan kohdalla Rosman edellisessä elokuvassa, toistaiseksi myös viimeinen.

Skandia-Filmi ei saanut projektiin Elokuvasäätiön tuotantotukea, mikä lienee rajoittanut kuvauspäivien määrää huomattavasti.

Juha Rosma oli luonteva valinta elokuvan ohjaajaksi, sillä Parviainen oli kirjoittanut yhden hänen aiemmista lyhytelokuvistaan ja näytellyt Huomenna-elokuvassa. Elokuvan ensi-illan aikaan Parviainen kertoi Ilta-Sanomille, kuinka hän vastasi elokuvan taiteellisista ratkaisuista. Rosman kokemus on varsin toisenlainen:

»Henkilöt ja suurelta osin dialogi pohjautuivat Jussin näytelmään ja kirjoittajan maailmankuva on vahvasti läsnä, niin kuin usein silloin, kun elokuva perustuu kirjalliseen materiaaliin», kertoo. »Ohjaukseen liittyviin päätöksiin Parviainen ei osallistunut, hän toi kuvauksiin niiden aikana kirjoittamaansa uutta dialogia ja keskittyi omaan roolisuoritukseensa. Varsinaista käsikirjoitusta ei ollut, vaan ohjaaja, kuvaaja, kuvausryhmä ja leikkaaja pyrkivät rakentamaan elokuvallista kokonaisuutta annetuissa hankalissa olosuhteissa. Elokuvan sisältö on ilman muuta yksin Parviaisen luoma, muut ammattilaiset pyrkivät antamaan sille muodon».

Rosma sai elokuvan kuvaajaksi puolalainen Sławomir Idziak, joka oli jo Huomisen tuotantotukianomuksissa merkitty ”varamieheksi”, jos Esa Vuorinen ei olisikaan päässyt kuvaajaksi. Rosma  oli tutustunut Idziakiin jo vuonna 1974, kun hän oli ollut Puolassa seuraamassa Krzysztof Zanussin Välitilinpäätöksen kuvauksia. Se oli Idziakin ensimmäinen pitkän elokuvan kuvaustyö.

»Olemme olleet läheisiä ystäviä kohta 50 vuoden ajan, myös myrskyisinä poliittisen kuohunnan vuosina», Rosma sanoo Idziakista. »Harmagedon oli tuotannollisesti sen verran sekava, että pyysin Sławomiria auttamaan meikäläistä. Hän käytti paljon omatekoisia filttereitä tarkoituksenaan rikkoa tarinan melko raaka naturalismi».

Sławomir Idziak oli ennen Harmagedonia kuvannut muun muassa Zanussin Hiljaisen auringon vuoden (1984), mutta suurimmat työt olivat vielä edessäpäin. Pari vuotta Suomen-reissunsa jälkeen hän aloitti yhteistyönsä Krzysztof Kieslowskin kanssa. Kaksikko teki yhdessä elokuvat Lyhyt elokuva tappamisesta (1988), Veronikan kaksoiselämä (1991) ja Kolme väriä: punainen (1994) sekä yhden Kymmenen käskyä- eli Dekalog-minisarjan (1988) jaksoista. Sittemmin Idziak on kuvannut useita Hollywood-elokuvia, muun muassa Andrew Niccolin modernin scifi-klassikon Gattaca (1997) ja Ridley Scottin elokuvan Isku Mogadishuun (2001).

Juha Rosma kertoo puolalaiskuvaajan vierailleen Suomessa viime vuosiin saakka pitämässä kursseja elokuvataiteen linjan opiskelijoille. Krzysztof Zanussi ja Andrzej Wajda kävivät hekin hänen kutsumanaan pariin otteeseen Suomessa puhumassa työstään ja eurooppalaisesta elokuvapolitiikasta.

Harmagedon – erään maailman loppu sai ensi-iltansa maaliskuun lopulla 1986, vain pari kuukautta ohjaajan edellisen elokuvan jälkeen. Siitäkään ei tullut yleisömenestystä, katsojia kertyi alle 10 000, mutta se on sittemmin saanut kulttimaineen. Osasyynä tähän jälkimaineeseen lienee se, että kyseistä elokuvaa on ollut hyvin vaikea nähdä missään. Huomenna-elokuvan tapaan Harmagedonia ei ole koskaan esitetty televisiossa.

Esa Vuorinen ja Juha Rosma Huomisen kuvauksissa. Kuva: Stefan Bremer / Skandia-Filmi / KAVI

VI

Juha Rosman kolmas ja tähän mennessä viimeinen valkokangaselokuva oli Kuka on Joe Louis? (1992), jossa Ilkka Heiskasen näyttelemä nyrkkeilijä alkaa nöyryyttävää tappiota seuranneen vuosien hiljaiselon jälkeen taas harjoitella ottelua varten. Apuna on Vesa-Matti Loirin esittämä vanha tuttu valmentaja, mutta nuoren nyrkkeilijän ajatukset kulkeutuvat Puolaan entisen tyttöystävän (Anna Majcher) luo.

Fantasiafilmi Oy:n ja puolalaisen Dom-studion yhteistuotanto sai alkusysäyksensä, kun ohjaaja Janusz Zaorski näki Huomenna-elokuvan ja ehdotti yhteistyötä. Koska kyseessä oli kahden maan välinen yhteistuotanto, oli elokuvan työryhmässä ja näyttelijöissä molempien maiden kansalaisia. Kuvaajana oli Witold Adamek (1945–2017), joka oli niin ikään työskennellyt Kieslowskin kanssa Lyhyet elokuva rakkaudesta -filmin (1988) ja Kymmenen käskyä -sarjan yhden jakson verran.

»Adamek oli puolalaisen tuotantoyhtiön valinta», Juha Rosma kertoo ja sanoo käyvänsä läpi aikaansa Puolassa läpi muistelmissaan, joita ei ole vielä julkaistu. »Mestarit ovat kaikkialla mestareita. Puolalaiset joutuivat aikoinaan ottamaan erityisen tarkasti huomioon länsimaisen filmimateriaalin hinnan. Erona suomalaiskuvaajiin on ehkä se, että puolalaiset ottivat tiukemmin kantaa dramaturgisiin ratkaisuihin».

Kuka on Joe Louis? sai ensi-iltansa loppukesästä 1992. Jos 1980-luvun puoliväli ei ollut otollista aikaa suomalaiselle elokuvalle, niin 1990-luvun alussa elettiin kaikkien aikojen surkeinta aikaa, jolloin kotimainen elokuva oli menettänyt täysin suosionsa laman köyhdyttämän kansan keskuudessa. Vain farssit menivät yleisöön, eivätkä pian nekään. Rosman kolmas elokuva oli yksi monista lamavuosien flopeista: sen näki elokuvateattereissa vain runsaat 1 500 katsojaa.

Samaan aikaan Rosma oli täystyöllistetty TV2:n ohjaaja-dramaturgina ja myös lavateatterin puolella. Vaikka pitkät elokuvat pyörivät pienille katsojamäärille, näkyi hänen kädenjälkensä television kuvaruudun välityksellä suurelle yleisölle.

»Televisiolle tehdyt pitkät ja lyhyet elokuvat sekä draamasarjat ovat saaneet isoja katsojamääriä, mikä tietysti tuntuu mukavalta, eikä niissä tekijän tarvitse hääriä etualalla. Teatterissa pyörineet näytelmät ovat vetäneet luonnollisesti vähemmän väkeä, mutta niillä on oma merkityksensä niistä kiinnostuneille ihmisille», Rosma sanoo.

Yhdessä asiassa Rosman elokuvaura on ollut poikkeuksellisen huono-onninen: kaikki hänen kolme elokuvaansa ovat jääneet lähes tyystin vaille ensi-iltakierroksen jälkeistä levitystä. Kuka on Joe Louis? on esitetty kahdesti televisiossa (viimeksi yli 20 vuotta sitten), mutta Huomista ja Harmagedonia ei ole. Ulkomaisilla festivaaleilla kulkenut Huomenna on kuitenkin nyt kaikkien katsottavissa Elonetissä.

»Eiköhän näiden leffojen laajemman levityksen aika ole jo ohi. Elonet on tietysti mukava poikkeus, ja ne joita juttu kiinnostaa, voivat sen sieltä katsoa», Juha Rosma toteaa.

Huomenna (1986) on katsottavissa Elonet+-sovelluksessa ja Elonet.fi:ssä. Ilmaiseksi.