Kolumni: Elonet+ ja kuinka kaikki meni heti pieleen
Kansallinen audiovisuaalinen insituutti sai vähäisistä resursseista huolimattaan avattua uuden Elonet+-suoratoistopalvelun, joka olisi toimiessaan suoranainen lahja kansalaisille: ilmainen palvelu, jossa voi katsella useita satoja pitkiä kotimaisia elokuvia ja tuhansia lyhytelokuvia. Ihailtavaa kansalaisten palvelua ja palvelu, jollaisesta ei vielä kymmenkunta vuotta sitten olisi uskaltanut unelmoidakaan.
Moinen ei taitaisi onnistua missään muussa maassa kuin Suomessa, jossa merkittävä osa maan elokuvatuotannosta on valtion omistuksessa. Suomen Filmiteollisuuden, Suomi-Filmin, Fenno-Filmin, Teuvo Tulion, Kinoston ja Filmityön kaikki pitkät elokuvat sekä osa mm. National-Filmin elokuvista ovat kaikki valtion eli KAVI:n omistamia. Niistä maksettiin pitkä penni Finnkinolle – paitsi Tulion elokuvista, jotka tulivat valtiolle, koska ohjaaja-tuottaja kuoli vailla perillisiä.
Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen KAVI on joutunut vuosien ajan tulemaan toimeen selvästi liian pienellä rahoituksella. Paras esimerkki tästä on elävän kuvan museon kuolema. Tavarat ovat kyllä tallessa, mutta varaa museon perustamiseen ja ylläpitämiseen ei ole. Toisin on esimerkiksi pienessä Virossa, jossa on melkeinpä paraatipaikalla Itämeren rannalla komea museokeskus ja siellä oma elokuvamuseonsa, joka on välillä esitellyt myös Suomesta lainattua kalustoa. Jos siis suomalaisena haluat nähdä meikäläistä elokuvamuseokalustoa, mene Tallinnaan.
Kenties nämä rahaongelmat ovat syynä siihen, että Elonet+ ei ole osoittautunut toimivaksi järjestelmäksi. Onko pakosta jouduttu valitsemaan halvin mahdollinen palveluntarjoaja? Avaamisen jälkeen Elonet+:aan ei ole tullut juurikaan uutta sisältöä. Ainoa merkittävä poikkeus on Talvisodan (1989) tv-sarjaversion restauroitu laitos, jota KAVI teki koronavuosien aikana ja sai äskettäin valmiiksi. Entisöidyn version ensiesitys oli nimenomaan Elonet+:ssa, mutta sekin hieno lanseeraus meni vituiksi, kun ohjelma pyörii palvelussa väärällä kuvanopeudella.
KAVI:n mukaan tv-sarja on pantu nähtäväksi oikealla 24 kuvan ruutunopeudella, mutta järjestelmästä johtuen se pyörii väärällä 25 kuvan nopeudella. Näyttää siltä, että kuvassa on peräkkäin kaksi identtistä ruutua, mistä syystä kuva töksähtää joka sekunti. Tulos on katselukelvoton – paitsi ehkä niiden mielestä, jotka eivät tällaisia seikkoja huomaa ja pitävät televisionsa interpolaatio-ominaisuutta päällä.
Nolo juttu KAVI:n kannalta, ettei tätä ongelmaa ole saatu korjattua. Toivottavasti on edes yritetty.
Talon väki on tehnyt hienoa työtä Talvisodan tv-sarjan entisöinnin parissa kansalaisten iloksi, mutta sitten toimimattomat palvelimet tai palveluntarjoaja vesittävät koko hyvän työn.