
Suomessa on jo usean vuoden ajan aina silloin tällöin esitetty elokuvateattereissa elokuvia, joilta puuttuu lain vaatimaa ikärajaluokitus. Tuorein esimerkki on viime viikolta, jolloin kolme teatteria esitti kotimaisia ”omakustanne-elokuvia”, joilta puuttuu ikärajaluokitus. Epätoivo III -niminen vajaan tunnin mittainen näytelmäelokuva sai kahdesta teatterista 47 katsojaa ja Wincapita-niminen dokumentti yhdestä teatterista 44 katsojaa.
Wincapita-elokuvan digijulisteessa on ikärajasymbolit, vaikka luokittelua ei ole tehty. Samat ikärajamerkinnät löytyvät elokuvan tiedoista sitä esittäneen teatterin nettisivuilta; näin on myös Epätoivo III:a esittäneen teatterin nettisivujen tapauksessa.
Lain mukaan vastuu on kuvaohjelman tarjoajalla – tässä tapauksessa elokuvateattereilla. Kuvaohjelmalaissa valvontaviranomaiseksi on määrätty Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, mutta ilmeisesti sen mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksilöllä ei riitä aika tehtävän hoitamiseen. Sen sijaan aikaa näyttää riittävän tositv-sarjojen jaksojen uudelleenluokitteluun, jota tehdään virkamiestyönä. Näistä uusintaluokituksista on tähän mennessä tiedotettu, mutta nyt tiedottamisesta ollaan ilmeisesti luopumassa, sillä useimmat tiedotteista eivät ole enää luettavissa.
ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).