Ennen loppuaan Kinolehti oli komeimmillaan ja surkeimmillaan – kansikuvat vuosilta 1984–1986

klkansia

Suomen Filmikamari ry:n kustantama elokuva-alan ammattilaislehti Kinolehti ilmestyi vuosina 1932–1986, peräti 54 vuoden ajan. Viimeisten vuosien aikana lehden taso laski rajusti, kenties osin siitä syystä, että Filmikamarissa ja muissa alan järjestöissä aktiiviset vanhat elokuvapomot poistuivat näyttämöltä. Vielä 1970-luvulla Kinolehti oli toiminut elokuva-alan konservatiivisten ja isokenkäisten viestikapulana taistelussa vasemmistolaisia elokuvantekijöitä vastaan.

1980-luvun alkupuolella vain hetkessä Kinolehden sisältö muuttui alan aidosta ammattilaislehdestä yhdentekeväksi elokuvaharrastajien viihdelukemistoksi, vaikka ei se ollut kunnolla sitäkään. Elokuva-arvostelut vaihtuivat ympäripyöreisiin elokuvaesittelyihin, joissa ei vahingossakaan lausuttu elokuvista mitään mielipidettä. Aiemmin lehteen olivat kirjoittaneet aloittelevat ja tulevat elokuvantekijät, jotka haastattelivat jo pidemmälle päässeitä ammattitovereitaan. 1980-luvulla tästäkin luovuttiin, ja tilalle tuli ulkomaisten tähtinäyttelijöiden pintapuolisia esittelyitä.

Viimeinen Kinolehden numero ilmestyi loppuvuodesta 1986. Samana syksynä kotimainen elokuvateatteriala oli kokenut perinpohjaisen muutoksen, kun Jukka ja Jussi Mäkelän luotsaama Finnkino Oy osti heidän sukunsa yhtiön Kinoston, Adams Filmin sekä Savoy-Filmin ja sai samalla haltuunsa 134 elokuvateatteria. Kun liki jokainen merkittävä elokuvateatteri oli saman omistajan hallussa ja yhtiö myös maahantoi valtaosan suurimmista elokuvista, ei elokuvateattereiden omistajille suunnatulle lehdelle ollut enää kysyntää. Kinolehti ei ollut koskaan merkittävä tiedotuskanava elokuvayleisölle, joten tulevaisuutta ei ollut silläkään saralla.

Kinolehden loppu oli kuitenkin komea – visuaalisesti. Vuonna 1962 käyttöön otettu ulkoasu, taittotyyli ja lehden koko muuttuivat vuonna 1984 kauniimmaksi ja pienemmäksi. Aiemmin käytetty vahva kiiltävä paperi pysyi yhä kiiltävänä, mutta vaihtui helposti repeävään sorttiin. Kinolehden kannessa oli aina nähty elokuvatähtiä ja uusien elokuvien valokuvia, mutta viimeisinä vuosina kanteen pääsivät vain maksetut mainokset. Onneksi elettiin vielä aikaa, jolloin mainoksia tekivät ammattilaiset, joilla oli näkemystä. Siksi Kinolehden viimeisten vuosikertojen etu- ja takakansia voi katsella vaikka huvikseen – lehtien sisällöstä ei saa samanlaista iloa.

 

1984:

kl1 84

Alfred Hitchcockin Takaikkuna (1954). Uusintaensi-ilta 23.3.1984 Formiassa. 35 122 katsojaa koko maassa.

kl1b 84

Michael Aptedin Gorkin puisto (1983). Ensi-ilta 17.2.1984 Bristolissa. 42 980 katsojaa koko maassa.

kl2 84

James L. Brooksin Hellyyden ehdoilla (1983). Ensi-ilta 10.8.1984 Adlonissa ja Gloriassa. 275 128 katsojaa koko maassa.

kl2b 84

Eija-Elina Bergholmin Angelan sota (1984). Ensi-ilta 7.9.1984 Formiassa ja Nordiassa. 18 975 katsojaa koko maassa.

kl3 84

Steven Spielbergin Indiana Jones ja tuomion temppeli (1984). Ensi-ilta 17.8.1984 Bristolissa ja Bio-Biossa. 450 186 katsojaa koko maassa.

kl3b 84

Eija-Elina Bergholmin Angelan sota (1984). Ensi-ilta 7.9.1984 Formiassa ja Nordiassa. 18 975 katsojaa koko maassa.

kl4 84

Eija-Elina Bergholmin Angelan sota (1984). Ensi-ilta 7.9.1984 Formiassa ja Nordiassa. 18 975 katsojaa koko maassa.

kl4b 85

Tony Richardsonin Kaikki isäni hotellit (1984). Ensi-ilta 10.8.1984 Nordiassa ja Ritzissä. 68 120 katsojaa koko maassa.

kl5 84

Markku Onttosen Kun Hunttalan Matti Suomen osti (1984). Ensi-ilta 26.10.1984 Maximissa, Adlonissa ja Arenassa. 95 691 katsojaa koko maassa.

kl5b 84

Sergio Leonen Once Upon a Time in America – suuri gangsterisota (1984). Ensi-ilta 21.12.1984 Rexissä. 82 506 katsojaa koko maassa.

kl6 84

Wim Wendersin Paris, Texas (1984). Ensi-ilta 21.12.1984 Gloriassa ja Charliessa. 104 874 katsojaa koko maassa.

kl6b 84

Matti Kassilan Niskavuori (1984). Ensi-ilta 21.12.1984 Bristolissa ja Arenassa. 147 297 katsojaa koko maassa.

 

1985:

kl1 85

Francis Ford Coppolan The Cotton Club (1984). Ensi-ilta 19.4.1985 Gloriassa ja Sinisessä kuussa. 91 584 katsojaa koko maassa.

kl1b 85

Martin Brestin Beverly Hills -kyttä (1984). Ensi-ilta 15.3.1985 Maximissa. 245 036 katsojaa koko maassa.

Ulu Grosbardin Rakastutaan (1984). Ensi-ilta 15.2.1985 Gloriassa. 88 002 katsojaa koko maassa.

Peter Hyamsin 2010 – vuosi, jona solmitaan yhteys (1984). Ensi-ilta 5.4.1985 Bristolissa (70 mm). 27 006 katsojaa koko maassa.

kl2 85

John Glenin 007 ja kuoleman katse (1985). Ensi-ilta 9.8.1985 Bristolissa ja Rexissä. 376 687 katsojaa koko maassa.

kl2b 85

Peter Weirin Todistaja (1985). Ensi-ilta 17.5.1985 Bristolissa. 190 455 katsojaa koko maassa.

kl3 85

John Carpenterin Starman (1984). Ensi-ilta 19.7.1985 Maximissa. 22 901 katsojaa koko maassa.

kl3b 85

David Leanin Matka Intiaan (1984). Ensi-ilta 30.8.1985 Maximissa. 33 272 katsojaa koko maassa.

kl4 85

John Boormanin Smaragdimetsä (1985). Ensi-ilta 13.9.1985 Bio Biossa. 23 668 katsojaa koko maassa.

kl4b 85

Robert Zemeckisin Paluu tulevaisuuteen (1985). Ensi-ilta 20.12.1985 Maximissa ja Forumissa. 288 948 katsojaa koko maassa.

kl5 85

Arthur Joffén Haaremi (1985). Ensi-ilta 7.2.1986 Gloriassa ja Adlonissa. 19 124 katsojaa koko maassa.

kl5b 85

John Hustonin Prizzin kunnia (1985). Ensi-ilta 29.11.1985 Gloriassa ja Adlonissa. 125 259 katsojaa koko maassa.

kl6 85

Sydney Pollackin Minun Afrikkani (1985). Ensi-ilta 28.2.1986 Bristolissa. 436 350 katsojaa koko maassa.

kl6b 85

Juha Rosman Huomenna (1986). Ensi-ilta 24.1.1986 Maximissa ja Formiassa. 3 045 katsojaa koko maassa.

1986:

kl1 86

Michael Chapmanin Luolakarhun klaani (1986). Ensi-ilta 6.6.1986 Rexissä. 24 623 katsojaa koko maassa.

kl1b 86

Barry Levinsonin Pelon pyramidi (1985). Ensi-ilta 28.3.1986 Forumissa. 29 200 katsojaa koko maassa.

kl2 86

J. Lee Thompsonin Kuningas Salomonin kaivokset (1985). Ensi-ilta 25.4.1986 Formiassa ja Arenassa. 19 396 katsojaa koko maassa.

kl2b 86

kl3 86

Mikko Niskasen Elämän vonkamies (1986). Ensi-ilta 31.10.1986 Bristolissa ja Arenassa. 161 167 katsojaa koko maassa.

kl3b 86

Ivan Reitmanin Vaaralliset yhdessä (1986). Ensi-ilta 17.10.1986 Forumissa. 63 212 katsojaa koko maassa.

kl45 86

Jim Hensonin Labyrintti (1986). Ensi-ilta 19.12.1986 Bio Biossa. 15 941 katsojaa koko maassa.

kl45b 86

Edvin Laineen Akallinen mies (1986). Ensi-ilta 5.12.1986 Bristolissa ja Bio Biossa. 86 378 katsojaa koko maassa.

kl6 86

John Glenin 007 vaaran vyöhykkeellä (1987). Ensi-ilta 31.7.1987 Bristolissa, Forumissa ja Studiossa. 468 381 katsojaa koko maassa.

kl6b 86

Peter Weirin Moskiittorannikko (1986). Ensi-ilta 6.2.1987 Maximissa. 17 364 katsojaa koko maassa.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).