Elokuvahanke, jota ei saatu hengiltä – eli kuinka Elokuvasäätiön hallituksessa junailtiin Erkko Kivikosken pään menoksi
Erkko Kivikoski Kesyttömien veljesten kuvauksissa. Kuva: Fennada-Filmi
Yksi ensimmäisistä »skandaaleista» Suomen elokuvasäätiön historiassa syntyi vuonna 1972 Erkko Kivikosken suunnitteleman Laukaus tehtaalla -elokuvan ympärillä. Mauno Mäkelän johtama Fennada-Filmi Oy oli tuottanut Kivikosken edellisen elokuvan ja oli mukana myös uudessa projektissa, jonka piti kertoa tehtaanjohtajan tappavasta irtisanotusta metallityömiehestä.
Maaliskuun puolivälissä 1972 Fennada-Filmi anoi projektia varten Elokuvasäätiöltä 200 000 markan eli nykyrahassa liki 290 000 euron tuotantolainaa. Huhtikuussa kokoontunut säätiön hallitus myönsi lainaa vain 70 000 markkaa. Se oli linjassa säätiön silloisten tukipottien kanssa – isompaa summaa ei ollut myönnetty kolmen siihenastisen toimintavuoden aikana kenellekään.
Runsas kuukausi myöhemmin Fennada-Filmi ilmoitti luopuvansa lainavarauksesta. Ohjaaja Erkko Kivikoski ja käsikirjoituksen laatinut kirjailija Paavo Rintala sanoivat luopumisen olleen tuottajan idea. Heidän mukaansa Mauno Mäkelä piti Laukaus tehtaalla -elokuvan aihetta »liian yhteiskunnallisena ja realistisena», toisin sanoen liian vasemmistolaisena.1
Mauno Mäkelä oli jo 1950-luvun puolivälissä suunnitellut elokuvaa Rintalan romaanista Lakko, joka kertoo Kemi Oy:n ja sen lakkoilevien työläisten välillä vuonna 1949 syntyneestä kahakasta, jossa kuoli kaksi ihmistä. Kemin veritorstaiksi nimetystä tapahtumasta oli kulunut seitsemän vuotta romaanin ilmestyessä. Mäkelä osti romaanin elokuvausoikeudet yhtiölleen ja antoi käsikirjoitus- ja ohjaustehtävät Matti Kassilalle. Tuotantoon asti hanke ei koskaan edennyt – Mäkelän myöhemmän kertoman mukaan siksi, ettei yhtiöllä ollut rahaa elokuvan tekoon. Kenties päätökseen vaikuttivat myös romaanin ajankohtaiset ja voimakkaita tunteita herättäneet teemat.2 Fennada tuotti kuitenkin myöhemmin Rintalan Sissiluutnantti-kohuromaanista Mikko Niskasen ohjaaman sotaelokuvaklassikon Sissit (1963).
Kuvaaja Esko Nevalainen ja ohjaaja Erkko Kivikoski Kesyttömien veljesten kuvauksissa. Kuva: Fennada-Filmi
Laukaus tehtaalla -projektin aikaan Erkko Kivikoski oli 35-vuotias nuori lahjakkuus ja 1960-luvun kotimaisen elokuvan uusista tekijöistä lupaavimpia. Hänen Helsingin kauppatorilla kuvaamansa lyhytelokuva Tori (1963) oli palkittu Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisella karhulla. Sen jälkeen Kivikoski oli päässyt ohjaamaan kaksi pitkää näytelmäelokuvaa, Kesällä kello 5 (1963) ja Käyntikorttini (1964), jotka tuotti tilauselokuvia valmistanut Elokuva Oy. Nuorten kaupunkilaisten ihmissuhdedraama Kesällä kello 5 valittiin Berliinin elokuvajuhlien pääkilpasarjaan muun muassa Karel Reiszin, Carlos Sauran, Satyajit Rayn ja Sidney Lumet’n uusien filmien seuraan, mutta voitto meni turkkilaisen Metin Erksanin elokuvalle.
Muutama vuosi vierähti taas tilaus- ja lyhytelokuvien parissa, ennen kuin Kivikoski pääsi vuonna 1968 ohjaamaan Kerttu-Kaarina Suosalmen Neitsyt-romaanin filmatisoinnin FJ-Filmi Oy:lle. Kuuma kissa? -nimen saaneessa tarinassa nuoreen opettajaansa rakastuvasta opiskelijanuorukaisesta pääosia näyttelivät Eero Melasniemi ja Maarita Mäkelä, Toivo Mäkelän ja Irma Seikkulan tytär.
Oman romaaninsa elokuvakäsikirjoitukseksi sovittaneen Suosalmen ja Kivikosken yhteistyö jatkui heti perään Kesyttömillä veljeksillä (1969), jossa Eero ja Pertti Melasniemi näyttelivät elämässään ja poliittisissa näkemyksissään eri suuntiin ajautuvia veljeksiä. Elokuvan tuotti Fennada-Filmi, jonka lyhyt- ja tilauselokuvapuolelle Kivikoski oli tehnyt töitä useampaan otteeseen. Kesyttömien veljesten jälkeen yhteistyötä oli tarkoitus jatkaa Laukaus tehtaalla -elokuvalla.
Kun Mauno Mäkelä sitten toukokuussa 1972 ilmoitti Elokuvasäätiölle yhtiönsä luopuvan Laukaus tehtaalle -elokuvalle myönnetystä lainavarauksesta, hän jätti samana päivänä sisään uuden tuotantolaina-anomuksen. Anottavaa summaa myöten tukianomus oli liki identtinen Laukaus tehtaalla -elokuvasta aiemmin jätetyn anomuksen kanssa, vaikka aihe ja tekijät olivat täysin toisia. Tällä kertaa oli tarkoitus tehdä elokuva Veijo Meren Tukikohta-romaanista.
»Olemme valinneet tämän aiheen lähinnä siksi, että siitä on mahdollisuus tehdä varsin korkeatasoinen elokuva, joka kuvaa tehdasyhdyskunnan ja sen asukkaiden elämää», Mäkelä oli kirjoittanut Laukaus tehtaalla -elokuvan tukianomuksessa.
Tukikohdan anomuksessa hän kirjoitti, että »olemme valinneet tämän aiheen lähinnä siksi, että siitä on mahdollisuus tehdä varsin korkeatasoinen elokuva, joka kuvaa aikaa syksyllä 1939 ja ensimmäistä sotapäivää rintamalla eräässä tukikohdassa».
Elokuvasuunnitelmien kustannuslaskelmissa oli eroa vain 18 300 markkaa, joka syntyi siitä, että Tukikohdasta suunniteltiin värielokuvaa. Todellisuudessa ero mustavalkoisen ja värielokuvan materiaalikulujen välillä olisi ollut paljon suurempi.
Tukikohdan kuvauksia suunniteltiin syys–lokakuulle ja ensi-iltaa helmikuulle 1973. Laukaus tehtaalla oli ollut tarkoitus purkittaa elo–syyskuussa ja saada teattereihin ennen joulua 1972.
Kesäkuun kokouksessaan Elokuvasäätiön hallitus vahvisti Laukaus tehtaalla -elokuvan lainavarauksen peruuntumisen ja myönsi samalla yhtä suuren tuotantolainan Tukikohta-hankkeelle. Laukaus tehtaalla oli sekin yhä vireillä, sillä Erkko Kivikoski oli saanut Jörn Donnerin yhtiön elokuvansa uudeksi tuottajaksi. Donner oli jättänyt säätiölle anomuksen hankkeelle aiemmin myönnetyn tuotantolainan siirrosta omalle yhtiölleen, mutta säätiön hallitus – johon Mauno Mäkeläkin kuului – ei tähän suostunut. Se antoi kuitenkin Jörn Donner Productions Oy:lle »periaatepäätöksellisen» luvan käyttää yhtiölle jo aiemmin Mommilan veriteot 1917 -elokuvaa varten myönnetyn samansuuruisen tuotantolainan Kivikosken elokuvan tekoon. Syyskuun lopulla Donner ilmoitti tekevänsä juuri niin, sillä Alfred Kordelinin murhaa koskevan elokuvan budjetti ei ollut vielä muilta osin kasassa.3
Laukaus tehtaalla -elokuvan tuotantopäällikkönä toimineen Anssi Mänttärin mukaan Jörn Donner ei ollut kiinnostunut Kivikosken hankkeesta, mutta Donner oli pitänyt Fennada-Filmin päätöstä epäreiluna ja lupautunut siksi filmin uudeksi tuottajaksi.4
Veijo Meren romaani talvisotaa edeltävistä kuukausista ja itse sodan ensimmäisistä tunneista ja uhreista ilmestyi vuonna 1964. Kirjailija laati tuotantotukianomusta varten elokuvan synopsiksen, joka noudatteli hänen romaaninsa sisältöä. Saatesanoissa Meri ilmoitti käyttäneensä ja käyttävänsä käsikirjoitustyönsä pohjana myös nelikymmensivuista, julkaisematonta proosateostaan sekä detaljeja, joita »ei mainituissa esityksissä ole, mutta jotka ovat kertojan ja muiden aiheen ympärille kertyneiden henkilöiden tiedossa».
Käsikirjoituksen oli tarkoitus valmistua heinäkuussa 1972 Meren ja ohjaajan yhteistyönä, vaikka ohjaajaa ei ollut vielä valittukaan. Tuotantotukianomuksessa Mauno Mäkelä ilmoitti tehtävään kaksi ehdokasta: Matti Kassilan tai Mikko Niskasen. Näistä kahdesta Niskanen näytti todennäköisemmältä valinnalta, sillä Kassila oli kesän 1972 kiinni Haluan rakastaa, Peter -elokuvan tuotannossa. Niskaseen viittasi myös tukianomuksessa ollut maininta siitä, että Tukikohdassa käytettäisiin suurelta osin amatöörinäyttelijöitä. Tosin tämä taisi olla vahingossa jäänyt toteamus Laukaus tehtaalla -elokuvan tukianomuksesta, jossa oli täsmälleen samanlainen lause.
Myönteisestä 70 000 markan lainapäätöksestä huolimatta Tukikohta ei edennyt tuotantoon suunnitelmien mukaisesti alkusyksystä 1972, eikä sen jälkeenkään. Laukaus tehtaalla sen sijaan tehtiin ja se sai ensi-iltansa alkuvuodesta 1973. Runsas viikko ensi-illan jälkeen Helsingin Sanomat julkaisi ohjaaja Erkko Kivikosken yleisönosastokirjoituksen, jossa hän ihmetteli, miksei Tukikohta-elokuvaa alkanut jo näkyä.
»Jos yksi yhtiö anoo peräkkäin kaksi kertaa tuotantotukea ja jättää sitten rahat nostamatta ja käyttämättä, on jossakin vikaa», Kivikoski kirjoitti ja peräänkuulutti vastuuntuntoa sekä tuotantotuen anomisessa että myöntämisessä.5
Kivikosken mielestä »suoritetut lehmänkäännökset antavat ikävän taktikoinnin makua». »Elokuvaliikemiesten» maksimaalisen voiton tavoittelua hän piti haitallisena koko elokuvataiteelle.
Tällaisilla kommenteilla oli helposti seurauksensa, sillä »elokuvaliikemiehet» eivät ainoastaan omistaneet valtaosaa Suomen elokuvateattereista, vaan nämä myös istuivat Elokuvasäätiön hallituksessa ja tukipäätöksiä valmistelevassa työvaliokunnassa. Molempien luottamustoimien isokenkäisimmät miehet olivat Suomi-Filmi Oy:n toimitusjohtaja Risto Orko ja Fennada-Filmin toimitusjohtaja Mauno Mäkelä. Suomi-Filmi omisti yhden maan suurimmista teatteriketjuista, ja Mäkelä oli puolestaan osakkaana perheyhtiö Kinosto Oy:ssä, joka omisti vielä sitäkin enemmän teattereita.
Orkosta ja Mäkelästä saattoi saada kaksi varsin vaikutusvaltaista vihamiestä, jotka pystyivät tekemään pienen elokuvaohjaajan ja -tuottajan elämästä hyvin tukalaa torppaamalla tukianomukset säätiössä ja estämällä elokuvan kannattavan levityksen maan suurimmissa teatteriketjuissa.
Laukaus tehtaalla -elokuvan yleisömenestys jäi hyvin vaatimattomaksi – katsojia kertyi vain noin 6 000. Osasyynä Kivikoski piti Helsingistä saatuja kehnoja ensi-iltateattereita, La Scalaa ja Kino Helsinkiä.
»On väitetty, että minä ja tuottajani olisimme vaatineet Laukaus tehtaalla -elokuvalle Helsingin parhaimpia ja suurimpia teattereita. Tämä ei pidä paikkansa», Erkko Kivikoski vakuutti yleisönosastokirjoituksessaan.
Hänen mukaansa suuret elokuvateatteriketjut ja niiden johtajat tekivät elokuvan esittämisen mahdollisimman hankalaksi. Nimiä Kivikoski ei maininnut, mutta syyttävä sormi osoitti Mäkelää ja Orkoa.
»Miksi vähistä varoista annetaan sitten tukea, jos tuotetta ei haluta esittää?» Kivikoski kysyi ja viittasi Elokuvasäätiön Donnerille antamaan lupaan käyttää Mommilan veriteot 1917 -elokuvan tukirahoja hänen elokuvansa tekoon.
La Scala -elokuvateatteri vuonna 1971. Kuva: Jarno Peltonen / Helsingin kaupunginmuseo
Runsas viikko Kivikosken yleisönosastokirjoituksen ilmestymisen jälkeen Elokuvasäätiön hallitus piti kokouksensa, jossa se muiden asioiden ohella totesi Tukikohta-elokuvan lainavarauksen rauenneeksi, koska »elokuvan tuottamiseen ei ollut ryhdytty määräajan puitteissa».6 Mauno Mäkelä ei ollut kirjallisesti ilmoittanut luopuvansa lainavarauksesta, mutta selvästikään mitään suunnitelmia elokuvan tekoon ryhtymisen suhteen ei ollut. Työvaliokunnassa ja hallituksessa tämä varmasti tiedettiin, istuihan Mäkelä molemmissa.
Lienee selvää, ettei Mauno Mäkelällä ollut koskaan aikomustakaan tuottaa Tukikohtaa. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että hänen motiivinsa tukirahojen hakemiselle oli yksinkertaisesti se, että vapautuvaa pottia ei myönnettäisi Laukaus tehtaalla -projektin »perineelle» Jörn Donner Productionsille.
Oli miten oli, mitään seuraamuksia tästä ei aiheutunut sen enempää Mäkelälle kuin Fennada-Filmillekään. Vielä samana syksynä Elokuvasäätiön hallitus myönsi Fennadalle 85 000 markan tuotantolainan Matti Kassilan ohjaamaa kansankomediaa varten. Tällä kertaa elokuva myös tehtiin, ja se sai osuvan nimen: Meiltähän tämä käy.
Lähdeviittaukset:
1. Elokuvasäätiö jätti Laukauksen paitsioon. Helsingin Sanomat 23.6.1972
2. Koukkunen, Kalevi: Mauno Mäkelä – kerrankin hyvä kotimainen. Elokuvatuottajan muistelmat. WSOY 1996
3. Suomen elokuvasäätiön vuosikertomus 1972
4. Anssi Mänttärin puhelinhaastattelu 10.2.2020
5. Kivikoski, Erkko: »Kotimaisesta elokuvasta: joskus on uskallettava nostaa rimaa». Helsingin Sanomat 11.3.1973
6. Suomen elokuvasäätiön vuosikertomus 1973
Tämä artikkeli on julkaistu aiemmin toisessa muodossa kirjassa Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat.