Näyttelijälegenda Max von Sydow on kuollut
Max von Sydow läpimurtoroolissaan Seitsemässä sinetissä (1957). Kuva: SF Studios
Ruotsalainen näyttelijäveteraani Max von Sydow kuoli eilen kotonaan Ranskassa 90 vuoden ikäisenä. Vuonna 1929 syntynyt von Sydow opiskeli Ruotsin Dramatenissa vuosina 1948–1951, mutta tutustuminen juuri läpimurtonsa tehneeseen Ingmar Bergmaniin (1918–2007) vuonna 1955 johdatteli von Sydow'n teatterista lopullisesti elokuvan pariin. Kuoleman kanssa shakkia pelaavan ristiretkien aikaisen ritarin rooli Bergmanin Seitsemässä sinetissä (1957) nosti von Sydow'n kansainväliseen tietoisuuteen ja samalla merkitsi Bergmanin lopullista läpimurtoa kaikkien aikojen merkittävimpien elokuvaohjaajien joukkoon.
Von Sydow ja Bergman tekivät yhdessä kaikkiaan yksitoista elokuvaa, joista merkittävä osa kuuluu elokuvahistorian keskeisiin klassikoihin: Mansikkapaikka (1957), Kasvot (1958), Neidonlähde (1960), Kuin kuvastimessa (1961), Talven valoa (1963), Suden hetki (1968), Häpeä (1968), Intohimo (1969). Von Sydow'n keskeisiin ruotsalaisrooleihin kuuluvat myös 1800-luvun ruotsalaissiirtolaisten lähdöstä Yhdysvaltoihin kertovat Maastamuuttajat (1971) ja Raivaajat (1972), jotka Jan Troell ohjasi Vilhelm Mobergin romaaneista.
Max von Sydow Raivaajien mainosvalokuvassa. Kuva: SF Studios
Bergman ei koskaan lähtenyt Euroopasta, mutta von Sydow otti jo 1960-luvun puolivälissä harppauksen kohti Hollywoodia suostumalla Jeesuksen rooliin George Stevensin Mies Nasaretista -elokuvaan (1965). Stevensin elokuvasta tuli suurmenestys, mutta von Sydow'n läpimurto Hollywoodissa tapahtui vasta saatanallisemmissa tunnelmissa William Friedkinin Manaajassa (1974). Manaajan poikkeuksellisen yleisömenestyksen jälkeen von Sydow'lle riitti kysyntää Hollywoodissa ja englanninkielisissä elokuvissa ylipäätään. Roolien suuruus vaihteli, mutta von Sydow'n ei koskaan tarvinnut suostua mitättömiin rooleihin. Sydney Pollackin Korppikotkan kolmessa päivässä (1975) von Sydow on Robert Redfordia jahtaava tappaja, John Hustonin sotavankien jalkapallo-ottelusta kertovassa Paossa voittoon (1981) ruotsalaistähti näyttelee inhimillistä natsiupseeria ja Irvin Kershnerin Bond-seikkailussa Älä kieltäydy kahdesti (1983) von Sydow on pääroisto Blofeld.
Von Sydow nähtiin merkittävissä rooleissa myös David Lynchin Dyynissä (1984), Woody Allenin Hannah ja sisarissa (1986), Penny Marshallin Heräämisissä (1990), Steven Spielbergin Minority Reportissa (2002), Julian Schnabelin Perhosessa lasikuvussa (2008), Martin Scorsesen Suljetussa saaressa (2010), Ridley Scottin Robin Hoodissa (2010) ja J. J. Abramsin Star Wars: The Force Awakensissa (2015).
Monien muiden elokuvahistorian suurten tapaan von Sydow ei koskaan saanut ansaitsemaansa tunnustusta Oscar-palkintoja jaettaessa: hän oli ehdolla Pelle Valloittajan (1987) pääosasta ja vielä sivuosasta elokuvassa Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä (2011).
Von Sydow näytteli muutamissa pohjoismaisissa yhteistuotantoelokuvissa, joissa oli mukana suomalaisia vähemmistötuottajia. Hänen ainoa esiintymisensä suomalaiselokuvassa oli kertojan osa Maria Lindbergin Muumi ja punainen pyrstötähti -animaatioelokuvan (2010) englanninkielisessä dubbausversiossa.