Adam West, 1960-luvun Batman, on kuollut

adamwest1
Adam West Bruce Waynena, Batmanina. Kuva: Fox

1960-luvun Batman-televisiosarjassa Leppakkomiehen roolin näytellyt Adam West on kuollut, The Hollywood Reporter uutisoi. West sairasti leukemiaa ja oli kuollessaan 88-vuotias.

West, oikealta nimeltään William West Anderson, syntyi Washingtonin osavaltiossa syyskuun 19. päivänä vuonna 1928. Westin ruotsalaissukuinen maanviljelijäisä ei antanut oopperalaulajana ja konserttipianistina uraa luoneen vaimonsa jatkaa unelmiensa tavoittelua, vaan äiti joutui hylkäämään haaveet Hollywoodista ja ryhtyä kotirouvaksi. Kun West oli viidentoista, vanhemmat erosivat ja poika muutti äitinsä mukana Seattleen.

Armeija-aikanaan West pääsi kuuluttajaksi armeijan omalle televisiokanavalle. Näyttelijän urasta kiinnostunut nuori mies muutti lopulta Havaijille, jossa hän pääsi näyttelemään paikallisiin televisiosarjoihin. Havaijilla asuessaan West sai myös pikkuroolin lomaparatiisissa kuvatussa b-luokan kauhufilmissä Voodoo Island (1957), jonka tähtenä nähtiin Boris Karloff.

1950-luvun lopulta lähtien West näytteli yhden tai korkeintaan parin jakson verran lukuisissa televisiosarjoissa aina Bonanzaa myöden, kunnes sai pidemmän kiinnityksen Etsivät-poliisisarjaan vuosiksi 1961 ja 1962. Televisiotähti Westistä tuli vasta 38 vuoden ikäisenä, kun hänet valittiin nimiroolin Fox-studion Batman – Lepakkomies -sarjaan vuonna 1966. Seuraavien parin vuoden ajan Westin ja Burt Wardin näyttelemät Batman ja Robin suojelivat kaupunkiaan hyvin halvalla tuotetussa, mutta väreissä kuvatussa televisiosarjassa 120:n jakson verran. 

Bob Kanen ja Bill Fingerin vuonna 1939 luoma Batman oli nähty valkokankailla jo 1940-luvulla sarjaelokuvissa, mutta ensimmäinen pitkä elokuva valmistui samana vuonna televisiosarjan kanssa. Leslie H. Martinsonin ohjaama Batman (1966) pyöri myös Suomen valkokankailla. West palasi Lepakkomiehen rooliin vielä useissa televisioon tehdyissä animaatiosarjoissa.

Batman-kiinnityksen jälkeen West näytteli lukuisissa televisiotuotannoissa ja muutamissa elokuvissa, mutta ilman vastaavanlaista menestystä.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).