Jerry Lewis 90 vuotta

jerrylewis4
Marilyn Maxwell, Jerry Lewis ja Connie Stevens elokuvassa Jerry sai kolmoset (1958). Kuva: Paramount

1950- ja 1960-lukujen supertähti Jerry Lewis täyttää tänään 90 vuotta. Lewis, oikealta nimeltään Joseph Levitch, syntyi New Jerseyn Newarkissa vuonna 1926. 1940-luvulla hän alkoi esiintyä yhdessä Dean Martinin kanssa, ja vuonna 1949 suuren suosion saavuttanut komediaduo päätyi Hollywoodiin.

Martin & Lewis -kaksikon ensimmäinen varsinainen oma elokuva oli Hal Walkerin ohjaama Armeijan monnit (1950), joka oli Yhdysvalloissa vuoden yhdeksänneksi katsotuin elokuva. Siitä alkoi kaksikon nopea nousu koko maailman tuntemaksi tähtipariksi; kuudessa vuodessa he näyttelivät yhdessä kuudessatoista elokuvassa. Välirikon jälkeen Lewis alkoi tehdä omia komedioitaan, jotka olivat toinen toistaan suositumpia aina 1960-luvun puoliväliin saakka. Lewisin aktiivinen elokuvaura päättyi vuonna 1972.

jerrylewis1
Jerry Lewis ja Dean Martin elokuvassa Armeijan monnit (1950). Kuva: Paramount

Lewis seurasi Charles Chaplinin ja Buster Keatonin kaltaisten komedian nerojen jalanjäljillä ryhtyen myös ohjaamaan ja tuottamaan omia elokuviaan. Lewisin ensimmäinen oma tuotanto oli Jerry sai kolmoset (1958) ja esikoisohjaus Jerry piccolona (1960). Ohjaajaura jatkui elokuvilla Jerry Hollywoodissa (1961), Jerry naisten miehenä (1961), Tohtori Jerry ja Mr. Hyde (1963), Jerry neropattina (1964) ja Jerry – perheen musta lammas (1965). Yhteistyön päätyttyä Paramount-studion kanssa Lewis ohjasi elokuvat Hurmuri-Jerry (1966), Sammakkomies koukussa (1967), Anteeksi, miten pääsee rintamalle? (1970) ja Kahden kelmin kepposet (1970).

Lewis ohjasi, tuotti ja näytteli pääosan Ruotsissa kuvatussa keskitysleirikomediassa The Day the Clown Cried, jonka tuotanto jäi erinäisistä ongelmista johtuen kesken, eikä elokuvaa ole vieläkään julkaistu. Filmi, jossa Åke Lindman näytteli sivuosan, lopetti Lewisin elokuvauran kahdeksaksi vuodeksi. Sen jälkeen Lewis on ohjannut vain kaksi elokuvaa, Toivottoman duunarin (1980) ja Lääkärin kauhun (1983).

Videoassistentin, joka mahdollisti kuvattujen ottojen välittömän katselun, keksiminen on usein mennyt Lewisin nimiin. Lewis käytti filmikameran rinnalla videokameraa esikoisohjauksessaan Jerry piccolona nähdäkseen, miten otto oli mennyt, hän kun oli useimmiten kameran edessä näyttelemässä.

jerrylewis5
Jerry Lewis, Dean Martin, Bob Hope ja Bing Crosby 1950-luvulla.

Martin & Lewis oli nuorempi ja hullumpi vastine Bob Hopen ja Bing Crosbyn komediaduolle, joka sekin nautti erittäin suuresta suosiosta varsinkin Yhdysvalloissa. Kuten Hope, Lewis oli kaksikkonsa hauskempi osapuoli ja Martin osasi Crosbyn tapaan laulaa.

Lewisin huumori oli ja on erittäin lapsellista, fyysistä ja perustuu pitkälti naamanvääntelyyn ja tilannekomiikkaan. Hänen roolihahmonsa olivat yleensä hyväntahtoisia hölmöjä, jotka päätyivät milloin Villiin länteen, moderniin suurkaupunkiin, laivastoon, armeijaan, Japaniin ja toisinaan avaruuteenkin. Vaikka Lewisin elokuvat eivät olekaan lastenelokuvia, ne olivat riittävän viatonta katsottavaa kaikenikäisille. Suomalaisetkin innostuivat Lewisistä siinä määrin, että täällä hänen elokuviensa nimien suomennokset yleensä vaan tyytyivät kertomaan, mihin Jerry on tällä kertaa päätynyt: Jerry sai kolmoset, Jerry kimonossa, Jerry tunaroi laivastossa, Jerry ihmemiehenä, Jerry piccolona, Jerry tuhkimona, Jerry naisten miehenä, Jerry Hollywoodissa, Tohtori Jerry ja Mr. Hyde, Jerry, myyntipäällikön kauhu, Jerry neropattina, Jerry kipusiskonsa, Jerry – perheen musta lammas, Hurmuri-Jerry, Jerry avaruudessa, Jerry superkyttänä.

jerrylewis3
Dean Martin, Shirley MacLaine ja Jerry Lewis elokuvassa Vaarattomia vakoilijoita (1955). Kuva: Paramount

"Omien" elokuviensa jälkeen Lewis on nähty valkokankaalla enää harvakseltaan. Vuonna 1982 hän näytteli fiktiivistä versiota itsestään Martin Scorsesen komediassa Koomikoiden kuningas (1982), jossa Robert De Niron näyttelemä koomikonalku alkaa vainota idoliaan. Ohjaaja Susan Seidelman sai houkuteltua Lewisin sivuosaan rikoskomediaansa Cookie – gangsterin tytär (1989), ja näyttelijä Billy Crystalin esikoisohjauksessa Mr. Saturday Night (1992) Lewis näytteli omaa itseään. Näitä kahta huomattavasti suurempi tapaus oli Emir Kusturican ohjaama Arizona Dream (1992), jonka pääosia Lewis, Johnny Depp ja Faye Dunaway näyttelivät. Elokuva sai runsaasti kiitoksia, mutta vain vähän yleisöä.

jerrylewis2
Jerry Lewis elokuvassa Jerry Hollywoodissa (1961). Kuva: Paramount

Peter Chelsomin ohjaamassa Kuuluisuuden kirouksessa (1995) Lewis näytteli koomikkolegendaa, jonka jalanjäljillä hänen poikansa (Oliver Platt) yrittää kulkea. Yleisömenestys jäi Arizona Dreaminkin omaa heikommaksi. Sen sijaan Tohtori Jerry ja Mr. Hyde -klassikon uudelleenfilmatisointi, Eddie Murphyn tähdittämä Pähkähullu professori (1996), oli valtava yleisömenestys. Lewisiä ei siinä nähty, mutta kun hän seuraavan kerran näytteli, kyseessä oli Tohtori Jerryn ja Mr. Hyden animaatioversio vuonna 2008.

jerrylewis6
Jerry Lewis ja Stella Stevens elokuvassa Tohtori Jerry ja Mr. Hyde (1963). Kuva: Paramount

Lewis näytteli nimiroolin Max Rose -nimisessä pienen budjetin independent-komediassa, joka valmistui vuonna 2013, mutta ei ole saanut levitystä. Samana vuonna hän teki cameo-roolin piccolona eräässä brasilialaisessa komediassa. Tänä vuonna 90-vuotias Lewis nähdään Nicolas Cagen ja Elijah Woodin seurassa rikoselokuvassa The Trust, joka julkaistaan Suomessa DVD- ja Blu-ray-tallenteina 25. toukokuuta.