Robin Williams on kuollut

robinwilliams3
Robin Williams elokuvassa Hyvää huomenta, Vietnam. Touchstone Pictures.

Oscar-voittaja Robin Williams on kuollut, The Hollywood Reporter kertoo. Lehden mukaan näyttelijän kuolemaa tutkitaan itsemurhana, joka olisi aiheutettu tukehtumalla. Williamsin tiedottaja on vahvistanut näyttelijän kuoleman.

21. heinäkuuta 1951 Chicagossa syntynyt Williams tuli tunnetuksi television Mork & Mindy -sarjasta, jota esitettiin vuosina 1978–1982. Stand up -koomikkonakin tunnettu Williams teki elokuvadebyyttinsä vuonna 1977 pienessä independent-komediassa, mutta jo hänen seuraava roolinsa oli pääosatehtävä Robert Altmanin Kippari-Kallessa (1980). Williamsin ura jatkui mm. George Roy Hillin ohjaamalla Garpin maailmalla (1982) ja hiljattain kuolleen Paul Mazurskyn Neukku New Yorkissa -komedialla (1984).

Lopullisen läpimurtonsa elokuvanäyttelijänä Williams teki Barry Levinsonin ohjaamalla draamakomedialla Hyvää huomenta, Vietnam (1987), joka oli ensi-iltavuotensa neljänneksi katsotuin elokuva Pohjois-Amerikassa ja toi Williamsille tämän ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden parhaasta miespääosasta. Peter Weirin Kuolleiden runoilijoiden seura (1989) antoi Williamsille toisen hänen 1980-luvun ikimuistoisista rooleista, joka sekin huomioitiin Oscar-ehdokkuudella. Seuraavana vuonna hänet nähtiin Robert De Niron rinnalla Penny Marshallin Heräämisissä (1990).

Vuonna 1991 Williams nähtiin niin Kenneth Branagh'n jännityselokuvassa Murha menneisyydestä, Steven Spielbergin lastenelokuvassa Hook – Kapteeni Koukku kuin Terry Gilliamin The Fisher Kingissäkin, josta Williams sai uransa kolmannen Oscar-ehdokkuuden. Seuraavana vuonna Williams teki uuden aluevaltauksen Disneyn Aladdin-animaatiohitin Lampunhengen ääniroolissa, jonka suomalaisessa dubbauksessa esitti Vesa-Matti Loiri. Vuonna 1992 valmistui myös Williamsin ja Levinsonin toinen yhteistyö, Toys-floppi.

Chris Columbuksen ohjaama Mrs. Doubtfire – isä sisäkkönä (1993) oli Williamsin siihenastisista elokuvista suurin rahantekijä ja ensi-iltavuotensa toiseksi katsotuin elokuva Pohjois-Amerikassa. Columbuksen ohjauksessa Williams teki myös sivuroolin Yhdeksän kuukautta -komediassa (1995), joka valmistui samana vuonna Joe Johnstonin ohjaaman Jumanjin (1995) kanssa. Vuonna 1996 Williams nähtiin Mike Nicholsin Lainahöyhenissä- ja Francis Ford Coppolan Jack-komedioissa sekä Branagh'n Hamletissa, jonka lisäksi Williams toisti Lampunhengen ääniroolin Aladdinin suoraan videolla julkaistussa jatko-osassa.

Woody Allenin Harry pala palalta, Disney-komedia Flubber – maailman mahtavin mönjä ja Ivan Reitmanin komedia Isänpäivä, Williamsin vastanäyttelijänä Billy Crystal, sekä Gus Van Santin Will Hunting valmistuivat vuonna 1997. Matt Damonin ja Ben Affleckin käsikirjoittama Will Hunting toi Williamsille Oscar-palkinnon parhaasta miessivuosasta. 1990-luvun lopulla Williams näytteli vielä Taivaan tuolla puolen -fantasiaelokuvassa (1998), Tom Shadyacin Patch Adams -komediassa (1998), Columbuksen Bicentennial Man -fantasiaelokuvassa (1999) sekä Peter Kassovitzin ohjaamassa Jakob the Liarissa (1999), joka oli uudelleenfilmatisointi vuonna 1975 valmistuneesta itäsaksalaisesta elokuvasta.

2000-luvun alussa Williams teki ääniroolin Spielbergin A.I. Tekoälyssä (2001) ja pääosan Danny DeViton komediassa Death to Smoochy (2002), joiden lisäksi vuonna 2002 valmistui kaksi pienimuotoista laatuelokuvaa, Christopher Nolanin ohjaama uudelleenfilmatisointi norjalaisesta Insomniasta ja Mark Romanekin trilleri One Hour Photo. Seuraavina vuosina Williams teki pää- ja sivurooleja erityyppisissä elokuvissa. Paluu suuren yleisön tietoisuuteen tapahtui vuonna 2006 George Millerin Happy Feet -animaation ääniroolissa ja Shawn Levyn Yö museossa -hittikomedian sivuroolissa. Williams osallistui myös molempien elokuvien jatko-osien tekoon.

Viime vuonna Williams nähtiin Suomenkin valkokankailla Neljä anoppia ja yhdet häät -komediassa ja Lee Danielsin The Butler -draamaelokuvassa. Niiden lisäksi hän teki samana vuonna valmistuneen pienen budjetin The Face of Love -draamaelokuvan. Tänä vuonna Williams ehdittiin nähdä Dito Montielin Boulevard-draamassa, jota on esitetty vain festivaaleilla, ja Phil Alden Robinsonin komediassa The Angriest Man in Brooklyn, jossa Williamsin vastanäyttelijänä on Mila Kunis. Ennen kuolemaansa Williams ehti filmata roolinsa kolmanteen Yö museossa -elokuvaan, joka saa ensi-iltansa loppuvuodesta.


robinwilliams2
Robin Williams elokuvassa Taivaan tuolla puolen. Polygram.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).