Tuottaja-ohjaaja Menahem Golan on kuollut

menahemgolan
Sylvester Stallone ja Menahem Golan Over the Top -elokuvan (1987) kuvauksissa.

Palestiinassa syntynyt elokuvatuottaja ja -ohjaaja Menahem Golan kuoli 8. elokuuta 85 vuoden ikäisenä nykyisessä Israelissa. New Yorkiin filmiopintojen perässä 1960-luvulla muuttanut Golan aloitti Hollywood-uransa samalla vuosikymmenellä. Yhdessä nuoremman maamiehensä Yoram Globusin kanssa hän vastasi lukuisista 1980-luvun toimintaelokuvaklassikoista, jotka heidän yhtiönsä Cannon Group tuotti.

Golan debytoi ohjaajana vuonna 1963 kotimaassaan Israelissa tekemällään filmillä. Samana vuonna hän oli apulaisohjaajana ja tuotantopäällikkönä Roger Cormanin ohjaamassa ja tuottamassa The Young Racers -kaahailuelokuvassa. Israelissa tuotettu Kotkat iskevät (1970) oli Golanin läpimurto ohjaajana.

----------------------------------------------------------------------------------------

Golanin ja Globusin Cannon-tuotantoyhtiö teki niin toimintaa ja kauhua, scifi- ja seikkailuelokuvia kuin pehmopornoakin, mutta näiden ohella se sijoitti myös tasokkaampien, jopa taide-elokuviksi luokiteltavien filmien tekoon. Taiteellisempien elokuvien tarjontaa yhtiön tuotannossa edustivat mm. Jean-Luc Godardin King Lear (1987), John Cassavetesin Tunteiden virrat (1984), Robert Altmanin Hulluna rakkaudesta (1985), Lina Wertmüllerin Camorra – napolilainen kosto (1985) ja Franco Zeffirellin Otello (1986). Yöportieeri-kohuelokuvan ohjanneen Liliana Cavanin kanssa Cannon teki Berliinin varjon (1985).

Cannon käytti usein jo kokeneita ja tunnettuja ohjaajia, mutta Andrei Konchalovskin ura Hollywoodissa on pitkälti heidän ansiotaan. Sittemmin Tango & Cashinkin (1989) ohjannut Konchalovski ohjasi Cannonille kolme elokuvaa, joista Marian rakastajat (1984) ja Oscar-ehdokkuuksin huomioitu toimintatrilleri Pakojuna (1985) ovat jääneet elämään.

Yhden suuren osan Cannonin tuotannossa muodostivat satuelokuvat, joihin lukeutuivat mm. tarinat Hannusta ja Kertusta, Punahilkasta ja Kaunottaresta ja hirviöstä. Ilmeisesti suoraan videolevitykseen tehtyjen pienten lastenelokuvien vastapainoksi yhtiö tuotti myös pehmopornoa teatterilevitykseen. Emmanuelle-tähti Sylvia Kristel näytteli pääroolit Lady Chatterleyn rakastajissa (1981) ja Mata Harissa (1985), joista edellisen ohjasi alkuperäisen Emmanuellekin ohjannut Just Jaeckin. Golan oli tuottamassa myös Emmanuelle VI:tä (1993), jossa Kristel jälleen nähtiin, mutta yleisön kiinnostus elokuvasarjaa kohtaan oli jo ajat sitten kadonnut.

Sensaatioelokuvien Pretty Baby (1978) ja Sininen laguuni (1980) tähti Brooke Shields näytteli tähtiroolin suurella rahalla tehdyssä Sahara-seikkailuelokuvassa (1983), joka ei löytänyt yleisöä. Blake Edwardsin 10 – nainen kuin unelma -jättihitin (1979) ”kymppi” Bo Derek puolestaan esitteli sulojaan Golanin tuottamassa ja Derekin aviomiehen ohjaamassa Bolerossa (1984). Golanin ”seksielokuvista” parhaiten Suomessa menestyivät Boaz Davidsonin ohjaamat Lemon Popsicle – villi nuoruus (1978), Amerikan viimeinen neitsyt (1982) ja Kuumaa purkkaa (1981).

Cannon tuotti myös esittämättä jääneen elokuvaversion Captain Americasta, josta Marvel-sarjakuvayhtiö on 2000-luvulla tuottanut kaksi suurelokuvaa. Sarjakuvafilmatisointeja olivat myös neljäs Superman-filmi (1987) ja Masters of the Universe (1987). Television Hulkina tunnetun Lou Ferrignon yhtiö valjasti Herkulesiksi kahteen elokuvaan, mutta sitäkin enemmän yhtiön elokuvissa seikkailtiin ninjojen parissa. American Ninja -sarja ja monet muut miekkasankareista kertovat filmit olivat Cannonin 1980-luvun melkeinpä jokavuotisia uutuuksia.

Charles Bronson, Sylvester Stallone, Chuck Norris ja Jean Claude Van Damme olivat useiden Golanin toimintaelokuvien tähtiä. Bronsonin kanssa Golan teki kahdeksan elokuvaa, joista tunnetuimpia ovat Väkivallan vihollinen -sarjan osat 2–5; Michael Winnerin ohjaama ensimmäinen Väkivallan vihollinen (1973) ei ollut Golanin tuotantoa. Golan tuotti myös muita jatko-osia sellaisille elokuville, joiden alkuperäisiä versioita hän ei ollut tekemässä. Tällaisia olivat mm. Texasin moottorisahamurhaajan (1974) ensimmäinen jatko-osa, neljäs Superman-elokuva (1987), kolmas Peter Ustinovin tähdittämä Agatha Christie -elokuva Hänet täytyy tappaa (1988) sekä James Glickenhausin The Exterminatorin (1980) jatko-osa.

Norrisin elokuvista Golan tuotti mm. Missing in Action -trilogian ja Delta Forcen (1985), jonka hän itse myös ohjasi.  Stallonen kanssa Golan teki Cobran (1986) ja pienimuotoisemman Over the Top – terästäkin kovemman (1987), kun taas Van Dammen kanssa syntyivät tämän läpimurtoelokuvat Bloodsport (1988) ja Cyborg (1989).

Suurempien studioiden esimerkkiä seuraten Golan tuotti "omat versionsa" niin Footloosen ja Flashdancen kaltaisista tanssielokuvista kuin Indiana Jones -tyyppisistä seikkailufilmeistäkin. Harrison Fordin kolmessa elokuvassa näyttelemälle Indiana Jonesille ja Michael Douglasin Vihreän timantin metsästys- ja Niilin jalokivi -elokuvissa näyttelemälle Jack T. Coltonille Golanin tuottaman Kuningas Solomonin kaivoksen (1985) Richard Chamberlain ei kuitenkaan pärjännyt. Chamberlainin näyttelemän Allan Quatermainin taru jatkui kuitenkin vielä yhdessä jatko-osassa, mutta vieläkin vähäisemmällä menestyksellä.

Golanin ja Globusin urat kuihtuivat Cannon Groupin toiminnan loputtua vuonna 1993. Vielä uudellakin vuosituhannella elokuvia tehneen Golanin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tekemät elokuvat eivät ole herättäneet minkäänlaista huomiota. Ennen kuolemaansa hän suunnitteli vielä kolmatta Allan Quatermain -elokuvaa. Kaikkiaan Golan oli tuottajana yli 200 elokuvassa.

Golanin tuottamista israelilaiselokuvista parhaan vieraskielisen elokuvan Oscareista kilpailivat Moshé Mizrahin ohjaamat I Love You Rosa (1972) ja The House on Chelouche Street (1973) sekä Golanin itsensä ohjaama Operaatio salamaisku (1977).


Golanin elokuvien katsojaluvut Suomessa

ELOKUVA VUOSI ENSI-ILTA OHJAUS KATSOJIA
Cobra 1986 12.09.86 George P. Cosmatos 161 055
Lemon Popsicle – villi nuoruus 1978 16.03.79 Boaz Davidson 60 526
Amerikan viimeinen neitsyt 1982 01.10.82 Boaz Davidson 60 402
Over the Top – terästäkin kovempi 1987 10.04.87 Menahem Golan 53 678
Lady Chatterleyn rakastaja 1981 05.02.82 Just Jaeckin 51 173
Barfly 1987 04.12.87 Barbet Schroeder 47 235
Kuumaa purkkaa 1981 25.09.81 Boaz Davidson 46 626
Kovat kundit eivät tanssi 1987 25.12.87 Norman Mailer 44 891
Salsa 1988 22.07.88 Boaz Davidson 40 657
Breakdance 1984 29.06.84 Joel Silberg 37 799
Marian rakastajat 1984 04.01.85 Andrei Konchalovski 36 615
Väkivallan vihollinen II 1982 22.10.82 Michael Winner 30 308
Masters of the Universe 1987 18.12.87 Gary Goddard 30 252
Delta Force 1986 10.10.86 Menahem Golan 28 037
Suoraa toimintaa 1984 29.03.85 Joseph Zito 27 795
Popcornia ja pirtelöä 1979 03.04.80 Boaz Davidson 27 419
Hulluna rakkaudesta 1985 04.07.86 Robert Altman 22 515
Kreisit kundit intissä 1983 29.04.83 Boaz Davidson 19 992
Kuningas Solomonin kaivokset 1985 25.04.86 J. Lee Thompson 19 396
Tulijalka 1986 20.02.87 J. Lee Thompson 17 497
Huuto pimeydestä 1988 19.05.89 Fred Schepisi 17 216
Pakojuna 1985 11.07.86 Andrei Konchalovski 16 439
Pelon kasvot 1984 28.09.84 Bryan Forbes 16 226
Aaveryöstäjät 1978 08.12.78 Menahem Golan
Gianfranco Baldanello
15 997
Kuoleman hymy 1977 13.05.77 Joseph Manduke 15 395
Ennen keskiyötä 1983 02.12.83 J. Lee Thompson 15 158
Braddock – suoraa toimintaa 1988 01.07.88 Aaron Norris 14 182
Tappava yhteys 1985 23.08.85 Tobe Hooper 13 329
Aarrehait 1983 23.09.83 Ferdinando Baldi 12 108
Villi joukko 1976 22.07.77 Gianfranco Parolini 11 335
Kreisit sotaharjoitukset 1983 27.01.84 Tzvi Shissel 9 981
Itsemurhapartio1 1968 12.02.71 Armando Crispino 9 967
Bolero 1984 04.07.86 John Derek 9 731
Nana 1983 29.07.83 Dan Wolman 9 662
Kotkat iskevät 1970 15.01.71 Menahem Golan 9 288
Jack Murphyn laki 1986 22.05.87 J. Lee Thompson 9 264
Teräsmies ja uhka Auringosta 1987 09.10.87 Sidney J. Furie 8 930
Sahara 1983 09.03.84 Andrew V. McLaglen 8 650
Otello 1986 05.12.86 Franco Zeffirelli 8 320
Jumalan kirous 1980 25.12.80 Gabrielle Beamount 7 757
Lambada – kielletty tanssi 1990 18.05.90 Greydon Clark 5 655
Kylmäveriset 1975 04.04.76 Menahem Golan 5 519
Lepke – rikoksen ruhtinas 1975 22.08.75 Menahem Golan 5 203
Pahan otteessa 1986 03.04.87 John Frankenheimer 5 019
Hänet täytyy tappaa 1988 19.08.88 Michael Winner 4 855
Camorra – napolilainen kosto 1985 27.02.87 Lina Wertmüller 4 462
Syyttömän taakka 1984 28.03.86 Desmond Davis 4 414
Tunteiden virrat 1984 30.01.87 John Cassavetes 4 229
Väkivallan vihollinen 3 1985 05.09.86 Michael Winner 3 842
Kauhujen talo 1983 02.03.84 Pete Walker 3 837
Yhden rakkauden yön tähden 1988 21.10.88 Dusan Makajev 3 827
Mata Hari 1985 21.02.86 Curtis Harrington 3 591
Nainen kuin paholainen 1983 12.08.83 Michael Winner 3 165
Suurlähettiläs 1984 26.04.85 J. Lee Thompson 3 057
Komppanian lintsarit 1980 06.06.80 Joel Silberg 2 669
Duetto yhdelle 1986 10.07.87 Andrei Konchalovski 2 237
Kazablan 1974 28.03.75 Menahem Golan 2 174
Vaara vieraalta planeetalta 1986 19.02.88 Tobe Hooper 2 028
Dancers 1987 02.09.88 Herbert Ross 1 899
7 taistelijaa 1983 21.09.84 Claudio Fragasso
Bruno Mattei
1 865
Operaatio salamaisku 1977 04.04.80 Menahem Golan 1 769
American Ninja 1985 03.04.87 Sam Firstenberg 1 754
Kosto on ikuinen 1985 20.09.85 Anthony B. Richmond 1 236
Berliinin varjo 1985 12.09.86 Liliana Cavani 1 177
Kolmannen korvapuusti 1987 08.07.88 Jerry Belson 1 124
Ukkoskuja 1985 24.10.86 J.S. Cardone 1 123
Ahava Ilemeth 1985 08.03.85 Joel Silberg 974
Hercules 1983 11.05.84 Luigi Cozzi 966
Vastarintapesäke 1985 10.05.85 Alexander Ramati 954
Lublinin taikuri 1979 20.03.81 Menahem Golan 721
Sillan toiselle puolelle 1984 16.11.84 Menahem Golan 504
Mestaruuskausi 1982 23.09.83 Jason Miller 407

1 Perustui Golanin novelliin

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).