Shirley Temple on kuollut

shirleytemple1
Adolphe Menjou ja Shirley Temple elokuvassa Pikku päivänsäde (1934). Paramount Pictures.

1930-luvulla valtavasta suosiosta nauttinut lapsitähti Shirley Temple kuoli maanantaina, kertoo BBC, jonka mukaan 85-vuotias näyttelijälegenda kuoli vanhuuteen omassa kodissaan Kaliforniassa.

Huhtikuun 23. päivänä 1928 syntynyt Temple debytoi valkokankaalla jo vuonna 1932. Tanssikoulusta filmiyhtiön tietoisuuteen tullut Temple näytteli aluksi yksi- ja kaksikelaisissa lyhytkuvissa, mutta siirtyi jo saman vuoden aikana myös pitkien elokuvien pariin näytellen mm. Henry Hathawayn ohjaamassa To the Last Man -lännenfilmissä, jonka tähtenä nähtiin Randolph Scott. Pari vuotta myöhemmin Hathaway ohjasi Templeä myös Gary Cooperin ja Carole Lombardin tähdittämässä Varkain paratiisiin -elokuvassa.

Suuren läpimurtonsa Temple teki vuonna 1935, jolloin kokonaan nuoren tähden ympärille rakennetut musikaalit Pieni kapinoitsija ja Tupsukka olivat Yhdysvalloissa vuoden 4. ja 10. katsotuimmat elokuvat. Samana vuonna Templelle annettiin erikois-Oscar edellisvuoden filmirooleista.

shirleytemple2
John Wayne, Shirley Temple, Henry Fonda ja John Agar elokuvassa Fort Apache. RKO.

Seuraavienkin vuosien Temple-filmien joukkoon mahtui suuria yleisömenestyksiä, mutta lapsitähden vanhetessa elokuvien suosio laski. Koko perheen musikaali- ja komediaelokuvien parista Temple siirtyikin pian draama-, sota- ja lännentarinoiden pariin. Yleisönsuosio ei kuitenkaan seurannut, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. John Cromwellin ohjaama Kunnes palaat (1944) menestyi erinomaisesti ja John Fordin ohjaama Fort Apache (1948) saavutti klassikon maineen, vaikka yleisömenestyksessä hävisikin vuoden toiselle suurelle John Wayne -länkkärille, Howard Hawksin Punaiselle virralle.

Templen filminäyttelijän ura päättyi vuonna 1949 ensi-iltansa saaneeseen Sulhanen vastoin tahtoaan -komediaan, jonka jälkeen hänet nähtiin enää vain televisiossa muutamaan otteeseen.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).