talvisota digibeta1
Talvisodan sarjaversio vuosikymmeniä vanhalla DigiBeta-laadulla. Kuvakaappaus: Yle

Pekka Parikan ohjaaman Talvisodan (1989) viisiosainen tv-sarjaversio uusitaan tästä päivästä lähtien TV1:llä, mutta esityksissä käytetään samoja DigiBeta-nauhoja kuin edellisen esityksen yhteydessä vuonna 1999. Kuvan- ja äänenlaadullisesti ala-arvoinen DigiBeta ei vastaa nykypäivän laatustandardeja, eikä vanhan nauhan käyttö ilahduta elokuvan kuvannutta Kari Sohlbergia.

– Ihan törkeetä, että tuollainen nauha esitetään, Sohlberg sanoo.

Uransa aikana seitsemällä Jussilla palkittu mestarikuvaaja on pyytänyt Yleisradiota restauroimaan sarjaversion, mutta mitään ei ole tapahtunut. Tiedustelime asiaa Yleisradiolta, eikää sen mukaan digitointia tai restaurointia ole suunniteltu.

talvisota digibeta2
Talvisotaa DigiBetana. Kuvakaappaus: Yle

Vaikea tapaus

Antti Tuurin romaaniin pohjautuvan suurtuotannon takana oli Finnkino Oy:n omistama National-Filmi Oy. Poikkeuksellisen kalliille elokuvalle etsittiin osarahoitusta television puolelta tarjoamalla Yleisradiolle elokuvaa pidempää televisiosarjaversiota. Kaupat syntyivät, ja elokuvan yli viiden miljoonan euron kustannuksien päälle tuli vielä yli 550 000 euroa tv-sarjaversion kuluja.

Jo ennen kuvausten alkua oli selvää, mikä materiaali kuvataan elokuvaa ja mikä vain televisiosarjaa varten. Ohjaaja Parikka ja kuvaaja Sohlberg kiinnittivät visuaalisuuteen erityistä huomiota: Yhdysvalloista hankittiin parasta laatua olevat Panavisionin Panaflex-kamerat ja -linssit. Kuvausvaiheessa Sohlberg rajasi kuvan jo kameran portissa 1,66:1-kuvasuhteeseen. Asetukset pysyivät samana myös tv-sarjan materiaalia kuvattaessa, mutta Yleisradion esittämässä DigiBeta-nauhassa kuvasuhde 1,33:1, eli osa kuvasta puuttuu.

Talousvaikeuksiin ajautunut Finnkino lopetti National-Filmin toiminnan vuonna 1990. Vuonna 2011 Finnkino myi Talvisodan ja kaikki muut omistamansa näytelmäelokuvat KAVI:lle, jossa Talvisota restauroitiin pieteetillä vuonna 2015. Sohlberg on restauroidun version hyväksynyt.

KAVI ei kuitenkaan omista tv-sarjan oikeuksia, ja tästä syystä se ei siihen koskenut. Alan yleisen hintatason perusteella Talvisodan 250-minuuttisen tv-sarjaversion restaurointi maksaisi vähintään satatuhatta euroa. Työtä vaikeuttaa se, että sarjaversio mahdollisesti leikattiin vasta videolla, jolloin siitä ei olisi olemassa valmiiksi leikattua filminegatiivia. Näin ollen sarjaversion digitoinnin ja restauroinnin yhteydessä se olisi rakennettava uudelleen. Kaikki elokuvan ja tv-sarjan negatiivit ovat kuitenkin tallessa.

talvisota tyokuva1
Ohjaaja Pekka Parikka (1939–1997) Talvisodan kuvauksissa. Kuvaaja Sohlberg istuu kraanassa. Kuva: KAVI

Laatua valkokankailla

Vuosikymmeniä vanhoja DigiBeta-nauhoja korkeampaa laatua ja elämystä kaipaavat voivat suunnata elokuvateattereihin tai kauppoihin: Talvisodan restauroitu elokuvaversio nähdään talvisodan syttymisen 80-vuotispäivänä ainakin osassa Finnkinon teattereista, ja restauroitu versio on myös julkaistu Blu-ray-tallenteena. Finnkinon näytöksissä elokuva esitetään 4K-digikopiolta, ja näytöksissä on myös väliaika.

Talvisota keräsi ensi-iltakierroksellaan noin 630 000 katsojaa.

 


Talvisota-elokuvan restauroinnin traileri.

Ensi-illat

Perjantai 15.11.

thelighthousejuliste lemansjuliste2

jumalanarmostajuliste tarhapaivajuliste

kultainenhansikasjuliste countdownjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

tarhapaivajuliste poissajuliste helenejuliste2

Lisää kotimaisia ensi-iltoja