professorimasa1still
Lasse Pöysti ja Eija Inkeri elokuvassa Professori Masa (1949). Kuva: KAVI

Yli 70-vuotisen elokuvauran tehnyt näyttelijä-ohjaaja Lasse Pöysti kuoli viime yönä 92-vuotiaana, Yle uutisoi. Pöysti oli syntynyt 24. tammikuuta vuonna 1927 Sortavalassa, josta hänen perheensä muutti talvisodan päättymisen jälkeen Helsinkiin.

Pöysti teki elokuvadebyyttinsä Suomisen Ollina Toivo "T. J." Särkän ohjaamassa Suomisen perheessä (1941), jonka pohjana oli Tuttu Paristo -nimimerkin taakse kätkeytyneiden Seere Salmisen ja Elsa Soinin kirjoittama samanniminen kuunnelmasarja. Särkän johtama Suomen Filmiteollisuus (SF) ilmoitti lehdissä etsivänsä sopivia lapsinäyttelijöitä Suomisen perheen lapsien rooleihin. Useamman sadan ehdokkaan joukosta 13-vuotias Pöysti valikoitui Ollin esittäjäksi. Toiseen suureen lapsirooliin Suomisen Pipsaksi valittiin 10-vuotias Maire Suvanto.

suomisenperhe1still
Suomisen Olli ja Pipsa eli 13-vuotias Lasse Pöysti ja 10-vuotias Maire Suvanto elokuvassa Suomisen perhe (1941). Kuva: KAVI

Suomisen perhe oli hyvä menestys, ja vuosina 1942–1945 se sai yhteensä kolme jatko-osaa; päätösosa tehtiin vuonna 1959. Vuosittain ilmestyneet ensimmäiset osat seurasivat Ollin kasvua pikkupojasta nuoreksi mieheksi. Pöysti näytteli roolin sarjan jokaisessa elokuvassa, joista ensimmäinen ja viimeinen olivat Särkän ja muut Orvo Saarikiven ohjauksia. Suomisen perheen kanssa samana vuonna Pöysti nähtiin myös sivuosassa Särkän itsensä ohjaamassa musiikkielokuvassa Onnellinen ministeri ja pienemmässä osassa Hannu Lemisen esikoisohjauksessa Täysosuma!

Suomisen perhe -elokuvat olivat suosittuja ja tekivät Pöystistä nopeasti tunnetun kasvon, vaikka hän ei vuosina 1942–1945 muita elokuvia tehnytkään. Vuonna 1945 teatterin lavalla debytoinut Pöysti sai Suomisen perhe -sarjan siltä erää päätyttyä nuoren näyttelijän erikois-Jussin vuoden 1946 palkintojenjaossa.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Pöystin elokuvaura jatkui työntäyteisenä seuraavan runsaan vuosikymmenen ajan. Roolien suuruus ja merkittävyys vaihteli huomattavastikin. Vuoden 1949 aikana Pöysti nähtiin peräti neljässä elokuvassa, joista kahdessa hän näytteli nuorta ylioppilasta ja kolmannessa nuorta maisteria. Ylioppilasta tarvittiin kahteen suositun näytelmän filmatisointiin, Edvin Laineen Rumaan Elsaan ja Särkän Katupeilin takana -filmiin, ja maisteria puolestaan Matti Kassilan Professori Masaan (1949). Kassila oli Pöystiä vain muutaman vuoden vanhempi.

rakkausonnopeampipiiroisenpassiakin1still
Konstaapeli (Kullervo Kalske) ja viinatrokari (Pöysti) elokuvassa Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (1950). Kuva: KAVI

Maan työllistetyin näyttelijä-ohjaaja

1950-luvun alku oli Pöystin elokuvauralla muutosten aikaa. Taitavasti koomisten nuorten miesten rooleja tulkinnut Pöysti alkoi saada entistä haastavampia elokuvarooleja, joista ensimmäinen oli harvahampaisen viinanmyyjä Heikki Piiparisen osa elokuvassa Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (1950). Tuolloin jo 30 vuotta vanhaan romaaniin pohjautunut elokuva oli erittäin teatterikeskeisen Wilho Ilmarin ohjaama. Jo mykkäelokuvan aikakaudella elokuvien ohjaamisen aloittanut, käytännössä vain näyttelijäohjauksesta huolehtinut Ilmari teki nyt toiseksi viimeistä elokuvaansa.

Ilmarin ja Pöystin yhteistyö tuotti "ensimmäisen puoliskon" Pöystin ensimmäisestä sivuosa-Jussista, joka tuli jaetusti tästä elokuvasta ja Roland af Hällströmin Tukkijoella-elokuvasta (1951), jossa Pöysti näytteli Pölhö-Kustaan roolin.

Af Hällströmin sovitus Tukkijoella-näytelmästä oli vuonna 1950 toimintansa aloittaneen uuden Fennada-Filmin ensimmäisiä tuotantoja ja myöskin ensimmäisiä menestyksiä. Kinosto-yhtymän omistuksessa olleella uudella tuotantoyhtiöllä oli vakavarainen emoyhtiö, ja Fennadan toiminta laajeni nopeasti. Kun uusia ohjaajia tarvittiin, tuottaja ja toimitusjohtaja Mauno Mäkelä kääntyi Pöystin puoleen. Pöystin ohjaustaipumuksia oli kokeiltu antamalla hänelle apulaisohjaajan virka af Hällströmin Tukkijoella-elokuvan tuotannossa.

Ensimmäiset elokuvansa Pöysti ohjasi turvautuen kuvaaja Esko Töyrin apuun elokuvallisen toteutuksen osalta. Vuosien varrella hankitun näyttelijäkokemuksenkin ansiosta Pöysi kyllä tiesi esimerkiksi sen, miten soveltaa näyttelijäilmaisua erilaisiin linsseihin ja kuvakokoihin.

kaikkiennaistenmonni2still
Toini Vartiainen ja Lasse Pöysti elokuvassa Kaikkien naisten monni (1952). Kuva: KAVI

Pöysti, joka ei itse arvostanut omia ohjaustöistään, ohjasi vuosina 1952–1960 yhteensä kahdeksan elokuvaa. Ensimmäinen oli hieman vakavampi teos, romanttinen draama sota-ajoilta. Aino Räsäsen Soita minulle, Helena! -menestysromaanista oli vuonna 1948 syntynyt menestyselokuvakin, jonka Hannu Leminen ohjasi. Junkkerin maalaisperheen vaiheita kuvaavan romaanisarjan seuraava osa ...ja Helena soittaa ilmestyi vuonna 1950 ja Fennadan tuottama elokuvasovitus vuoden 1951 lopulla. Sitä seurasi Kaikkien naisten monni (1952), yksi parhaimmista sotilasfarsseista, mitä vuosikymmenten varrella Suomessa tuotettiin. Pöysti näytteli itse elokuvan pääosan sympaattisena nuorena alokkaana, joka rakastuu nuoreen keittäjättäreen. Naispääosaa näytellyt Toini Vartiainen oli tehnyt Pöystin kanssa jo Suomisen perheen jatko-osat, joissa Vartiainen korvasi Sirkka Sipilän Suomisen Elinan roolissa.

Kolmas ohjaustyö Salakuljettajan laulu (1952) tarttui mustan pörssin kauppaan, mutta pysyi kuitenkin realismin sijaan vakaasti viihde-elokuvan puolella. Nyt pääosia näyttelivät Tapio Rautavaara ja Assi Nortia, joiden kanssa Pöysti itse näytteli Ville Salmisen Rion yössä (1951).

Neljännessä ohjaustyössään nimeltä 2 hauskaa vekkulia (1953) Pöysti ja Pentti Viljanen näyttelevät kaveruksia, jotka ovat molemmat säveltäjiä. Pöystin näyttelemä Jussi säveltää vakavaa ja vakavasti, mutta menestyksettä. Vanhempi kaveri on säveltänyt iskelmämusiikkia, joka menee kansaan ja täyttää säveltäjänsä taskut. Jussi yrittää järjestää oman konserttinsa, apunaan ystävänsä ja rakastettunsa (Vartiainen).

kummituskievari1still
Arto Mäkelä ja Tauno Rautavaara matkalla Kummituskievariin (1954). Kuva: KAVI

2 hauskaa vekkulia sai huonot arvostelut ja keskinkertaisen menestyksen. Elokuvana se on kuitenkin korkeatasoisempi kuin Pöystin seuraava filmi, Kummituskievari (1954), joka syntyi ainoastaan siitä syystä, että Fennadan studiossa oli tulossa vapaata aikaa ja se oli käytettävä edes jonkinlaisen elokuvan filmaamiseen. Rautavaara, Viljanen, Tuija Halonen, Uljas Kandolin, Senni Nieminen ja Einari Ketola valjastettiin näyttelemään päärooleja liki yksistään studiolavasteissa kuvatussa elokuvassa. Nimensä mukaisesti se kertoo kievarista, jossa kummittelee.

Huomattavasti onnistuneempi on Räsäsen romaanisarjan kolmas filmatisointi Näkemiin Helena (1955), jossa Pöysti itse näytteli sivuosan Elina Pohjanpään, Leena Häkisen ja Jussi Jurkan kaverina. Sen jälkeen Pöysti ohjasi vielä kaksi elokuvaa. Hannes Häyrinen teki mainion nimiroolin Asessorin naishuolissa (1958), joka pohjautuu Agapetuksen jo vuonna 1937 filmattuun romaaniin. Justus järjestää kaiken (1960) puolestaan oli ensimmäinen suomalainen tv-tuotantoon pohjautunut valkokangaselokuva. Pöysti näytteli itse Justuksen roolin Esko Nevalaisen kuvaamassa elokuvassa, jossa on jo tuulahdus nykypäivää ja mieleenpainuvaa kuvastoa.

Pöystin ohjaajauran merkkihetkiä oli myös Suomen ensimmäisen tv-lähetyksen ohjaaminen vuonna 1955.

kovanaama1still
Kovanaaman (1954) kolme kovaa kovanaamaa: Pentti Viljanen, Pöysti ja Uljas Kandolin. Kuva: KAVI

Ura näyttelijänä jatkuu

Samaan aikaan ohjaajauransa kanssa Pöysti myös näytteli muiden ohjaajien ja tuotantoyhtiöitten teoksissa. Kaikkien naisten monnin hyvän menestyksen toistamiseksi Pöysti värvättiin myös muihin Fennadan sotilasfarsseihin, joista ensimmäisenä valmistui af Hällströmin ohjaama Miljonäärimonni (1953). Vuonna 1954 Pöysti nähtiin kahdessa Fennadan menestyselokuvassa mainioissa rooleissa. Aarne Tarkaksen ohjaama ja käsikirjoittama Kovanaama rahasti Tarkaksen ja Kassilan kirjoittaman Radio tekee murron (1951) menestyksellä; Pöysti nähtiin itse Kovanaamana, eli rikolliseksi tekeytyvänä toimittajana. Af Hällströmin ohjaama Putkinotko oli puolestaan korkeatasoinen filmatisointi Joel Lehtosen klassikkoromaanista, jonka Malakiasta Pöysti näytteli.

Pöystin ja Tarkaksen yhteistyö tuotti muitakin hyviä tuloksia. Sankarialokas (1955) on mielikuvituksellinen sotilasfarssi nuoresta kirjailijanalusta, jonka mieli täyttyy armeija-aikoina tulevista menestysaiheista, joissa hän on itse sankarina. Sotapojan heiloissa (1958) Pöystillä on sivuosa hieman omahyväisenä alokkaana, joka saa tovereiltaan opetuksen. Tarkaksen Villissä pohjolassa (1955) Pöysti tekee "cameo-roolin" kapakkapianistina.  

Pöystin uraa sotilasfarssien tähtenä täydensivät Töyrin ohjaama Vääpelin kauhu (1957) ja Ville Salmisen elokuvat Kenraalin morsian (1951) ja Laivaston monnit maissa (1954).

Yksi Pöystin tunnetuimmista pääosista 1950-luvulla on Koikkalaisen osa Syntipukissa, joka pohjautuu Agapetuksen jo vuonna 1935 filmattuun romaaniin. Matti Kassilan ohjaamassa uudessa filmatisoinnissa Pöysti näyttelee hieman tyhmää ja taatusti hyväuskoista maalaispoikaa, joka saapuu Suomen suurimpaan tavarataloon hakemaan oppia omalle kauppiaan uralleen. Sen sijaan hänestä leivotaan syntipukki, jolle asiakkaat saavat valittaa muiden työntekijöiden töppäilyistä.

punahilkka1still
Lasse Pöysti ja Kristiina Halkola elokuvassa Punahilkka (1968). Kuva: Finnkino

Näyttelijälakon alettua ja suurten studioiden tuotannon loputtua myös Pöysti katosi valkokankailta. Teatterissa, televisiossa ja radiossa täystyöllistetty Pöysti palasi elokuvateattereihin Timo Bergholmin nuorisokuvauksessa Punahilkka (1968), josta Pöysti sai Jussi-kunniakirjan. Seuraava rooli, pääosa alkoholistina Claes Anderssonin näytelmään pohjautuvassa Pyhässä perheessä (1976), toi Pöystille uran kolmannen Jussi-palkinnon.

Pyhän perheen ohjaaja Anssi Mänttäri ja Jörn Donner tuottivat vuonna 1979 suomalais-ruotsalaisen filmatisoinnin Bertolt Brechtin ja Hella Wuolijoen Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -näytelmästä. Pöysti näytteli taas alkoholistia, mutta Puntilan isäntä eleli hauskaa elämää 1930-luvun maalaisidyllissä. Pöysti sai ensimmäisen kerran näytellä elokuvassa ruotsin kielellä, ja ruotsinkielisyydestään huolimatta elokuva oli tuntuva hitti myös Suomessa.

Seuraavan suuren elokuvaroolinsa Pöysti teki Matti Kassilan Ihmiselon ihanuudessa ja kurjuudessa (1988). F. E. Sillanpään omaelämäkerralliseen romaaniin pohjautuvassa elokuvassa Pöysti näyttelee elämäänsä tyytymätöntä vanhaa kirjailijaa, joka päättää lähteä tapaamaan entistä rakastettuaan.

Neljännen Jussi-palkintonsa Pöysti sai vuonna 1987 Juhani Tiikkaisen televisioelokuvasta Maailman paras (1986), jossa hän näytteli vanhaa Paavo Nurmea. Pöystin pitkän tv-uran tunnetuimpiin töihin lukeutuu Matti Ijäksen Pala valkoista marmoria (1996), jossa hän näyttelee hyvin samantyyppistä hahmoa kuin Ihmiselon ihanuudessa ja kurjuudessa.

Viimeiset elokuvaroolinsa Pöysti teki Åke Lindmanin ohjaamassa Lapin kullan kimalluksessa (1999) ja Miika Soinin Thomaksessa (2008). Lindmanin suurelokuvassa näytellyn kieron kruununvoudin vastapainona oli sympaattisen, mutta onnettoman vanhuksen rooli pienimuotoisessa Thomaksessa.

Vuonna 2010 Pöysti sai Betoni-Jussin elämäntyöstään, joka kattoi liki 60 elokuvaroolia ja kahdeksan omaa ohjaustyötä. Mittavan elämäntyönsä aikana Pöysti jätti oman lähtemättömän vaikutuksena suomalaiseen elokuvaan, jonka monissa kirkkaimmissa klassikoissa Pöystikin ikuisesti elää.

Ensi-illat

Perjantai 25.10.

zombieland2juliste judyjuliste

taydellinenjoulujuliste2 pojujuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

taydellinenjoulujuliste koirateivatkaytahousujajuliste someonesomewherejuliste tarhapaivajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Finland 220x150