kolmaslaukausstill1
Ismo Kallio komisario Susikoskena elokuvassa Kolmas laukaus (1959). Kuva: Norta / KAVI

Valkokankaalla, televisiossa, teatterissa ja radiossa pitkän näyttelijäuran tehnyt Ismo Kallio kuoli lauantaina pitkälliseen sairauteen 83-vuotiaana, Kansallisteatteri kertoo. Ensimmäisen kerran Kansallisteatterin lavalla vuonna 1955 nähdyn Kallion viimeiseksi työksi teatterissa jäi Anton Tshehovin Kirsikkapuisto vuonna 2013.

Turussa 16. joulukuuta 1935 syntyneen Kallion näyttelijäura alkoi kotikaupungissa jo lapsena. Ensimmäisen kerran valkokankaalla hänet nähtiin alle parikymppisenä Aarne Tarkaksen melodraamassa Olemme kaikki syyllisiä (1954), mutta siinä ja kahdessa seuraavassa elokuvassaan, Valentin Vaalan Nummisuutareissa (1957) ja Edvin Laineen Mustassa rakkaudessa (1957), Kallion oli tyytyminen avustajatason tehtäviin.

Ensimmäisen ja samalla viimeisen elokuvapääroolinsa Kallio sai jo vuonna 1959. Suomalaisen äänielokuvan tekniseen kehitykseen oleellisesti liittynyt Yrjö Norta palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen pitkien elokuvien pariin Kolmannella laukauksella, joka pohjautuu Mauri Sariolan Susikoski-romaaniin Rotat pois laivasta! (1956). Norta toteutti elokuvansa erittäin halvalla, ja teknisellä tietotaidollaan hän saattoi ohjaamisen, käsikirjoittamisen ja tuottamisen lisäksi myös kuvata, leikata, äänittää ja lavastaa elokuvansa.

Vanhanaikainen ja raskassoutuinen poliisiraina ei saanut kehuja eikä katsojia, mutta Kallion elokuvauralle se antoi lisävauhtia. Nuori tähtikokelas pääsi Suomen Filmiteollisuuteen näyttelemään suurempiakin sivurooleja, muun muassa etsivää Tarkaksen sarjamurhaajafilmissä Hän varasti elämän (1962) ja nuorta "ensirakastajaa" komedioissa Kankkulan kaivolla (1960) ja Ei se mitään, sanoi Eemeli (1962). Viimeksi mainitun ohjasi Åke Lindman, joka näytteli Susikoskea myöhemmin Tuntemattomassa ystävässä (1978).

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

eisemitaansanoieemeli1still
Ismo Kallio ja Pirkko Mannola elokuvassa Ei se mitään, sanoi Eemeli (1962). Kuva: SF / KAVI

Näyttelijälakon aikaan Kallio näytteli kahdessa "indie-elokuvassa", Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran esikoisohjauksessa Yö vai päivä (1962) ja Ossi Skurnikin jännityselokuvassa Tie pimeään (1962). Kallion elokuvaura ei kuitenkaan lähtenyt enää uuteen nousuun, vaan roolit harvenivat ja pienenivät. Edvin Laineen Akselissa ja Elinassa (1970) Kallio näytteli Kiviojan Lauria, ja myöhemmin Laine otti Kallion sivuosaan viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa, Akalliseen mieheen (1986).

Kallion ja presidentti Mauno Koiviston yhdennäköisyys ja turkulainen puheenparsi tekivät Kalliosta valtakunnan epävirallisen vara-Manun. Kallio näytteli Koivistoa neljässä komediaelokuvassa, joista näkyvimmin Ere Kokkosen jättihitissä Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984). Mieleenpainuva oli myös harvinainen rosoisempi rooli Renny Harlinin esikoisohjauksessa Jäätävä polte (1986), jossa Kallio pääsi näyttelemään samoissa kohtauksissa Albert Salmen kanssa.

2010-luvulla Kallio teki vielä neljä valkokangasroolia, joista viimeisiksi jäivät vaarin osa Peter Franzénin esikoisohjauksessa Tumman veden päällä (2013) ja kauppiaan rooli Timo Koivusalon Risto Räppääjä ja Sevillan saiturissa (2015).

hanvarastielaman2still
Kallio ja Lindman, molemmat Susikosket, etsivinä elokuvassa Hän varasti elämän (1962). Kuva: SF / KAVI

Ensi-illat

Perjantai 22.2.

destroyerjuliste burningjuliste

lassevslassejuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

babyjanejuliste luontosinfoniajuliste vedenneitojuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja