Ohjaaja-leikkaaja Timo Linnasalo on kuollut
Timo Linnasalo. Kuva: KAVI
Elokuvaohjaaja, -leikkaaja ja -äänittäjä Timo Linnasalo kuoli viime viikolla kotonaan pitkäaikaiseen sairauteen 80-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 15. joulukuuta 1945.
Taideteollisen oppilaitoksen kamerataiteen osastolla vuosina 1966–1969 opiskellessaan Linnasalo aloitti myös työuransa, jonka alkupuolella hän teki pääasiassa äänittäjän ja ylipäätään äänipuolen töitä freelancerina. Filminor Oy vaikuttaa olleen hänelle työnantajista mieluisin.
Äänittäjän töitä Linnasalo teki vielä pitkään, aina 2000-luvun alkuun saakka, mutta hän myös leikkasi tusinan verran pitkiä näytelmäelokuvia. Ensimmäinen niistä oli Maunu Kurkvaaran ohjaama Menestyksen maku (1983), jota seurasivat mm. Lain ulkopuolella (1987, Ville Mäkelä), Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa (1990, Matti Ijäs), Muuttolinnun aika (1991, Anssi Mänttäri) sekä Eläville ja kuolleille (2005, Kari Paljakka).
Parhaiten Linnasalo kuitenkin tunnettiin ja tiedettiin Aki Kaurismäen elokuvien Mies vailla menneisyyttä (2002) ja Le Havre (2011) leikkaamisesta, joista kummastakin hänet palkittiin Jusseilla.
Timo Linnasalo myös ohjasi kuusi näytelmäelokuvaa vuosina 1978–1998. Esikoiselokuva, Unto Heikuran näytelmään pohjautuva Vartioitu kylä 1944 (1978), sivuaa neuvostopartisaanien itärajalla tekemiä suomalaisen siviiliväestön joukkomurhia, mutta keskittyy kuvaamaan partisaanien murhatöiden sijasta yhtä kylää suojelemaan lähetettyjä suomalaisia sotamiehiä. Jouko Lummen Reppufilmi Oy:lle tuottama elokuva oli suosittu, se sai teattereissa yli 100 000 katsojaa, ja lisäksi Linnasalo palkittiin parhaan ohjauksen Jussilla.
Kaikki Linnasalon myöhemmät elokuvat pyörivät vain pienille katsojamäärille. Aurinkotuuli (1980) pohjautuu Filminor Oy:n toimitusjohtaja Kullervo Kukkasjärven kirjoittamaan romaaniin ja kertoo vuonna 1999 syväjäädytyksestä herätettävästä miehestä. Kotimaisittain harvinaisen scifi-elokuvan tuottanut Filminor oli myös lajityypin kahden edellisen kotimaisen edustajan, Risto Jarvan ohjaaman Ruusujen ajan (1969) ja Antti Peipon ohjaaman Ihmemiehen (1979), takana. Linnasalo itse oli äänittäjänä Ihmemiehessä, jonka Jouko Turkan oli alkujaan tarkoitus ohjata.
Linnasalon kolmas elokuva Aikalainen (1984) pohjautuu Fjodor Dostojevskin pienoisromaaniin Kirjoituksia kellarista, mutta sen tapahtumia kuvataan romaanin tapahtuma-ajan lisäksi myös nykypäivän Helsingissä. Eräänlaisesta metaelokuvasta käyvä, Anssi Mänttärin Reppufilmille tuottama Aikalainen oli toinen suomalainen Dostojevski-filmatisointi lyhyen ajan sisällä, sillä Aki Kaurismäki oli juuri debytoinut pitkän näytelmäelokuvan ohjaajana Rikoksella ja rangaistuksella (1983).
Samana vuonna Aikalaisen kanssa Timo Linnasalo sai valmiiksi toisenkin pitkän elokuvan, Aleksis Kivi -teeman ympärillä pyörivän komedian Päivää, herra Kivi, jonka Filminor tuotti. Sama firma tuotti myös hänen seuraavan ohjaustyönsä Viiva vinita – tavallisen ihmisen museo (1991), joka pohjautuu Ilpo Tuomarilan näytelmään. Tuomarila oli Linnasalon käsikirjoittajaparina kaikissa tämän ohjaamissa pitkissä elokuvissa.
Linnasalon kuudes ja viimeinen elokuvaohjaus oli Eeva-Liisa Mannerin näytelmän filmatisointi Eros ja Psykhe (1998), joka oli Reppufilmin ja Kaurismäen Sputnik Oy:n yhteistuotantoa.
Timo Linnasalo ja Heli Takala elokuvan Eros ja Psykhe (1998) kuvauksissa. Kuva: Reppufilmi / Sputnik