Nosferatu oli lähellä nousta viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi
Willem Dafoe ja Lily-Rose Depp elokuvassa Nosferatu. Kuva: Universal Pictures
Robert Eggersin ohjaama toinen uudelleenfilmatisointi Nosferatusta oli lähellä nousta avausviikonloppunaan Suomen katsotuimmaksi elokuvaksi. Perjantaipäivänä katsojatilaston kärkipaikan vienyt 132-minuuttinen vampyyritarina pyöri viikonloppuna 94 salissa 21 558 katsojalle, mutta hävisi lopulta Levottomalle Tuhkimolle, joka sai 127 salista 24 416 katsojaa.
F. W. Murnaun yli satavuotias kauhuklassikko Nosferatu (1922) pohjautuu Bram Stokerin Dracula-romaaniin, mutta koska elokuvantekijät eivät olleet ostaneet romaanin filmatisointioikeuksia, täytyi nimi muuttaa. Murnaun elokuva kiellettiin kokonaan Suomessa heti tuoreeltaan, ja virallisen ensi-iltansa teatterilevityksessä se sai vasta joulukuussa 2024. Mykkäelokuvan suurklassikko on yhä elokuvateattereiden saatavilla Elävän kuvan keskus ry:ltä.
Murnaun maanmies Werner Herzog filmasi Nosferatun uudelleen vuonna 1979. Vaikka 1970-luvulla Suomen valkokankailla nähtiin muutamia huomattavia kauhuelokuvamenestyksiä – eritoten Tappajahai (1975), Manaaja (1974) ja Ennustus (1976) – ei saksalainen tulkinta Draculasta herättänyt suurta kiinnostusta: katsojia kertyi vain 12 168. Herzogin elokuva sai uusintaensi-iltansa vuonna 2019, mutta kiinnostus oli jälleen vähäistä ja lippuja meni kaupaksi ainoastaan 724 kappaletta.
Uuden Nosferatun ohjaaja Robert Eggers on kauhuelokuvagenren tämän hetken arvostetuimpia nimiä. Esikoiselokuva The Vvitch: A New-England Folktale (2015) sai loistavan arvostelumenestyksen, mutta tyylikäs, piinaava ja painostava luomus pääsi Suomessa vain pienimuotoiseen levitykseen Finnkinon omissa teattereissa vuonna 2016, jolloin sen näki 649 suomalaista.
Eggersin toinen elokuva The Lighthouse (2016), mykkäelokuva-aikakauden optiikalla mustavalkoisena filmille kuvattu kauhutarina, pyöri 22 027 katsojalle. Ohjaajan kolmas elokuva The Northman (2022) oli kauhun sijasta viikinkitarina, jonka teatterilevitys jäi osittain koronan jalkoihin. Suomessa elokuvan näki 27 412 katsojaa.
Nosferatun kanssa tammikuun alkupäivien yleisöstä lähti kilpailemaan vain yksi ensi-ilta, näyttelijä Jesse Eisenbergin ohjaama A Real Pain. Yhdysvaltalaisten serkusten matkasta Puolaan ja sukunsa tarinaan oleellisesti liittyvälle keskitysleirille kertovan draamakomedian pääosia näyttelevät ohjaaja-käsikirjoittaja Eisenberg ja Kieran Culkin. A Real Painia esitettiin 55 salissa 2 804 katsojalle.
Eisenberg on ohjannut aiemmin yhden pitkän elokuvan, komedian When You Finish Saving the World (2015), joka ei tullut levitykseen Suomessa.
Viikonlopun katsojaluvut
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | KATSOJAT VKL |
KATSOJAT YHTEENSÄ |
|
1. | Levoton Tuhkimo ![]() |
Mari Rantasila | 25.12. | NF | 127 | 24 416 | 110 100 |
2. | Nosferatu | Robert Eggers | 03.01. | FK | 94 | 21 558 | ensi-ilta 21 566 |
3. | Vaiana 2 [animaatio] | David Derrick Jr. Jason Hand Dana Ledoux Miller |
27.11. | DIS | 89 | 13 791 | 170 491 |
4. | Sonic the Hedgehog 3 | Jeff Fowler | 27.12. | FK | 98 | 11 854 | 46 844 |
5. | Mufasa: Leijonakuningas [animaatio] | Barry Jenkins | 18.12. | DIS | 79 | 8 836 | 51 541 |
6. | Wicked | Jon M. Chu | 22.11. | FK | 49 | 5 932 | 78 668 |
7. | Conclave | Edward Berger | 20.12. | SFS | 63 | 5 469 | 23 437 |
8. | Gladiator II | Ridley Scott | 15.11. | FK | 39 | 4 810 | 109 764 |
9. | A Real Pain | Jesse Eisenberg | 03.01. | DIS | 55 | 2 804 | ensi-ilta |
10. | Pikku kummitus Lapanen [animaatio] | Lasse Persson | 27.12. | SFS | 68 | 2 348 | 8 966 |
11. | Here | Robert Zemeckis | 25.12. | NF | 47 | 1 768 | 7 591 |
12. | Thelma | Josh Margolin | 25.12. | FK | 64 | 1 510 | 7 882 |
13. | Niko ja myrskyporojen arvoitus [animaatio] ![]() |
Kari Juusonen Jørgen Lerdam |
11.10. | NF | 31 | 1 496 | 112 085 |
14. | Ainahan on huominen | Paola Cortellesi | 20.12. | FF | 28 | 1 370 | 6 475 |
15. | Heretic – epäuskoinen | Scott Beck Bryan Woods |
22.11. | CMA | 12 | 1 301 | 21 744 |
16. | Taru sormusten herrasta: Rohirrimin sota [animaatio] | Kenji Kamiyama | 13.12. | DIS | 22 | 855 | 10 936 |
17. | Kraven the Hunter | J. C. Chandor | 13.12. | SFS | 20 | 827 | 7 971 |
18. | Anora | Sean Baker | 01.11. | FK | 5 | 664 | 27 529 |
19. | Pieni pala kakkua | Maryam Moghadam Behtash Sanaeeha |
06.12. | CM | 15 | 570 | 8 875 |
20. | Astrid Lindgrenin joulutarinoita [animaatio] | Are Austnes Yaprak Morali |
05.12. | CMA | 30 | 556 | 20 750 |
Lähde: SES