Mufasa: Leijonakuningas avasi vaisusti samoin kuin muutkin ensi-illat
Ralph Fiennes näyttelee pääosaa Conclavessa. Kuva: FilmNation Entertainment
Disneyn uusin fotorealistinen animaatioelokuva Mufasa: Leijonakuningas pyöri ensi-iltaviikonloppunaan 8 281 katsojalle 121 salissa. Elokuvan ensi-ilta oli jo keskiviikkona ja viiden päivän avaustulos 12 565 katsojaa.
Tulosta voi pitää varsin heikkona, sillä elokuva on jatkoa Jon Favreaun Leijonakuninkaalle (2019), jonka avaustulos oli 36 587 katsojaa. Favreaun elokuva keräsi lopulta peräti 333 724 katsojaa, eli avausviikonlopun osuus kokonaiskatsojamäärästä oli vain 11 prosenttia.
Alkuperäinen Leijonakuningas-piirroselokuva (1994) oli kaikkien aikojen suurimpia piirroselokuvamenestyksistä myös Suomessa: uusintaensi-illat mukaan laskettuna sen näki 489 064 suomalaista.
Mufasa: Leijonakuninkaan ohjauksesta vastaa Barry Jenkins, joka teki läpimurtonsa parhaan elokuvan Oscarin voittaneella Moonlightilla (2016). Afroamerikkalaisten elämää kuvanneessa elokuvassa ei ollut yhtäkään tähtinäyttelijää, mutta Oscar-menestyksen ansiosta se houkutteli peräti 92 861 suomalaista elokuvateatteriin. Jenkinsin seuraava elokuva If Beale Street Could Talk (2018) sai 11 348 katsojaa.
Viime viikonlopun kaksi katsotuinta elokuvaa olivat molemmat Disneyn animaatiota, sillä viikolla 100 000 katsojan rajan ylittänyt Vaiana 2 pysyi katsotuimpana. Kymmenen kärkeen mahtui niiden lisäksi kolme muutakin animaatiota.
Jake Kasdanin ohjaama jouluinen toimintakomedia Red One pyöri yhä 44 salissa, vaikka se on ollut jo hetken aikaa Prime-suoratoistopalvelun ohjelmistossa.
Paavi, lukkari, talonpoika, vakooja
Perjantain ensi-illoista toiseksi eniten yleisöä kiinnosti Edward Bergerin ohjaama Conclave, joka on aikuisyleisölle suunnattu elokuva, mutta tuli siitä huolimatta Suomessa levitykseen ilman suomenkielistä nimeä. Ralph Fiennesin, Stanley Tuccin ja John Lithgow'n tähdittämä, uuden paavin valinnan eli konklaavin ympärille rakentuva jännityselokuva sai 68 salista 3 048 katsojaa.
Saksalainen Berger ehti puolen vuosisadan ikään, ennen kuin hän tuli Hollywoodin ja suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2020 Erich Maria Remarque'n Länsirintamalta ei mitään uutta -romaanin kolmannella filmatisoinnilla, jonka ensiesitysoikeudet Netflix osti.
Conclave pohjautuu Robert Harrisin suomentamattomaan romaaniin vuodelta 2016. Harrisin romaaneista on tehty aiemmin neljä valkokangassovitusta: Michael Aptedin ohjaama Enigma (2001), Roman Polanskin ohjaamat The Ghost Writer (2010) ja Upseeri ja vakooja (2019) sekä Christian Schwochowin ohjaama München – sodan uhka (2022), joka pyöri Euroopassa teattereissa vain Espanjassa ja Isossa-Britanniassa.
Italialaisnäyttelijä Paola Cortellesin esikoisohjaus, mustavalkoinen epookkikomedia Ainahan on huominen sai 39 salista vain 982 katsojaa. Vielä paljon surkeampi oli Michael Keatonin ja Mila Kunisin tähdittämän jenkkikomedian Isäni Goodrich avaustulos: 34 salia ja vain 353 katsojaa.
Isäni Goodrichin – jolla on yli 30 kreditoitua tuottajaa – ohjasi ja käsikirjoitti Hallie Meyers-Shyer, jonka molemmat vanhemmat, Nancy Meyers ja Charles Shyer ovat ohjaaja-käsikirjoittajia. Tyttären esikoisohjaus Home Again – rakkaus muuttaa taloon (2017) keräsi Suomen elokuvateattereissa vain 2 525 katsojaa, mutta Isäni Goodrich tuskin yltää edes samaan.
F. W. Murnaun Nosferatu (1922) sai virallisen Suomen-ensi-iltansa perjantaina, 102 vuotta valmistumisensa jälkeen. Vain 12 teatterissa ja lähinnä suurissa kaupungeissa pyörinyt kauhuelokuvagenren suurklassikko keräsi 316 katsojaa. Nosferatua on esitetty vuonna 2020 erikoisnäytöksissä, mutta vasta nyt se tuli normaaliin levitykseen eli kaikkien teattereiden saataville. Aiemmista erikoisnäytöksistä saksalaisklassikko keräsi 482 katsojaa.
Nosferatua levittävän Elävän kuvan keskus ELKE:n levityksessä on tällä hetkellä myös Milos Formanin Amadeuksen (1984) pidennetty ohjaajan versio, joka pyöri viime viikonloppuna yhdeksässä salissa 382 katsojalle.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | KATSOJAT VKL |
KATSOJAT YHTEENSÄ |
|
1. | Vaiana 2 [animaatio] | David Derrick Jr. Jason Hand Dana Ledoux Miller |
27.11. | DIS | 92 | 8 756 | 112 078 |
2. | Mufasa: Leijonakuningas [animaatio] | Barry Jenkins | 18.12. | DIS | 121 | 8 281 | ensi-ilta 12 565 |
3. | Astrid Lindgrenin joulutarinoita [animaatio] | Are Austnes Yaprak Morali |
05.12. | CMA | 81 | 3 871 | 14 703 |
4. | Wicked | Jon M. Chu | 22.11. | FK | 49 | 3 747 | 57 979 |
5. | Conclave | Edward Berger | 20.12. | SFS | 68 | 3 048 | ensi-ilta 3 071 |
6. | Gladiator II | Ridley Scott | 15.11. | FK | 48 | 2 961 | 92 755 |
7. | Red One | Jake Kasdan | 08.11. | WB | 44 | 1 878 | 39 253 |
8. | Niko ja myrskyporojen arvoitus [animaatio] ![]() |
Kari Juusonen Jørgen Lerdam |
11.10. | NF | 46 | 1 712 | 104 839 |
9. | Taru sormusten herrasta: Rohirrimin sota [animaatio] | Kenji Kamiyama | 13.12. | WB | 58 | 1 176 | 6 892 |
10. | Heretic – epäuskoinen | Scott Beck Bryan Woods |
22.11. | CMA | 29 | 1 069 | 17 098 |
11. | Ainahan on huominen | Paola Cortellesi | 20.12. | FF | 39 | 982 | ensi-ilta 1 416 |
12. | Kraven the Hunter | J. C. Chandor | 13.12. | SFS | 55 | 801 | 4 890 |
13. | Sonic the Hedgehog 3 | Jeff Fowler | 27.12. | FK | 1 | 635 | ennakot |
14. | Venom: The Last Dance | Kelly Marcel | 25.10. | SFS | 19 | 457 | 70 888 |
15. | Pieni pala kakkua | Maryam Moghadam Behtash Sanaeeha |
06.12. | CM | 27 | 426 | 6 826 |
16. | Amadeus: The Director's Cut [uusinta] | Milos Forman | 06.12. | ELK | 9 | 382 | 475 826 |
17. | Isäni Goodrich | Hallie Meyers-Shyer | 20.12. | CMA | 34 | 353 | ensi-ilta |
18. | Nosferatu | F. W. Murnau | 20.12. | ELK | 12 | 316 | ensi-ilta 817 |
19. | The Substance | Coralie Fargeat | 27.09. | CM | 9 | 303 | 37 762 |
20. | Anora | Sean Baker | 01.11. | FK | 7 | 263 | 25 522 |
Lähde: SES