Blu-ray-arvostelu: Uinu, uinu lemmikkini 2 on huono hauskalla tavalla

Lukemattomista Stephen Kingin romaanien ja novellien filmatisoinneista Mary Lambertin ohjaama Uinu, uinu lemmikkini (1989) oli vielä muutama vuosi sitten Suomessa toiseksi katsotuin – suositumpi oli vain Stanley Kubrickin Hohto (1980). Lambertin elokuvan suosiota tosin on vaikea ymmärtää, sillä se on harvinaisen typerä ja joka kantilta katsottuna avuton toteutukseltaan. Sama pätee jatko-osaan, jonka kömpelö nostalgia viehättää.

Roolihahmot ovat sattuneesta syystä vaihtuneet uusiin, mutta juoni on sama. Teini-ikäisen Jeffin (Edward Furlong) näyttelijä-äiti kuolee kuvauspaikalla tapahtuneessa onnettomuudessa, minkä jälkeen Jeff muuttaa eläinlääkäri-isänsä (Anthony Edwards) kanssa pois Los Angelesista äidin kotikaupunkiin. Muutama vuosi aiemmin kaupunkiin oli muuttanut perhe, jonka lapsi herätti kuolleen kissansa henkiin hautaamalla sen lemmikkien hautausmaan lähellä sijaitsevalle vanhalle intiaanien hautausmaalle.

Jeff saa kaverin – yllätys, yllätys – pulskasta ja pelkurista Drew’stä (Jason McGuire), jonka elämää varjostaa ilkeä isäpuoli (Clancy Brown hauskassa roolissa). Isäpuolen ammuttua Drew’n koiran tämä hautaa elukan intiaanien hautausmaalle toiveenaan, että rekku heräisi takaisin eloon. Näin käykin, mutta ennen pitkää yksi kuolema ja kuolleista herääminen seuraa toista, eikä toisella kerralla kyse ole eläimestä vaan ihmisestä.

Ohjaaja Mary Lambert vesitti jo ensimmäisen Uinu, uinu lemmikkini -elokuvan keskittymällä enemmän kömpelöön draamaan – johon ei edes ollut aineksia – kuin jännitykseen ja niin sanottuun kauhuun. Sama toistuu jatko-osassa, jossa pääosassa on silkkipaperinpaksuinen nuorten kasvutarina. Elokuva on yhtä jännittävä tai pelottava kuin television virityskuva. Käsikirjoitus on huono ja toteutus harvinaisen amatöörimäistä ottaen huomioon, että molemmat elokuvat ovat Paramount Picturesin tuotantoa.

Silti Uinu, uinu lemmikkini 2:ssa on viehätystä. Ensinnäkin se on huono hauskalla tavalla. Toiseksi ulkokuvia on paljon. 1990-luvun alun periamerikkalainen pikkukaupunki talvisessa, mutta lumettomassa asussaan herättää nostalgisia tunteita ainakin tässä katsojassa, joka on kasvanut tuon ajan yhdysvaltalaisia elokuvia ja tv-sarjoja katsellen. Tosin nostalgisuudesta ei voi kehua tai kiittää elokuvan tekijöitä vaan aikaa.

Blu-ray-tallenteen kuvaa voi hyvällä syyllä sanoa epätasalaatuiseksi, välillä se on kuin SD-kuvaa ylösskaalattuna, toisinaan taas varsin kelpoa tasoa.