4K-arvostelu: Vihreä maili (1999) käy jo klassikosta

Frank Darabontin esikoiselokuva Avain pakoon (1994) pohjautuu Stephen Kingin pienoisromaaniin ja kertoo syyttömänä murhasta tuomitun miehen elämästä suuren vankilan kivimuurien sisällä 1940-luvun lopulta lähtien. Ensivilkaisulla Darabont ei tehnyt toisella elokuvallaan kovin suurta loikkaa eri maailmaan, mutta vaikka Vihreä maili (1999) on Kingin romaaniin pohjautuva kertomus 1930-luvun vankilasta ja syyttömänä tuomitusta miehestä, niin se edustaa niin sanottua maagista realismia ja on siksi kaukana esikoiselokuvan maailmasta.

Vihreä maili alkaa ja loppuu nykyaikaan. Vanhainkodissa asuvalla Paulilla (Dabbs Greer), entisellä vanginvartijalla, on salaisuus, jonka hän kertoo ystävälleen. Yli puoli vuosisataa aikaisemmin, hänen ollessaan jo keski-ikäinen, Paulin johtamalle kuolemaantuomittujen selliosastolle tuotiin valtavan kokoinen musta mies John (Michael Clarke Duncan), joka oli tuomittu kuolemaan kahden pikkutytön murhasta. Tyhmempikin näki heti, että John oli lempeä ja lapsen tasolle jäänyt harmiton jättiläinen.

Paul on inhimillinen vanginvartija, kärsivällinen, mutta ei sellainen hölmö, joka kaveeraisi vankien kanssa tai säälisi näitä, hyvin kohdellut vangit vaan ovat helpompia vahdittavia. Toisenlaisiakin vartijoita on: jonkun vaikutusvaltaisen suvun vesa (Doug Hutchison) on samanaikaisesti sadisti ja pelkuri, jolta vangit eivät ole turvassa. Yhden kesänä aikana kuolemaantuomittujen osastolla riittää epätavallisia tapahtumia, joista erikoisimmat liittyvät Johniin, jolla on yliluonnollinen – Paulin ja läheisten työtovereiden (David Morse ja Barry Pepper) mielestä suorastaan jumalallinen – kyky parantaa kaikki parantumattomatkin sairaudet. Havainto järkyttää Paulia monestakin syystä, ei vähiten siksi, että John näyttää entistä vähemmän syyttömältä rikokseen, josta tämä on tuomittu kuolemaan.

Tom Hanks näyttelee nuorta Paulia ja puhuu taas etelävaltojen aksenttia, joka itse elokuvassa ei herätä huomiota, mutta trailerissa tai muussa irrallaan nähdyssä katkelmassa aksentti on tahattoman koominen. Ennen kuin nyt katsoin Vihreän mailin uudelleen, en ollut hyvään toviin katsellut uudelleen Hanksin kultakauden elokuvia, joihin Vihreä mailikin ehdottomasti lukeutuu. Tämä olikin hyvä muistutus siitä, miten karismaattinen ja klassinen filmitähti ja elokuvanäyttelijä Hanks oli ja olisi yhä, jos hän tekisi samanlaisia kunnianhimoisia elokuvia valkokangaslevitykseen.

Kolme tuntia ja yhdeksän minuuttia kestävä Vihreä maili on poikkeuksellisen pitkä Hollywood-elokuvaksi, etenkin, kun kyseessä ei ole historiallinen tai uskonnollinen spektaakkeli. Aika kuluu kuitenkin siivillä Frank Darabontin loistavien kertojanlahjojen ansiosta. Darabont suosii verkkaista, ympäristön ja roolihahmot pohjustavaa klassista kerrontaa, jossa lähikuvilla ja hiljaisuudella on suuri rooli. Vihreässä mailissa vietetään valtaosa ajasta yhdellä selliosastolla, joka on taitavasti pieniä detaljeja myöten lavastettu ja suorastaan jännittävä ympäristö. Avain pakoon -elokuvan kuvasi Roger Deakins, mutta toisessa ohjaustyössään Darabont on tehnyt yhteistyötä paljon televisiolle kuvanneen David Tattersallin kanssa. Siitä huolimatta lopputulos on erittäin elokuvallinen, ainoastaan ulkokuvissa mennään televisiomaisuuden puolelle.

Vihreä maili on niin taivasti tehty elokuva, että sen parantumattomana ateistinakin sen uskonnollisuutta katsoo läpi sormiensa samaan tapaan kuin hienoimpien 1950- ja 1960-lukujen uskonnollisten spektaakkelien kohdalla.

Tuore 4K-restaurointi HDR-sävyillä varustettuna toistaa tummasävyisen elokuvan värit ja sävyt upeina. Ainoa selkeä heikkous on filmirakeen vähäinen määrä, mutta sentään aivan liiallisuuksiin sen vaimentamisessa ei ole menty.