Blu-ray-arvostelu: Cry Macho (2021) on Clint Eastwoodin mittavan uran heikoimpia töitä

Toivottavasti Cry Macho ei jää 91-vuotiaan Clint Eastwoodin viimeiseksi elokuvaksi, sillä se on heikoin kaikista niistä 48 elokuvasta, jossa hän on pääroolin näytellyt. Mestarin puoli vuosisataa kestäneellä ja 39 elokuvaa kattavalla ohjaajaurallakin huonompi työ on vain  Klo 15.17 Pariisiin (2017).

Elokuvan pohjana on N. Richard Nashin jo 1970-luvulla kirjoittama, mutta tuolloin filmaamatta jäänyt elokuvakäsikirjoitus ja hänen sen pohjalta kirjoittamansa romaani. Käsikirjoitus kiinnosti Eastwoodia jo 1980-luvulla, mutta tuolloin hän olisi halunnut ainoastaan ohjata ja ottaa päärooliin Robert Mitchumin, joka ei kuitenkaan tarjouksesta innostunut. Nyt, kolme vuosikymmentä myöhemmin, Eastwoodille Gran Torinon (2008) ja The Mulen (2018) kirjoittanut Nick Shenck on muokannut Nashin tekstistä kuvauskelpoiseksi katsotun uuden version ja Eastwood on ottanut pääroolin näyteltäväkseen, vaikka hän on siihen auttamatta vähintään kaksikymmentä, ehkä kolmekymmentäkin vuotta liian vanha.

Päähenkilö Mike Milo on entinen rodeotähti, jonka elämä menetti merkityksensä vaimon ja lapsen kuoltua auto-onnettomuudessa muutama vuosi aikaisemmin. Miten nuori vaimo vanhuksella oli, sitä ei kerrota, mutta tuskin kovin vanha, jos tämä kerran oli pienen lapsen äiti. Mike on palveluksen velkaa entiselle pomolleen (Dwight Yoakam) ja joutuu lähtemään rajan yli Meksikoon etsimään tämän poikaa ja tuomaan pojan isänsä luo äidin tietämättä. Tehtävä voisi olla täynnä vaaroja ja jännittäviä tilanteita, mutta ohjaajan ja päänäyttelijän ikä pitävät huolen siitä, ettei toimintakohtauksia pääse syntymään.

Epäselväksi jää sekin, miten nuori tai vanha Eastwoodin roolihahmon pitäisi oikeastaan olla. Mieshän näyttää ikäiseltään ja kävelee kuin hyväkuntoisilla yhdeksänkymppisillä on tapana, mutta siitä huolimatta kaksi huomattavasti nuorempaa meksikolaista naista on valmis saman tien hyppäämään sänkyyn hänen kanssaan. Itseironiasta ei voi olla kyse, ellei sitten koko elokuva ole vitsi.

Eastwood on tunnettu nopeasta kuvaustyylistään, joka tarkoittaa vain muutamia ottoja ja se taas on erikoinen tapa tehdä elokuvaa amatöörinäyttelijöiden kanssa. Kiire näkyy kautta linjan heikkoina roolisuorituksina, mutta toisaalta muiden kehnous saa Eastwoodin itsensä loistamaan, vaikka hänestäkin on jo paras terä poissa. Ohjaajan malttamattomuus taitaa olla syynä myös siihen, ettei Eastwood ole J. Edgarin (2011) jälkeen kuvannut yhtäkään elokuvistaan filmille. Cry Machon pitäisi olla vuoteen 1979 sijoittuva epookki, mutta hyvin digitaalinen ja suorastaan mitäänsanomaton kuvausjälki ei tue epookkia pätkääkään.

Cry Machossa on huomattavia yhtäläisyyksiä Robert Duvallin tähdittämän, Suomessa suoraan DVD-levitykseen tulleen A Night in Old Mexicon (2013) kanssa. Sekään ei ollut kaksinen elokuva, mutta päihitti kuitenkin Cry Machon mennen tullen.