4K UHD -arvostelu: Kunniattomat paskiaiset (2009) on Tarantinoa tyylikkäimmillään

Kunniattomat paskiaiset (2009) oli tuolloin 46-vuotiaan Quentin Tarantinon seitsemäs elokuva seitsemäntoista vuotta kestäneellä uralla. Sen jälkeen hänen tuotantonsa on kasvanut kolmella elokuvalla, mutta Kunniattomat paskiaiset on yhä ohjaajansa tyylikkäin teos ja yksi parhaimmista ylipäätään.

Tarantinon tuttuun tapaan itsensä kirjoittama elokuva lainaa alkuperäisen nimensä ja perusideansa Enzo G. Castellarin 1970-luvun b-elokuvalta, joka puolestaan varasti ideansa Robert Aldrichin suuren budjetin mestariteokselta Likainen tusina (1967). Aldrichin elokuvassa kova, mutta reilu majuri saa tehtäväkseen koota sotaoikeudessa linnaan tuomituista nilkeistä kahdentoista miehen iskuryhmän, eräänlaisen kaukopartion, jonka tehtävänä on tappaa mahdollisimman monia saksalaisia upseereita. Tarantinon elokuvassa vahvalla teksasilaisella korostuksella puhuva luutnantti (Brad Pitt) kokoaa juutalaisista sotilaista kymmenhenkisen iskuryhmän, joka seikkailee ominen nokkineen ja tappaa – tai pikemminkin murhaa – natseja mitä erilaisimpia juonia ja harhautuksia hyväksi käyttäen. Tietysti Kunniattomissa paskiaisissa joka ainoa saksalainen mies on natsi, sehän on selvää, ei tällaiselta elokuvalta tai Tarantinolta voi odottaakaan halua hahmottaa kokonaiskuvaa. Tarantino tekee tyyppejä, ei aitoja ihmisiä.

Samanaikaisesti tarinassa seurataan Ranskassa juutalaisia metsästävää eversti Hans Landaa (Christoph Waltz upeassa läpimurtoroolissa) ja eritoten Shoshannaa (Mélanie Laurent, joka on kuin klassinen ranskalainen filmitähti), Landan konepistoolilta karkuun pääsevää juutalaistyttöä, joka pyörittää keksityn henkilöllisyyden turvin pientä elokuvateatteria, josta on yllättäen tulossa suuren natsipropagandaelokuvan ensi-iltanäyttämö.

Kunniattomat paskiaiset on jaettu noin parikymmenminuuttisiin lukuihin, joista useimmat ovat yhtä ja samaa kohtausta alusta loppuun. Jo tämä kertomusmainen muoto antaa odottaa elokuvalta kaikenlaisista historiallisista tosiasioista poikkeamista, ja tätä Tarantino harrastaa hyvin paljon. Kuitenkin jonkinlainen uskottavuus säilyy matkan varrella, kunnes aivan lopussa mennään amerikkalaisen kostofantasian puolelle. Tarantinon kerronta on intensiivistä ja paikoitellen mestarillista.

Kuvan ja äänen osalta Kunniattomat paskiaiset on vaikuttava kokemus katselukerta ja formaatti toisensa jälkeen. Tarantino ja luottokuvaajansa Robert Richardson ovat panneet parastaan joka kohtauksessa. Alkukohtaus jossain Ranskan maaseudun kukkuloiden ja vihreyden keskellä scope-linsseillä kuvattuna imaisee saman tien mukaansa elokuvan maailmaan, joka on aidontuntuista ja taidokkaasti luotua epookkia. Elokuvan upein yksittäinen hetki on se, jossa soi Ennio Morriconen säveltämä Un amico, tätä elokuvaa ennen jo unhon helmaan jäänyt hieno sävellys. Kyseisen kohtauksen sisällöstä ei voi puhua mitään paljastamatta liikaa juonesta.

4K UHD -tallenne ja HDR saavat Kunniattomat paskiaiset näyttämään siltä, mikä muistikuva elokuvan 35 mm:n kopion näkemisestä on. Blu-rayn hieman latteaksi jääneet tummat kuvat – esimerkiksi pitkä jakso Goebbelsin ravintolaseuruessa ruskeasävyisessä ravintolassa – heräävät taas eloon.