Blu-ray-arvostelu: Ennen Bessonia oli Beineix – Diiva (1981) on kaunista pintaa

Thuy An Luu ja Frédréric Andréi.

Ranskalainen elokuvakriitikko Raphaël Bassan alkoi nimittää 1980-luvun ranskalaisia viihde-elokuvia cinema du lookiksi ja nimitys pysyi kuin täi tervassa. Tietysti se on puoleksi halventavaksi tarkoitettu: elokuva, jossa kuvallinen ja äänellinenkin ilmaisu on pääosassa moniulotteisten roolihahmojen ja elämän suurten kysymysten sijaan. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi Luc Bessonin mestarillinen Subway (1985) ja Leos Carax’n Levoton veri (1986), mutta kaiken aloittajaksi on nimitetty Jean-Jacques Beineix’n Diivaa (1981).

Ja mikseivät nämä nuoret ranskalaisohjaajat olisi kiinnittäneet edellistä sukupolvea suurempaa huomiota estetiikkaan? Ranskalainen uusi aalto oli jo 1960-luvun alussa pyyhkäissyt yli eurooppalaisen ja amerikkalaisenkin elokuvan. Amerikkalaiset osasivat yhdistää naturalistisen ja realistisen kuvauksen rautaisiin näyttelijöihin ja tarinoihin. Euroopassakin osattiin, mutta täällä ranskalainen uusi aalto antoi myös luvan tehdä paskaa, jota eivät kai edes tekijätkään oikein viitsineet katsoa. Amerikkalaisten johdolla 1970-luvun mittaan syntyi taas uudenlainen elokuva, jossa oli sekä studioaikakauden tyylittelyä että uuden aallon realismia. Sellaisissa elokuvissa kuin Beineix’n Diivassa realismi liittyy ainoastaan kuvauspaikkoihin ja miljöökuvaukseen, joskus ääneenkin. Kaikki muu on kaukana todellisuudesta, mutta silti enemmän totta kuin teatteria. Unta ennen kaikkea.

Daniel Odiern romaaniin pohjautuva Diiva kertoo mopolla pitkin Pariisia päristelevästä lähettipoika Julesista (Frédéric Andréi), joka rakastaa oopperaa ja etenkin Pariisiin asettunutta nuorta, mustaihoista ja yhdysvaltalaista laulajaa Cynthiaa (Wilhelmenia Fernandez). Jules varastaa tämän esiintymisasun ja luulee pian poliisien jahtaavan häntä siitä syystä. Todellisuudessa Julesin perässä ovat niin poliisit kuin roistotkin siksi, koska hänellä on tietämättään moponsa sivulaukussa ääninauha, johon murhattu todistaja on kertonut salaperäisen rikollispomon todellisen nimen. Jules elää huoletonta elämäänsä, kuuntelee salaa nauhoittamaansa Cynthian esitystä ja haaveilee tämän sänkyyn pääsemisestä, kunnes vihdoin löytää nauhan ja huomaa olevansa kahden tulen välissä.

Diivan maailma syntyy öisistä kaduista, mustista ja sinisistä sävyistä, jälkiäänityksestä ja toisinaan hyvinkin hitchcockilaisista kuvakulmista. Se on hollywoodilaista viihde-elokuvaa ranskalaisittain, kertomus muutamasta tavallisen väen ulkopuolella elävästä outolinnusta sekä rakkaudesta taiteeseen ja kauneuteen, joita ikävät byrokraatit ja rikolliset yrittävät tuhota. Diiva on vuoristorata, jonka kyydissä ei tarvitse katsojan aivojaan rasittaa, ainoastaan tuntea pinnallisia ja helppoja tunteita.