Bong Joon-hon esikoiselokuva pyörii makaaberin huumorin ympärillä – ensi-iltaarvostelussa Barking Dogs Never Bite (2000)

Bong Joon-hon esikoiselokuva Barking Dogs Never Bite (2000) on musta komedia suuresta kerrostalorykelmästä, jossa asuvien muutamien erikoisten ihmisten kohtalot kietoutuvat toisiinsa kovaonnisen koiran kautta.

Yun-ju (Sung-Jae Lee) on professorin virkaa havitteleva nuori tutkija, jonka raskaana oleva vaimo Eun-sil (Kim Ho-jung) on vaativa kumppani. Eun-sil käskyttää Yun-juta kuin äiti pikkulasta – tai kuin emäntä koiraansa. Ja koira tekee, kuten käsketään.

Tossun alle jääminen ahdistaa Yun-juta, jonka kuppi menee lopullisesti nurin jostakin naapuriasunnosta kuuluvasta koiran räksytyksestä. Hän lähtee ottamaan asiasta selvää, mutta saakin rauhallisuuden sijaan elämänsä tolaltaan. Yhdelle jos toisellekin koiralle käy oudosti, hämärissä olosuhteissa. Sattumalta Yun-jun tutustuu naapurissa asuvaan Hyun-namiin (Bae Doona), joka on aivan toisenlainen nuori nainen kuin kotona odottava pirttihirmu. Onko koira uskollista sorttia?

Barking Dogs Never Bitessa on yhtä paljon mustaa kuin makaaberia huumoria, laadultaan hiljaista ja hymyilyttävää laatua ratkiriemukkaan sijaan. Bong Joon-hon elokuville ominaisia piirteitä on läsnä muutenkin; miljöö on kylmä ja kolkko, filmissä kerrotaan ”kunnon kansalaisten” keskuudessa sujuvasti elävistä kaksinaamaisista ihmisistä, joiden salaisuuksien paljastuminen johtaisi välittömästi halveksintaan ja yhteisöstä poistamiseen. Juonen monimutkaisuutta tai tarinan monitasoisuutta tärkeämpää on iskevä tarinan- ja kuvakerronta.

Parasiten (2019) menestyksen myötä Barking Dogs Never Bite on muutamien muiden Bongin varhaisempien töiden tapaan restauroitu. Se tulee Suomen valkokankaille keväällä tai kesällä 2021.