tocatchakiller1

Hiljattain manan majoille lähtenyt Brian Dennehy teki yhden kehutuimmista roolisuorituksistaan John Wayne Gacyna, sadistisena sarjamurhaajana, joka murhasi ainakin 33 ihmistä 1970-luvulla. Valitettavasti tästä roolisuorituksesta To Catch a Killer -televisioelokuvassa (1993) ei pääse nauttimaan, sillä tuore DVD-julkaisu on katselukelvoton.

Suomessa Tappajan jäljillä -nimellä esitetty To Catch a Killer kuvattiin videon sijaan filmille, mutta televisiota varten siitä tehtiin NTSC-värijärjestelmän kanssa yhteensopiva videosiirto. Tuore pohjoismainen DVD-julkaisu on tehty tällaisen NTSC-nauhan pohjalta. Eurooppalaista PAL-värijärjestelmää varten kuvanopeutta olisi pitänyt nostaa 25:een kuvaan per sekunti, mutta tässä on tehty aloittelijan virhe. Kuvan nopeuttamisen sijaan muutos on tehty kopioimalla yksi kuva per sekunti. Kaksi peräkkäistä identtistä kuvaa näkyvät sitten töksähdyksinä elokuvaa katsottaessa, mikäli kuvassa on vähänkään liikettä.

 

tocatchakillerdvd

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 4.12.

A

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

fuckingwithnobodyjuliste tunturintarinajuliste supercooljuliste pertsajakilujuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

pakonyban