Mark Felt: The Secret Man (2017)

Tom Hanks teki viime vuonna kaksi elokuvaa, jotka käsittelevät Washington Post -lehden toimintaa 1970-luvun alussa Richard Nixonin johtamassa Yhdysvalloissa. Steven Spielbergin ohjaama The Post kertoo Hanksin näyttelemän päätoimittajan ja toimituksen päätöstä julkaista salaiset Pentagon-paperit. Peter Landesmanin ohjaama Mark Felt: The Secret Man puolestaan kertoo FBI:n kakkosmiehestä, joka toimi Watergate-skandaalin tiedonantajana Washington Postille.

J. Edgar Hooverin kanssa FBI:ta vuosikymmenten ajan johtanut Felt (Liam Neeson) on periaatteiden mies. Kun Hoover lopulta potkaisee tyhjää, Felt uskoo itse nousevansa tämän tilalle, mutta Valkoinen talo nimittää uudeksi johtajaksi Nixonin neuvonantajan (Marton Csokas). Pian Watergate-skandaali ilmaantuu koko maan ykköspuheenaiheeksi ja Nixonilla on tukalat oltavat. FBI alkaa tutkia tapausta, mutta kun uusi johtaja alkaa panna kapuloita rattaisiin, Felt päättää junailla FBI:n takaisin raiteilleen keinolla millä hyvänsä.

Felt tunnusti vasta 2000-luvulla olleensa maailmankuulu Syvä kurkku, Washington Postin lähde Watergate-skandaalia koskevissa artikkeleissa. Tapaus on merkittävä osa Yhdysvaltain politiittista historiaa, kun taas ulkomailla se on pysynyt ihmisten mielissä nimenomaan aiheesta kertovien ansiosta. Alan J. Pakulan ohjaama Presidentin miehet (1976) oli niistä ensimmäinen ja paras, eikä Landesmanin Mark Felt -elokuvakaan kykene irtautumaan Pakulan merkkiteoksen kaavasta. Pakulan elokuva oli merkittävä virstanpylväs ja suunnannäyttäjä tutkivaa journalismia ja ylipäätään kaikenlaista tutkimustyötä kuvaavien elokuvien joukossa.

Tositapahtumiin pohjautuviin aiheisiin mieltyyt Landesman (Parkland, Concussion) on osannut poimia hyviä aiheita ja saanut elokuvansa toteutetuksi. Mark Felt: The Secret Man on myös Landesmanin itsensä käsikirjoittama. Elokuva ei ole yllätyksellinen niille, jotka tuntevat Watergate-tapauksen, mutta kiinnostava se kyllä on. Karismaattinen Neeson on hyvässä vedossa ja voittaa heti katsojan puolelleen. Ikääntyvän miehen yksityiselämän ongelmat (vaimona Diane Lane ja tyttärenä Maika Monroe) ja niiden sentimentaalinen kuvaus eivät tuo mitään muuta lopputulokseen kuin siirappisuutta.

Käsivarakuvaus ja nopeat leikkaukset luovat illuusion hektisyydestä, geneerinen musiikki tiivistää tunnelmaa entisestään ja kokenut Neeson viimeistelee työn. Landesman suosii lajityypin kliseitä kerronnassaan niin ohjaajana kuin käsikirjoittajana.  Paljon epätarkaksi jääneitä kuvia, mutta elokuvan värimaailma ei jää kenellekään epäselväksi: harmaasävyinen kuva kertoo tämän poliittisen juonittelun maailman ikävyydestä.

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

BLU-RAY-JULKAISU: