Enkeleitä Broadwaylla (1955)

Abe Burrowsin ja Jo Swerlingin käsikirjoittama Guys and Dolls -musikaali (1950) oli suuri menestys Broadwaylla, jossa sen ensimmäistä produktiota esitettiin kolmen vuoden ajan yhteensä 1 200 kertaa. Kun se vielä palkittiin viidellä Tonylla, oli vain ajan kysymys, milloin näytelmäkappale filmataan.

Vuonna 1955 valmistuneessa elokuvassa on kolme päähenkilöä: uhkapeluri Sky Masterson (Marlon Brando), laittomia noppapelejä järjestävä ikuinen poikamies Nathan Detroit (Frank Sinatra) ja Pelastusarmeijan innokas työntekijä Sarah Brown (Jean Simmons). Poliisi on Nathanin kintereillä, joten uuden peli-iltaman järjestäminen tuottaa vaikeuksia ja vuokrat nousevat. Tyhjätaskuinen Nathan yrittää tienata lyömällä vetoa Skyn kanssa siitä, ettei tämä saa ketä tahansa naista seurakseen matkalleen Havannaan. Sky ottaa vedon vastaan, ja kuulee sitten kohteen olevan uskovainen pelastusarmeijalainen Sarah.

Jean Simmons ja Marlon Brando. Kuva: Samuel Goldwyn

Nathanin rooli sopii Sinatralle kuin nyrkki silmään ja hevosen pää elokuvamogulin sänkyyn. Hän on myöskin kolmesta päänäyttelijästä ainoa, joka oli varsinainen laulaja, mutta eivätpä hänellekään annetut laulut ole niin erikoisia. Rooli ja roolisuoritus ovat kuitenkin Sinatran uran parhaimmistoa: riisitautisen näköinen eläväinen pikkugangsteri, joka yrittää tienata ja siinä ohessa vakuuttaa tyttöystävälleen (Vivian Blaine), että jo neljätoista vuotta kestänyt kihlaus johtaa ennen pitkää avioliittoon.

Brandolle rooli Sky Mastersonina oli kaukana siitä, minkälaisena hänet oli totuttu näkemään ja minkälaisena hänet myöhemminkin nähtiin. Erittäin karismaattinen Brando ei ole koko elokuvassa samanlaisessa vedossa kuin muissa 1950-luvun rooleissaan, mutta muutama erittäin onnistunut kohtaus häneltäkin löytyy. Sinatraa ja Brandoa suuremman vaikutuksen tekee Jean Simmons, jonka roolihahmo on hienosti kirjoitettu ja aivan loistavasti näytelty. Myöhemmin Spartacuksen (1960) naispääosassa nähty Simmons on kaikin puolin vakuuttava, hurmaava ja kiinnostava. Hänen roolisuorituksensa nostaa koko elokuvan tasoa huomattavasti.

Marlon Brando, Jean Simmons, Frank Sinatra ja Vivian Blaine. Kuva: Samuel Goldwyn

Muutamaan paikkaan sijoittuva kaksi- ja puolituntinen kertomus on puhdasta musikaalia, jossa päähenkilöt puhkeavat yhtäkkiä lauluun ja kertovat asiansa laulun keinoin. Laulujen osuus on kuitenkin melko pieni. Niin hyvässä kuin pahassakin Enkeleitä Broadwaylla on oman aikansa musikaalituote myöskin toteutukseltaan: koko elokuva on kuvattu studiossa ja uuden värielokuvan aikakauden alkupuolella, jolloin värielokuvien lavastukset eivät olleet kaikkein parhaimpia. Varsinkin tällaisessa tarinassa kaikki tapahtumapaikat ovat niin ilmiselviä lavasteita, että tietynlaiseen teatterimaiseen vaikutelmaan on kai tarkoituksella pyrittykin. Miksi, se on taas aivan toinen kysymys.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Joseph L. Mankiewicz tiesi kaiken tietämisen arvoisen siitä, miten käsikirjoitus luodaan, miten rakennetaan kiinnostavia asetelmia ja luodaan eläväisiä roolihahmoja. Ohjaajana hän ei ollut yhtä loistava, vaikka hänen 21:n elokuvan joukosta löytyykin liuta klassikoita ja jopa mestariteoksia (Kaikki Eevasta, Äkkiä viime kesänä, Kleopatra, Pirullista peliä, jne.). Teknisesti ja niin tarinan- kuin kuvakerronnallisestikin Mankiewiczin elokuvat ovat aina korkeatasoisia, mutta usein niistä puuttuu visuaalinen kekseliäisyys. Varsinkin Enkeleitä Broadwaylla olisi kaivannut kaunista kuvausta kolkkojen studiolavasteiden vastapainoksi. 

Enkeleitä Broadwaylla on silti onnistunut elokuva monella tapaa: Brando, Sinatra ja Simmons muodostavat ainutlaatuisen pääosakolmikon, elokuva on hauska, viihdyttävä ja täydellisen harmiton, onnellisempien aikojen eskapistinen kokemus, millaisten arvo on vuosikymmenten saatossa vain kasvanut.

 
LISÄMATERIAALI:

Elokuvan traileri.

DVD-JULKAISU: