Isäni Toni Erdmann (2016)

Viime vuoden suuriin arvostelu- ja festivaalimenestyksiin lukeutuva Isäni Toni Erdmann on paperilla varsin hauska ajatus: saksalainen komedia. Saksalaisethan tunnetaan komedioistaan yhtä hyvin kuin ruotsalaiset sotaelokuvistaan. Erityisen hauska tämä filmi ei silti ole.

Maren Aden ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan päähenkilö pohjautuu hyvin löyhästi Aden isään. Peter Simonischek näyttelee seitsenkymppistä Winfriediä, joka elelee yhdessä vanhan ja uskollisen koiransa kanssa käyden työssä musiikinopettajana ja huolehtien iäkkäästä äidistään. Sen sijaan Winfriedin tytär Ines (Sandra Hüller) ei liiemmin huolehdi isästään, koska ei töiltään ehdi kyläillä tai soitella, eikä ilmeisesti välitäkään pitää yhteyttä.

Winfried ja Romaniassa asuva Ines tapaavat pitkästä aikaa Ineksen äidin luona. Pian sen jälkeen Winfriedin koira kuolee. Niinpä Winfried päättää lähteä Romaniaan yllätysvisiitille tyttärensä luokse. Tytär on toki yllättynyt, muttei niin iloinen. Mukaansa Winfried ottaa tekohampaat ja peruukin, jotka päälleen pukiessaan hänestä kuoriutuu Toni Erdmann, maailmanmies, jolla ei ole murheita. Tonista tytär pitää vielä vähemmän.

Isäni Toni Erdmannia on kehuttu viime vuoden hauskimmaksi elokuvaksi, mutta syytä tällaiseen ylistykseen on hyvin vaikea ymmärtää. Sen tunnelma on kepeä ja Winfriedin alter ego nolostuttavan koominen ilmestys, joka yhdistettynä epämiellyttävään tilanteeseen saanee tietysti jotkut nauramaan. Kuitenkin Aden elokuva toimii huomattavasti paremmin draamana.

Elokuvan massiivinen kesto, 162 minuuttia, tuntuu jo liiankin pitkältä tällaiselle aiheelle, mutta toisaalta se mahdollistaa poikkeuksellisen perusteellisen ihmiskuvauksen. Isäni Toni Erdmannin päähenkilöt eivät jää yksi- tai kaksiulotteisiksi, vaan lukuisten kohtausten vaihtuessa ja hyvien näyttelijöiden tulkitsemana nämä tuntuvat erittäin aidoilta ihmisiltä. Esimerkiksi ankean uraelämän valinneen Ineksen persoonasta paljastetaan sellaisia puolia, millaisia aiemmin esimerkiksi Paul Verhoeven on kuvannut 1970-luvun "kohuelokuvissaan".

Visuaaliselta ilmeeltään Aden elokuva ei ole mitenkään erikoinen tai tyylitelty, mutta silti se on hyvin pätevästi toteutettu. Tällaisissa elokuvissa vähemmän eläväisestä digikuvauksesta on silkkaa haittaa, filmille kuvattuna lopputulos oli huomattavasti kauniimpi, vaikka toteutus muuten olisi identtinen. Isäni Toni Erdmannin tyylilliset esikuvat ovatkin filminauhan aikakaudelta, 1960- ja 1970-luvuilta.

 
LISÄMATERIAALI:

Lisämateriaalia ei ole.

BLU-RAY-JULKAISU: